Sairautta 2 ja tarinaa kantapaikasta

Juho on sairas. Ei vissiinkaan kovinkaa pahasti, mutta se nukku tanaan tosi pitkaan ja sen vointi on toipilasmainen. Eilen silla oli luultavastikin hieman kuumettakin, ainakin, mikali sen voi kadella kokeilemalla paatella. Unohdettiin nimitain ostaa kuumemittari ennen reissua. Silla on nestevajarit tai joku popo tai mika lie, mutta siltikin se on ihan kohtuu hyvassa kunnossa. Harvinaista vaan on se, etta Junnu jaa lepamaan ja kuosittamaan itseaan. Anyway, mistaan vakavasta tuskin on kysymys.

Tasta johtuen ma lahdin tanaan itsekseni liikenteeseen, yhtena paamaarana ostaa kuumemittari. Noh, siesta puski paalle eli kaupatkin on siis kiinni, joten jai talla kertaa ostosmeiningit valista.
Sispa suuntasinkin yhteen meidan kantapaikoista, josta saa handmade jaateloa. Tilasin bananasplitin, joka on ihan sairaan hyvan makuinen herkku ja jota suosittelen kaikille, maasta ja hintatasosta riippumatta. Se oli kylla paikallisella mittapuulla ihan sairaan kallis, nimittain 60 rupiaa, eli noin euron. Lueskelin samalla laiskasti Paolo Coelhon Eleven minutesia jonka ostin Mumbaista kunnon ukotus hintaan ja katselin maailman menoa. Taalla on muuten taas ihan sairaan lammin paiva ja eilen overdosen aurinkoa saanut kehoni valittaa kun se saa lisaa tuota ruskettavaa, elamaa antavaa ja samalla myos tuhoavaa nektariinia.

Seuraavaks suuntasin matkani kohti Hedelmatoria tarkoituksena ostaa banaania. Kuten oikein arvelinkin, ei banskuja ollut enaa tarjolla, silla myyntiaika on yleensa aamulla. Pahus! Paadyin kuitenkin maistelemaan pahkinoita jonkun ukon maahan virittamalta kankaalta ja ne oli tosi hyvia. Se alko siina tietysti hulluna niita kauppaamaan ja sai mut vakuuttuneeksi etta ma todella tarviin reilut sata grammaa cashew-pahkinoita. Hinta oli 30 rupiaa. Alko armoton tinkiminen, mutta se pirulainen ei alentanut hintaa edes vaikka paukaitin aina yhta hyvin toimivan "Kam Karunaa!" ilmauksen. Lopulta kutenkin sain nuo pahkinat 25 rupeen hintaan ja mutustelen niita tassa ja nyt vaikkakin melkein surulisin mielin, silla oon varma etta se pahalainen ukotti minua ja pahasti!

Seuraavaks vahan tarinaa meidan toisesta kantapaikasta. Kaikki alkoi eraana iltana ehka puoli viikkoa sitten, kun me oltiin Junnun kaa tulossa Jay Shankariin kuosittautumaan jostankin normaaleilta menoilta. Aulassa oli hyvaa englantia puhuvia daameja jotka paljastuivan myohemmin uusi-seelantilaisiksi ja jotain muutakin porukkaa. Ne pyysivat meita syomaan kanssaan ja me teitenkin suostuttiin, silla molemmilla oli nalka ja uusiin ihmisiin tutustuminen on aina mukavaa. Ekaks me kaytiin kuitenkin kuosittautumassa huoneessamme ja otettiin jotain juomia aulassa.

Matka ravintolaan oli mielenkiintoinen ainakin minun kohdallani, silla paadyin puhumaan filosofiaa huononkolla, mutta kokoajan paranevala englannillani eraan lakia opiskelevan Helenin kanssa. Ilta oli jo aiemmin alkanut hamartaa ja vaeltelimme katuvalojen ja tahtien loisteella pitkin mutkittelevia kujia. Ohiteltiin vailla kujakoiria ja lehmia. Lopulta saavuimme ovelle, josta olisimme paaseva sisalle. Katolta kuului musiikkia ja laulua. Se oli meidan maaranpaa. Kiipesimme loputtomilta tuntuvat raput ylos ja astuimme sisaan uuteen maailmaan. Katolla oli vajaat parisenkymmenta ihmista istumassa matalan japsityylisen poydan ymparilla patjoilla ja syomassa lounasta tai iltapalaa seka juomassa omia tai ostettuja juomia. Kaikki kaantyivat katsomaan uusia tulijoita. Yhdessa nurkassa soitettiin kahta kitaraa ja yhta banjoa. Yks naista sottajista oli paivalla tapaamamme jenkkitytto, joten meista tiedettiin jo. Meidat otettiin hyvin iloisesti vastaan ja osaa seurueestamme tervehdittiin, niinkuin vanhoja frendeja ainakin. Kohtaus oli ihan kun jostain leffasta tai kirjasta, tunnelma oli mieleton ja siina oli vahvahkoa yhteenkuuluvuutta. Me tilattiin safkaa ja Kingfisherit ja alettiin vahitellen seurustelemaan.

