Nyt on kylla karjalaisenpojalla sellanen avartava fiilis, etta huhhahhuli. Karjalaisenpoika on pyoraillyt ja imuttanut aurinkoa koko Brahmanin lahjoittaman paivan. Aaaaaa. Ja karjalaisenpoika on totta kai huolehtinut koko paivan siita, etta nestetasapaino pysyy oikeana, eika kuumottavaa dehydraatio-kuivumis-vajaritilaa synny. aAAAaa.
LAhettiin kiertamaan tama saaripahanen tana aamuna aikaisten ja pirteana kuin kaksi peipposen penikkaa. Karjalaisenpoika sai ratsukseen luotettavan, uskollisen, katevan, mutta paskan Jumbo-merkkisen pyoran. Jumbo-pyora kuosittaa kalut kuntoon ja ei ole huolta etta suku paasisi vahingossa jatkumaan. Jumbo on myos kateva berberoksenhieronta-apparaatti ja tarjoaa parayttavan hiertavia anaalikokemuksia samalla kun maisemat lipuvat piinallisen hitaasti ohi. Jumbo on minun paras kaveri koko globella, ja aion nimeta lapseni Eros Jumbo Karjalaiseksi. Jumbosta tulee myos lapseni kummi, seta, aiti ja lapsi.
Karjalaisenpoika otti mukaansa paraytysmatkalle kokonaisen litraisen vesipullon, kun tallaisilla helteilla vodaa pitais imuttaa ainaki nelja litrunaa. Mutta eihan se menoa haitannu, vaan paa paljaana, hiukset hulmuten karjalaisenpoika hankasi Jumbollaan saarta ristiin rastiin. Valilla tietty pysahdyttiin uimaan hylatyille rannoille ja otettiin megakuumotukset auringon sateilyvoimaa. aAaAa,.
Aurinko se on eriskummallinen pallero. Se voi olla maailman ihanin rakastaja, joka hennolla sivelyllaan tuudittaa rentouden ja hyvanolon tyyssijaan nopeasti ja usein. Toisaalta se voi olla vittumainen, mustasukkainen horoperse, joka kuumottaa ja raiskaa vihan marinoimilla vasamoillaan jokaisen viattoman ja uskollisen travellaajan hikikuoleman partaalle. Tanaan karjalaisenpoika sai kohdata jalkimmaisen.
Voda loppui pian. Kuumotus ja vajarit alko jo sita ennen. AaaAa, oli voikerrukseni, kun lihakseni alkoivat nestetta huutaen kouristelemaan, ja minusta tuli entista spastisempi. Onneksi karjalaisenpoika ex-seurakuntanuorena lausui Shivaa ylistavan mantran ja kavi jalleen rannalle kuumotuksen kouriin makaamaan. Kylla se silla lahtee milla tulikin. AaaaAaA.
Heikotus ja ravistelu alkoivat saada deliriumaisia mittasuhteita, eika puolen litran Thums Up-kuosittanut karjalaisenpoikaa laheskaan hippakuntoon. Ja kaiken kivan lisaksi oli matkaa jaljella viela kymmenen jumbomaisen-hiertavaa kilometria. Karjalaisenpoika koukisti jaykat lihaksensa ja antoi tien vieda hamyiseen ja nollaavaan tulevaisuuteen. Vetta ei karjalaisenpoika uskonut enaa tarvitsevansa.AaaAa.
Lopulta paras tosiystavani Jumbo kiepsautti minut hotellin pihalle, josta ryomin luukkuumme. Ja sitten alkoi kuositusten kuositus. Harhailin mieleni syovereissa ja huusin hiljaa Visshnulta parannusta, mutta paani oli tulessa, ruumiini jaassa, sisalmykseni hiekkapallerona ja yleton vodan imuttaminen ei tehnyt juuri mitaan olotilalleni. Yritin nukkua, mutta sapsahtelin hereilla Jussin hihityksiin tai unikuviin paskapaa-koirasta joka puree nivusiani. AaaAa.
Nyt olen yha uskomattomassa vajarissa ja kavelen seka kirjoitan nollat taulussa. Uskomaton overivajariparaytys, ja kaikesta karjalaisenpoika saa kiittaa huonosti toiminutta nesteytystiimia, joka jarjesti uskomattoman vittumaisolon tanne paratiisisaarelle! Tuntuu etta kuolen ja heraan uudelleen vain kuollakseni taas ja paassa soi virret ja tuuli ulvoo ja puut valittavat. AaaAa. Delirium delirium, ole vaimoni taman illan, niin saat jattaa minut huomenna yksin sangylle alasti. AaaAaA. Tallaiseen kuosiin paasee vain Denguebrothersin ohjeilla, suosittelemme jokaiselle. !AaAKaAk.
Jumbovajaria varten tarvitset:
-Liian vahan vetta, mita vahempi, sen vajarimpi
-Munamankelin merkkia Jumbo
-Paljaan paan
-Aurinkorasvan puutteellisen levityksen
-Tarkeimpana ainesosana hulluna, siis aivan overisti kuumaa parayttavaa aurinkoa
- Ylipitkan ja piinallisen pyorailyn jonkin subtrooppisen saaren ympari
-Kokemusta rikastuttaa runsas merivesi kaikissa ruumiinaukoissa, eritoten okulaareissa.