Musiikki loppui valilla ja valilla alkoi uudestaan. Junnu osallistui valilla soittamalla naiden heppujen soittimilla ja valilla huuliharpulla. Se oli ihan pahkinoina banjosta! Biisit oli suurimmaks osaks tuttuja ja jengi lauloi aina valilla mukana. Erityisesti kertosakeita. Vittu mika meininki! Porukkaa oli kaikkialta, Suomesta, Uudesta-Seelannista, Argentiinasta, Italiasta, Amerikasta, Kanadasta, Hollannista, Englannista, Israelista, Austraaliasta, Saksata jne. Ja kaikki oli oikeesti kun yhta perhetta, iloisia ja saman asian yhteen ajamia; travellauksen. Puhuttavaa loytyi siis helposti. Jossain vaiheessa huomasin etta taman savelman ma tunnistan vaikka 8 promillen humalassa tai sikeimman unen lapi tai kesken taydellisimman joogaharjoituksen. Maailman paras biisi ikina! "Say, say, say I remember, when we use to dance.." Porukka alko vit*u soittaa Bob Marleyn No Woman No cryta! Ihan hillitonta!!! Ei vitt* Sa*tana Juma*auta ja kaikki 3 miljoonaa hindujumalaa ja Nauravan Buddhan hyllyva vatsa!!! Ei voi olla totta. Oli pakko flipata messiin..

Ilta meni nopeasti ja mukavasti. Tutustuttiin moniin uusiin ihmisiin josta yksi oli paikan pitaja tai tarjoilija, eli eras pitkatukkaiseen (taalla erittain harvinaista) parikymppinen intialaisherra, joka osas sanoa "Ela hataile, istu mathaille!" Silla oli kuulemma ollut suomalainen tyttoystava kuukauden ajan joskus aiemmin. Mukava heppu, jolla oli aivan hulvaton nauru. Lisaks se tuntuu olevan aina enemman tai vahemma savuissa. Avoin se ainakin on aina ja hoitaa hyvin tilaukset ja maksamisen. Se istuu yleensa muovituolilla sivummalla ja heittaa outoja juttuja melko hyvalla englannillaan ja nauraa omituista nauruaan. Sit se selittaa jotain mita kukaan ei tajua ja nauraa entista enemman. Porukka nauraa sen naurulle ja juttujen sekopaisyydelle. Mahtava paikka.. :D

Tasta paikasta on siis tullut meille eraanlainen perusmesta iltoja varten. Meininki on aina hyva. Ollaan oltu siella nyt melkein joka ilta. Kasvot vaihtuvat aina valilla, kun osa porukasta lahtee eteenpain ja uusia tulee tilalle. "Mennaan vahaks aikaa?" "Ok!" Lopulta me tullaan kuitenkin kotiin joskus yhden ja kahden valilla. Peruslappa kadulla: "Are u coming to that place we were yesterday?". Yleensa siella kiertaa jossain vaiheessa myos savu, mutta se ei oo meidan juttu. Jotkut nauttii, jotkut kieltaytyy, se on jokaisen oma asia eika kukaan tyrkyta mitaan.

Mestassa tehdaan myos omia ruokia, joita sitten syodaan porukalla. Eilen saatiin hollantilaisten ja eraan israelilaisen kokkaamaa kalaa, valilla italialaiset on vaantaneet siella pastaa. Valilla tilataan listasta. Kun ilta alkaa muuttua yoksi ja ila kayda liian vilpoisaksi, kaivetaan repuista esille viltit ja jatketaan juttua niiden lampimasta suojasta kasin. Sit kun aika on sopiva, nousee Dengue-brothers ylos ja vaeltelee sokkeloisia katujaan pitkin takaisin kohti Jay Shankaria, ilman mitaan kiiretta, silla onhan maailma jo valmis.

"What, at this moment, is lacking."

-Rinzai

-Jussi (onnellinen mies)