" Watch it bring you to your kn-kn-kn-kn-kn-kn-kn-knees, knees! " Axl Rose
Juho (karjalaisenpoika deliriumeissa aAAaAa)
P.S. Delirium myos sai minut hukkaamaan kynani jonkun lipevan inkkaripojan taskuun ja jouduin viela vesimyyjan ukotuksen uhriksi, kun se wallabi kusetti minulta 6 rupiaa ylihintaa perkele AaAaA.
torstai 31. tammikuuta 2008
Intian travellerin arkipaiva
Aikaisemmin tuossa paivalla meilla oli suunnitteilla kirjoitella tanne taas kunnolla tekstia. Normaalia rankempi auringonpaiste ja pyoraretki saaren ympari kuitenkin imi mehut Dengue-brothersin suonista. Tasta johtuen kirjoittaminen tulee olemaan hieman vahaisempaa ja laiskempaa. Itse yritan kuitenkin kiinnittaa erityista huomiota kirjoitusvirheisiin, joita jostain syysta aika lailla aina onnistun viljelemaan. Saas nayda miten kay!!! (vittu, ei kerinny lapilukee tata kun Juholle tuli vajarit. :D )
Eilen kaikki alkoi normaalisti. Herasin valoisaan, auringonpaisteen tayttamaan huoneeseen moskiittoverkkoni alta. Moskiittoverkko on taalla Diussa yhta tyhjan kanssa ja me olemme Juhon kanssa varmaan ainoat ihmiset, jotka niita kayttaa. Yhta kaikki, ne on meilla edelleen kaytossa, silla virittelimme ne jo ekana iltana. Nousin ylos ja vetaisin kurkkuuni vastenmielisen annoksen yrttiviinaa. Painuin vessaan. Se, kumpi meista nousee ekana, saa myos vassavuoron ekana. Se on useinmiten hyva asia, silla heraamme lahes poikkeuksetta yhta-aikaa ja molempien suoli vaatii toimintaa heti aamulla. Toiseksi jaanyt joutuu karvistelemaan ja odottelemaan vuoroaan. Rituaalejen jalkeen alkoi armoton chillaus ja paivaan varustautuminen eli aurinkorasvaus ja paivarepun tayttaminen.
Vihdoin paasimme eteepain. Puikkelehdimme Diu-townin katuja pitkin aivan keskustaan ja menimme aamupalalle hyvaksi havaittuun ja halpaan mestaan, eraaseen katukeittioon. Safka oli hyvaa ja halpaa, makso varmaan jotain reilun egen yhteensa, sisaltaen kahdet tukevahkot matot ja chait. Siita oli hyva jatkaa
Seuraavaks oli vuorossa automaatilla kaynti. Mulla on ollu visan kanssa vahan ongelmia. Pystyn nostamaan vain luotolta ja siita tietty seuraa omat vaikeutensa, kun maksaminen taalta kasin on hieman hankalaa! Nosto kuitenkin onnistuu, joten hataa ei viela varsinaisesti ole. Kotijoukot tietty auttaa tarvittaessa ja voi valittaa laskujen tiedot, jotka sitten itse voin netista maksella. Rahan nosto onnistu.
Sitten aloitettiin kunnon ruljanssi, kun yritettiin postittaa Junnun siskon synttarilahjaa. Oli saatoa ja vaantoa paketoimisen ja kaiken muunkin kanssa. Lopulta kaiken kiertelyn ja ramppaamisen jalkeen onnistuttiin lahettamaan SUUTARIN valmistama paketti Johannalle. Toivottavasti se kerkiaa ajoissa perille. Hinta oli yllattavan alhainen,vain muutamia euroja jostakin 3 ja puolensadan gramman paketista. Samaan aikaan me yritettiin myos etsia uusia kirjoja, mutta kaikki mita lyoty oli vaan jotain oppikirjoja paikallisille. Noh, niistahan me ei paljon saada iloa irti, joten taytynee kokeilla seuraavassa destnationissa uudestaan.
Raskaan kaupunkiruljanssin jalkeen Dengue-brothers paukki hotellille ja otti respasta kylmat juomat. Meilla on muuten taalla piikki auki ja ollaan jo niin tuttuja, ettei edes roomnumberia enaa
kysyta! Aloitettiin taas chillaus riippumatoissa ja kylma limu kourassa. Ahhh...
Aikamme chillattua paatimme siirtya Sunset pointille ottamaan arskaan. Hypattiin pyorien selkaan, jotka me oltiin jo aiemmin vuokrattu rankkaan 50 centin paivahintaan. Jaatiin kuitenkin matkan puolivalilla olevalle beachille. Sina oli hyva ottaa rennosti ja nauttia elamasta. Oli ihan uskomattoman maaginen fiilis kun ma laitoin Adam Strangen Travellerin soimaan puhelimestani ja me tuojotettiin junnun kaa merelle. Aaltojen kohina sekoittui musiikkin. "Ei vittu oikeesti!!!" "Ei taa voi olla totta." Kylmat vareet tuli useita kertoja. Melkein itkukin.
Mentiin uimaan. Aallokko oli mahtava! Oli mieleton fiilis kun pysty tuntemaan meren voiman sen lyodessa kohti ja aaltojen valuessa takaisin. Muitenkin travellereja oli lahistolla. Vaihdettiin jokunen sanakin. Kuivateltiin ja jatkettiin rentoutumista. Aikamme rantouduttua me paukittiin takas hotellille... rentoutumaan.
Seuraavaks Dengue-brothers paatti suunnata kulkunsa uudestaan kohti keskustaa ruoan toivossa. Sen lyotaminen siestan aikaan (portugalilaista perimaa) oli yllattavan vaikeaa. Hyva paikka loytyi kuitenkin lopulta satamasta. Siina oli pari ranskalaista travelleria, joten lyottadytiin seuraan. Kehuivat paikkaa hyvaksi jasita se olikin. Hintataso oli myos alhainen.
Kuvassa on ranskalainen ystavamme Catarina ja ruokakoju, jossa safkat valmistettiin. Ei menny taaskaan kun alle 2 egee. Sitten ma paasin toteuttamaan erasta suurta tapahtumaa, joka jokaisen itseaankunnioittavan miehen taytyy ainakin kerran elamassaan kokea. Nimittain parranajoa veitsella. Kavin siis ajauttamassa parran. Kohtelu oli erinomainen ja sain myos superrentouttavan paahieronnan. Rahaa kului jalleen 1 ege. Sit limulle kaupungille. Juteltiin paikallisten kanssa.
Nyt Juholla on vajarit, joten nopee loppu. Suraavaks taas hotellille kuosittumaan ja chillaamaan. Sit travellerejen kantapaikkaan syomaan vahan iltapalaa ja juoman chaita. Tunnelma oli talla kertaa rauhallinen. Savu kiersi, mutta Dengue-brothers pysyttaytyi hekullisessa chaissa.
Mukava illan jalkeen me paukittiin viela rannalle. Sita tunnelmaa ei voi selittaa. Se oli niin uskomaton, etta meinasi hajota pirstaleiksi. Kiitollisuuden kyynelet valuivat mun poskia pitkin. En tieda, etta huomasiko Juho niita.
Paiva oli hyva, aivan kuten sita edeltanyt paiva ja sita edeltanyt paiva. Aivan niinkuin tamakin paiva. Jos huominen paiva viela tulee, on sekin varmasti hyva. Denguebrothers on kiitollisuus overeissa.
-Jussi (Tanssiva tyhjyys)
Eilen kaikki alkoi normaalisti. Herasin valoisaan, auringonpaisteen tayttamaan huoneeseen moskiittoverkkoni alta. Moskiittoverkko on taalla Diussa yhta tyhjan kanssa ja me olemme Juhon kanssa varmaan ainoat ihmiset, jotka niita kayttaa. Yhta kaikki, ne on meilla edelleen kaytossa, silla virittelimme ne jo ekana iltana. Nousin ylos ja vetaisin kurkkuuni vastenmielisen annoksen yrttiviinaa. Painuin vessaan. Se, kumpi meista nousee ekana, saa myos vassavuoron ekana. Se on useinmiten hyva asia, silla heraamme lahes poikkeuksetta yhta-aikaa ja molempien suoli vaatii toimintaa heti aamulla. Toiseksi jaanyt joutuu karvistelemaan ja odottelemaan vuoroaan. Rituaalejen jalkeen alkoi armoton chillaus ja paivaan varustautuminen eli aurinkorasvaus ja paivarepun tayttaminen.
Vihdoin paasimme eteepain. Puikkelehdimme Diu-townin katuja pitkin aivan keskustaan ja menimme aamupalalle hyvaksi havaittuun ja halpaan mestaan, eraaseen katukeittioon. Safka oli hyvaa ja halpaa, makso varmaan jotain reilun egen yhteensa, sisaltaen kahdet tukevahkot matot ja chait. Siita oli hyva jatkaa
Seuraavaks oli vuorossa automaatilla kaynti. Mulla on ollu visan kanssa vahan ongelmia. Pystyn nostamaan vain luotolta ja siita tietty seuraa omat vaikeutensa, kun maksaminen taalta kasin on hieman hankalaa! Nosto kuitenkin onnistuu, joten hataa ei viela varsinaisesti ole. Kotijoukot tietty auttaa tarvittaessa ja voi valittaa laskujen tiedot, jotka sitten itse voin netista maksella. Rahan nosto onnistu.Sitten aloitettiin kunnon ruljanssi, kun yritettiin postittaa Junnun siskon synttarilahjaa. Oli saatoa ja vaantoa paketoimisen ja kaiken muunkin kanssa. Lopulta kaiken kiertelyn ja ramppaamisen jalkeen onnistuttiin lahettamaan SUUTARIN valmistama paketti Johannalle. Toivottavasti se kerkiaa ajoissa perille. Hinta oli yllattavan alhainen,vain muutamia euroja jostakin 3 ja puolensadan gramman paketista. Samaan aikaan me yritettiin myos etsia uusia kirjoja, mutta kaikki mita lyoty oli vaan jotain oppikirjoja paikallisille. Noh, niistahan me ei paljon saada iloa irti, joten taytynee kokeilla seuraavassa destnationissa uudestaan.
Raskaan kaupunkiruljanssin jalkeen Dengue-brothers paukki hotellille ja otti respasta kylmat juomat. Meilla on muuten taalla piikki auki ja ollaan jo niin tuttuja, ettei edes roomnumberia enaa
kysyta! Aloitettiin taas chillaus riippumatoissa ja kylma limu kourassa. Ahhh...
Aikamme chillattua paatimme siirtya Sunset pointille ottamaan arskaan. Hypattiin pyorien selkaan, jotka me oltiin jo aiemmin vuokrattu rankkaan 50 centin paivahintaan. Jaatiin kuitenkin matkan puolivalilla olevalle beachille. Sina oli hyva ottaa rennosti ja nauttia elamasta. Oli ihan uskomattoman maaginen fiilis kun ma laitoin Adam Strangen Travellerin soimaan puhelimestani ja me tuojotettiin junnun kaa merelle. Aaltojen kohina sekoittui musiikkin. "Ei vittu oikeesti!!!" "Ei taa voi olla totta." Kylmat vareet tuli useita kertoja. Melkein itkukin.
Mentiin uimaan. Aallokko oli mahtava! Oli mieleton fiilis kun pysty tuntemaan meren voiman sen lyodessa kohti ja aaltojen valuessa takaisin. Muitenkin travellereja oli lahistolla. Vaihdettiin jokunen sanakin. Kuivateltiin ja jatkettiin rentoutumista. Aikamme rantouduttua me paukittiin takas hotellille... rentoutumaan.
Seuraavaks Dengue-brothers paatti suunnata kulkunsa uudestaan kohti keskustaa ruoan toivossa. Sen lyotaminen siestan aikaan (portugalilaista perimaa) oli yllattavan vaikeaa. Hyva paikka loytyi kuitenkin lopulta satamasta. Siina oli pari ranskalaista travelleria, joten lyottadytiin seuraan. Kehuivat paikkaa hyvaksi jasita se olikin. Hintataso oli myos alhainen.
Kuvassa on ranskalainen ystavamme Catarina ja ruokakoju, jossa safkat valmistettiin. Ei menny taaskaan kun alle 2 egee. Sitten ma paasin toteuttamaan erasta suurta tapahtumaa, joka jokaisen itseaankunnioittavan miehen taytyy ainakin kerran elamassaan kokea. Nimittain parranajoa veitsella. Kavin siis ajauttamassa parran. Kohtelu oli erinomainen ja sain myos superrentouttavan paahieronnan. Rahaa kului jalleen 1 ege. Sit limulle kaupungille. Juteltiin paikallisten kanssa.Nyt Juholla on vajarit, joten nopee loppu. Suraavaks taas hotellille kuosittumaan ja chillaamaan. Sit travellerejen kantapaikkaan syomaan vahan iltapalaa ja juoman chaita. Tunnelma oli talla kertaa rauhallinen. Savu kiersi, mutta Dengue-brothers pysyttaytyi hekullisessa chaissa.
Mukava illan jalkeen me paukittiin viela rannalle. Sita tunnelmaa ei voi selittaa. Se oli niin uskomaton, etta meinasi hajota pirstaleiksi. Kiitollisuuden kyynelet valuivat mun poskia pitkin. En tieda, etta huomasiko Juho niita.
Paiva oli hyva, aivan kuten sita edeltanyt paiva ja sita edeltanyt paiva. Aivan niinkuin tamakin paiva. Jos huominen paiva viela tulee, on sekin varmasti hyva. Denguebrothers on kiitollisuus overeissa.
-Jussi (Tanssiva tyhjyys)
sunnuntai 27. tammikuuta 2008
Enta Jos?
Meille on muodostunut pieneksi perinteeksi palata aina auringonlaskun aikaan sille pienelle Vishnulle ja Parvatille omistetulle pyhakolle, josta aikaisemmin kirjoitin. Mina nautin siita lammosta ja yhteisollisyydesta, jota ihmiset ovat taynna joka ilta kun rummut paukahtavat ja kellojen helina valtaa ympariston hetkeksi. Pyhakko, tai kuten takalaiset siihen viittaavat temppeli, on hyva paikka nahda paikallista kulttuuria ja tehda havaintoja ihmisten valisista suhteista. Ja ennen kaikkea ystavystya.
Eilen auringonlaskun aikaan saavuimme jalleen temppelille. Paikalla oli samoja tuttuja, joita olimme edellisina iltoina nahneet, ja jalleen muutamia uusia. Uusia lapsia ja aikuisia tuntuu tulevan joka ilta. En tieda tulevatko he katsomaan temppelia vai meita. Joka tapauksessa kaikki ovat aina ottaneet meidat avosylin vastaan. Naemme perheita, jotka asuvat vierekkaisissa kodeissa< toiset ovat varakkaampia kuin toiset, mutta kaikki ovat samanarvoisia temppelissa. Jopa me.
Istuimme Jussin kanssa tutulle paikalle ikkunan pielelle ja katsoimme ihmisia, jotka taputtivat kasiaan musiikin rytmissa. Hindutytto kantoi kynttelikkoa, jolla han ilmeisesti siunasi alttarilla olleet pyhat esineet ja kuvat. Tunnelma oli ystavallinen, eika seremoniasta huokunut sellaista 'kylmaa pyhyytta' johon lansimaiset ihmiset ovat niin tottuneet suurissa katedraaleissaan. Taputin kasillani rumpujen rytmia ja yhtakkia se sama mies, joka oli meille aluksi paikkaa esitellyt kutsui minua nimelta. "JoJo(hindunimeni) dhol hamkopasanchhe!"
Keskella temppelia roikkui katosta kello, jota soitettiin musiikin tahtiin. Se roikkui narusta, joka lahti katossa olevasta varikkaasta chakran kuvasta. Ystavani viittoi kohti kelloa ja pieneen mieleeni nousi monenlaisia ajatuksia. Han haluaa etta osallistun seremoniaan ja soitan kelloa? Mita jos soitan vaarin, pilaako se kaiken? Mita jos en osaa lopettaa ajoissa? Enta jos pilaan koko seremonian ja hapaisen temppelin? Enta jos noyryytan uuden ystavani? Mita jos, apua jos, enta jos?!?.... Elamasta ei tule arvokasta, jos entajossit ovat ensimmainen ajatuksesi. Nain ajatellen nousin ylos ja tartuin kelloon.
Pieni poika hymyili ja naytti minulle rytmia, joten paasin mukaan. Handlasin hommat hyvin ja sisallani vareili jonkinlaista tyytyvaisyytta - ei pelkastaan siita, etta osasin homman, vaan siita, etta paasin olemaan osa tata kaikkea ja tuo sama kiehtova yhteisollisyys kosketteli minunkin sisintani. Ainakin sen hetken. Seremonian loputtua kohtasimme viela suuremman kunnian.
Ystavamme pyysi meita taloonsa. Olimme Jussin kanssa lahes sanattomia, silla yksi minun unelmistani oli paasta takalaisen kutsumana nakemaan intialaiskoti, ja Jussiakin kiinnosti kovin paasta nakemaan tata kulttuuria lahempaa. Lapsilauma seurasi meita pois temppelista ja ystavamme viittoi meita kohti kotiaan. Tunsin kouraisun mahanpohjassani, silla jo se etta paasin soittamaan Vishnulle pyhitettya kelloa on jo hyva tornari kotopuolessa. Nyt minun pitaisi viela sukeltaa muistoihini ja palauttaa mieleeni intialainen etiketti kotivierailutapauksissa. Pesenko jalat? Pesenko kadet? Lausunko rukouksen? KAttelenko isantaa vai onko kosketus pahasta? Mita jos heilla on isovanhempia kotona? Kuinka tervehdin heita? Kummarranko? Mita jos kusen hommat ja koko saaren vihat tulevat niskaamme? Enta jos kahdesta suomalaishihhulista tehdaankin huomisen chicken masala? Entajossit yrittivat vallata mieleni, mutta olin liian innoissani, jotta olisin tuhlannut aikaa liialle pohtimiselle, joten kavimme sisaan taloon.
Ystavamme on nimeltaan Anil Premgi. Han on Portugalilaisten jalkelainen ja puhui paljon isastaan, joka oli portugalilainen. Han esitteli meille paljon kuvia ja dokumentteja isastaan, ja kyseli jos osasimme niista jotain halle kertoa. Jotain saimme selville passien ja ajokorttien tulvasta, jotka han meille ylpeana esitteli. Ilmeisesti hanen isanas on ollut melkoinen maailmanmatkaaja, ainkin Portugalin, Mosambikin ja Intian kansalaisuudet hanella oli. Mutta minulle kaikista ihastuttavin asia oli Anilin perhe.
Heti kun saavuimme hanen pieneen kotiinsa, huomasimme, etta siella todella oli paljon ihmisia. Anil esitteli meidat vaikka kenelle! Siella oli aiti ja isoaiti ja veljet siskot ja pojat ja tyttaret ja veljen sisko ja veljen vaimon aiti. Kylla siina oli valilla Suomi-poika kuumottunut kun piti Gujaratiksi hyvat paivat toivottaa koko perheen matriarkalle, Anilin isoaidille. Anil pyysi meita istumaan ja kauhistukseksemme miltei koko naapurusto kokoontui siihen pieneen huoneeseen. Muutama puhui melko hyvaa englantia, osa vahemman ja toiset eivat yhtaan. Itse olen koko reissun ajan kerannyt vihkoon hindin ja gujaratin kielisia lausahduksia, jotka olivat nyt enemman kuin paikallaan!
Anil halusi tarjota meille teeta ja totta kai suostuimme, silla mikaan juoma maailmassa ei kuosita paremmin kuin aito intialainen chai! JA nyt saimme juoda chain viela rakkaudella ja taidolla tehtyna aidossa intialaisessa kodissa ja aidon intialaisen suurperheen valvovan katseen alla. Siina oli kylla paraytysarvoa sen verran, etta denguebrothers voi sanoa nauttineensa elamansa parhaat chait. Tahan asti.
Juttelimme perheen kanssa ja Anil lapsineen pyysi minua esittamaan temppuja. Heh heh, kyllahan mina tempuista pidan, mutta yleensa yleiso ei ole ihan tata luokkaa. Mita jos, joku pahastuu liikkeistani? Enta jos matriarkka narkastyy ilmeistani? Mita jos en lausu mantraa Brahmanille, ja Kalin raivo lavistaa minut kuin pahaisen maan matosen? Entajossit eivat kuitenkaan ehtineet tielleni, kun alkoin esittelemaan "hassujen aanien kavalkaadiani". Ilokseni huomasin, etta myoskin muut kuin perheen pienimmat tykkasivat peukalon irrottamistempuistani.
Anililla oli myos kaksi tytarta, Hadshida 5v.(se joka laski kuuteenkymppiin ja on maailman ihanimpien lapsien top kympissa) ja Waishali 3v(maailman eloisin pikkutytyto ja varma tanssijatahti), seka pieni, alle vuoden ikainen Prashant. Han esitteli heidat meille ja emme voineet kuin ihastella toimivaa perhetta ja kaikkien keskinaista kunnioitusta. Onnekseni meilla oli mukanamme lahjoja suomesta, jotta saatoimme kunnioittaa Anilin perhetta edes hieman kiitoksesti saamastamme huomioista ja kunniasta.
Ja nyt suurenmoinen kiitos Karolle, Riitalle, Emolle Eijalle ja Blondielle, jotka olivat selviytymispakkaukseemme sisallyttaneet salmiakkitikkareita, seka kuuradiolle, joka lahjoitti minulle vaaleanpunaisia pompuloita. Annoimme Anilin perheelle salmiakkitikkarit Suomesta ja lapset suorastaan rakastivat niita! Pikku Waishali oli ikionnellinen kun sai vaaleanpunaisen pompulan, jolla sitoa pitkat hiuksensa. Olimme kaikki jotenkin kiehtovasti otettuja toistemme huomaavaisuudesta ja vierailu oli todella onnistunut. Itse varmasti muistan tapahtuman ehka jopa ikuisesti ja se paasee parayttavimpien happeninkien listalle ehdottomaan top vitoseen!
Lahdimme yhdeksan aikoihin ystavamme luota ja kehuimme vuolaasti ylistaen Anilin perhetta. Kuten aravat saattaa, naille ihmisille perhe on kaikki kaikessa ja jasenten valiset suhteet olivat suorastaan ihanat. Waishali ja Hadshida ystavineen saattelivat meita tieta pitkin kohti hotellia HOPLAAta huudellen ja nauraen. Olin lahes liikuttunut kaikesta tapahtuneesta, silla se oli loppujen lopuksi mennyt uskottamattoman luonnollisesti, vaikka mahdollisuudet vaikka minkalaisin munauksiin oli ilmassa. On uskomattoman kaunista huomata, etta ihmisten ei tarvitse osata samaa kielta. Ainoa mita toisiltamme oppimiseen tarvimme on avoin ja pelkaamaton mieli. Se on myos suurin ja parhain oppaamme lapi elaman; se antaa meille syyn ja halun lahtea kotiovelta, ja joskus sille myos palata; se antaa meille halun rakastaa ja halun hylata. Oikeastaan olen alkanut ajattelemaan, etta se on kaikki.
Joka tapauksessa tama reissu opettaa minulle, etta ihminen ei voi elaa entajossien maailmassa. Sellainen elama on elamaa lasiseinaisessa vankilassa. Jokainen muuri antaa suojaa vaaroilta, mutta myos estaa etenemisen. Olen alkanut miettimaan, etta Intia on minulle jonkinlainen muurinmurtaja. Ja pidan siita ajatuksesta.
" For whom the bell tolls? " Metallica :D
- Juho ( lapsenmielinen )
Eilen auringonlaskun aikaan saavuimme jalleen temppelille. Paikalla oli samoja tuttuja, joita olimme edellisina iltoina nahneet, ja jalleen muutamia uusia. Uusia lapsia ja aikuisia tuntuu tulevan joka ilta. En tieda tulevatko he katsomaan temppelia vai meita. Joka tapauksessa kaikki ovat aina ottaneet meidat avosylin vastaan. Naemme perheita, jotka asuvat vierekkaisissa kodeissa< toiset ovat varakkaampia kuin toiset, mutta kaikki ovat samanarvoisia temppelissa. Jopa me.
Istuimme Jussin kanssa tutulle paikalle ikkunan pielelle ja katsoimme ihmisia, jotka taputtivat kasiaan musiikin rytmissa. Hindutytto kantoi kynttelikkoa, jolla han ilmeisesti siunasi alttarilla olleet pyhat esineet ja kuvat. Tunnelma oli ystavallinen, eika seremoniasta huokunut sellaista 'kylmaa pyhyytta' johon lansimaiset ihmiset ovat niin tottuneet suurissa katedraaleissaan. Taputin kasillani rumpujen rytmia ja yhtakkia se sama mies, joka oli meille aluksi paikkaa esitellyt kutsui minua nimelta. "JoJo(hindunimeni) dhol hamkopasanchhe!"
Keskella temppelia roikkui katosta kello, jota soitettiin musiikin tahtiin. Se roikkui narusta, joka lahti katossa olevasta varikkaasta chakran kuvasta. Ystavani viittoi kohti kelloa ja pieneen mieleeni nousi monenlaisia ajatuksia. Han haluaa etta osallistun seremoniaan ja soitan kelloa? Mita jos soitan vaarin, pilaako se kaiken? Mita jos en osaa lopettaa ajoissa? Enta jos pilaan koko seremonian ja hapaisen temppelin? Enta jos noyryytan uuden ystavani? Mita jos, apua jos, enta jos?!?.... Elamasta ei tule arvokasta, jos entajossit ovat ensimmainen ajatuksesi. Nain ajatellen nousin ylos ja tartuin kelloon.
Pieni poika hymyili ja naytti minulle rytmia, joten paasin mukaan. Handlasin hommat hyvin ja sisallani vareili jonkinlaista tyytyvaisyytta - ei pelkastaan siita, etta osasin homman, vaan siita, etta paasin olemaan osa tata kaikkea ja tuo sama kiehtova yhteisollisyys kosketteli minunkin sisintani. Ainakin sen hetken. Seremonian loputtua kohtasimme viela suuremman kunnian.
Ystavamme pyysi meita taloonsa. Olimme Jussin kanssa lahes sanattomia, silla yksi minun unelmistani oli paasta takalaisen kutsumana nakemaan intialaiskoti, ja Jussiakin kiinnosti kovin paasta nakemaan tata kulttuuria lahempaa. Lapsilauma seurasi meita pois temppelista ja ystavamme viittoi meita kohti kotiaan. Tunsin kouraisun mahanpohjassani, silla jo se etta paasin soittamaan Vishnulle pyhitettya kelloa on jo hyva tornari kotopuolessa. Nyt minun pitaisi viela sukeltaa muistoihini ja palauttaa mieleeni intialainen etiketti kotivierailutapauksissa. Pesenko jalat? Pesenko kadet? Lausunko rukouksen? KAttelenko isantaa vai onko kosketus pahasta? Mita jos heilla on isovanhempia kotona? Kuinka tervehdin heita? Kummarranko? Mita jos kusen hommat ja koko saaren vihat tulevat niskaamme? Enta jos kahdesta suomalaishihhulista tehdaankin huomisen chicken masala? Entajossit yrittivat vallata mieleni, mutta olin liian innoissani, jotta olisin tuhlannut aikaa liialle pohtimiselle, joten kavimme sisaan taloon.
Ystavamme on nimeltaan Anil Premgi. Han on Portugalilaisten jalkelainen ja puhui paljon isastaan, joka oli portugalilainen. Han esitteli meille paljon kuvia ja dokumentteja isastaan, ja kyseli jos osasimme niista jotain halle kertoa. Jotain saimme selville passien ja ajokorttien tulvasta, jotka han meille ylpeana esitteli. Ilmeisesti hanen isanas on ollut melkoinen maailmanmatkaaja, ainkin Portugalin, Mosambikin ja Intian kansalaisuudet hanella oli. Mutta minulle kaikista ihastuttavin asia oli Anilin perhe.
Heti kun saavuimme hanen pieneen kotiinsa, huomasimme, etta siella todella oli paljon ihmisia. Anil esitteli meidat vaikka kenelle! Siella oli aiti ja isoaiti ja veljet siskot ja pojat ja tyttaret ja veljen sisko ja veljen vaimon aiti. Kylla siina oli valilla Suomi-poika kuumottunut kun piti Gujaratiksi hyvat paivat toivottaa koko perheen matriarkalle, Anilin isoaidille. Anil pyysi meita istumaan ja kauhistukseksemme miltei koko naapurusto kokoontui siihen pieneen huoneeseen. Muutama puhui melko hyvaa englantia, osa vahemman ja toiset eivat yhtaan. Itse olen koko reissun ajan kerannyt vihkoon hindin ja gujaratin kielisia lausahduksia, jotka olivat nyt enemman kuin paikallaan!
Anil halusi tarjota meille teeta ja totta kai suostuimme, silla mikaan juoma maailmassa ei kuosita paremmin kuin aito intialainen chai! JA nyt saimme juoda chain viela rakkaudella ja taidolla tehtyna aidossa intialaisessa kodissa ja aidon intialaisen suurperheen valvovan katseen alla. Siina oli kylla paraytysarvoa sen verran, etta denguebrothers voi sanoa nauttineensa elamansa parhaat chait. Tahan asti.
Juttelimme perheen kanssa ja Anil lapsineen pyysi minua esittamaan temppuja. Heh heh, kyllahan mina tempuista pidan, mutta yleensa yleiso ei ole ihan tata luokkaa. Mita jos, joku pahastuu liikkeistani? Enta jos matriarkka narkastyy ilmeistani? Mita jos en lausu mantraa Brahmanille, ja Kalin raivo lavistaa minut kuin pahaisen maan matosen? Entajossit eivat kuitenkaan ehtineet tielleni, kun alkoin esittelemaan "hassujen aanien kavalkaadiani". Ilokseni huomasin, etta myoskin muut kuin perheen pienimmat tykkasivat peukalon irrottamistempuistani.
Anililla oli myos kaksi tytarta, Hadshida 5v.(se joka laski kuuteenkymppiin ja on maailman ihanimpien lapsien top kympissa) ja Waishali 3v(maailman eloisin pikkutytyto ja varma tanssijatahti), seka pieni, alle vuoden ikainen Prashant. Han esitteli heidat meille ja emme voineet kuin ihastella toimivaa perhetta ja kaikkien keskinaista kunnioitusta. Onnekseni meilla oli mukanamme lahjoja suomesta, jotta saatoimme kunnioittaa Anilin perhetta edes hieman kiitoksesti saamastamme huomioista ja kunniasta.
Ja nyt suurenmoinen kiitos Karolle, Riitalle, Emolle Eijalle ja Blondielle, jotka olivat selviytymispakkaukseemme sisallyttaneet salmiakkitikkareita, seka kuuradiolle, joka lahjoitti minulle vaaleanpunaisia pompuloita. Annoimme Anilin perheelle salmiakkitikkarit Suomesta ja lapset suorastaan rakastivat niita! Pikku Waishali oli ikionnellinen kun sai vaaleanpunaisen pompulan, jolla sitoa pitkat hiuksensa. Olimme kaikki jotenkin kiehtovasti otettuja toistemme huomaavaisuudesta ja vierailu oli todella onnistunut. Itse varmasti muistan tapahtuman ehka jopa ikuisesti ja se paasee parayttavimpien happeninkien listalle ehdottomaan top vitoseen!
Lahdimme yhdeksan aikoihin ystavamme luota ja kehuimme vuolaasti ylistaen Anilin perhetta. Kuten aravat saattaa, naille ihmisille perhe on kaikki kaikessa ja jasenten valiset suhteet olivat suorastaan ihanat. Waishali ja Hadshida ystavineen saattelivat meita tieta pitkin kohti hotellia HOPLAAta huudellen ja nauraen. Olin lahes liikuttunut kaikesta tapahtuneesta, silla se oli loppujen lopuksi mennyt uskottamattoman luonnollisesti, vaikka mahdollisuudet vaikka minkalaisin munauksiin oli ilmassa. On uskomattoman kaunista huomata, etta ihmisten ei tarvitse osata samaa kielta. Ainoa mita toisiltamme oppimiseen tarvimme on avoin ja pelkaamaton mieli. Se on myos suurin ja parhain oppaamme lapi elaman; se antaa meille syyn ja halun lahtea kotiovelta, ja joskus sille myos palata; se antaa meille halun rakastaa ja halun hylata. Oikeastaan olen alkanut ajattelemaan, etta se on kaikki.
Joka tapauksessa tama reissu opettaa minulle, etta ihminen ei voi elaa entajossien maailmassa. Sellainen elama on elamaa lasiseinaisessa vankilassa. Jokainen muuri antaa suojaa vaaroilta, mutta myos estaa etenemisen. Olen alkanut miettimaan, etta Intia on minulle jonkinlainen muurinmurtaja. Ja pidan siita ajatuksesta.
" For whom the bell tolls? " Metallica :D
- Juho ( lapsenmielinen )
Kuvapaivitys!
No niin! Ihme on tainut tapahtua. Taidetaan vihdoinkin saada tanne vahan kuvia. Yritetaan siis tassa vahan paivitella noita edellisia kertomuksia kuvallisessa muodossa, silla kuvathan kertovat enemman kun tuhat sanaa you know..
Siina on vasynyt travelleri. Juho on makuullaan rankan lentomatkan ja hotellinhuoneen etsinnan jalkeen. Samaisessa juoneessa tai hyvin samanlaisessa juoksentlevat edelleenkin torakat varomattomien matkamiesten paita pitkin salakavalia ja pirullisia juonia punoen..
Siina on sitten kuvaa Mumbaista, Chowbatty beachilta. Tosi kaunis ja eloisa mesta suurkauungin sykkeessa. Siella sdaatiin paahieronnat ja tutustuttiin muutamiin intialaisiin. Juotiin myos chait rantahietikolla ja katseltiin sunsettii..
Dengue-brothers hyvin nukutun yon jalkeen. Ei siina mitaan, yo meni ihan kohtuullisesti ja muutenkin oli mukavaa, mutta miljoonakaupungin saasteet vetaa suomipojan silmat seisomaan ja olon muutenkin aika sekopaiseks. Musitaaksen tukeva aamiainen kuitenkin kuositti namakin kasvot.
Siina on meidan eka tukikohta Mumbain hullussa vilinassa. Joku kadunvarsibaari, jossa juotiin limut Richrarsin ja Fredrikin kanssa mielipuolisia hellomister you like boysseja vaistellen. Mukava paikka ja paas vahan rauhottumaan. Kuva napattiin sitten pari paivaa myohemmin kun oltiin siisa syomassa jotain, tai sitten juho soi ja mietzzzzi olin delhi-bellyineni viela banaanikuurlla..
Nyt ollaan jo Diussa. Upee mesta. Ollaan muuten tanaan vietetty aikaa uusien kamujemme kanssa, jotka lahtee myohemmin illalla ja tutustuttu taas uuteen tyyppiin, yhteen jenkkihippityttoon joka on vasta 18, mutta jo toista reisuuaan heittaa. On kuulemma intiassa 6-12kk ja sit paukkii jonnekkin vietnam thaimaa suuntaa.. Taa on jokatapauksessa eka ilta Diussa. Luuppaillaan auringonlaskuu hotellimme katolta ja nappaillaan kuvia. Juho juo viskilasin (6cl), jonka hinta oli jotain 20 centtia. Itse imuttelin vetta. Sit mentiin alakertaansyomaan. Ma soin jotain hai kastiketta ja juho jotain muuta kalaa. Riisit ja naan-leivat tietty paalle. Tutustuttiin samalla paremmmin Geoffiin ja Nayaan. Nyt ne on haippassy jo jonnekin luonnonpuistoon katsoo leijonia. Facebookista loytyvat hekin. Oli mukava paiva ja mukava ilta.
Ollaan aamiaisella Diun keskustassa jossain hieman kalliimmassa mestassa. Syotiin ainakin munakasta ja herkkuleipia. Mina join jonku kylman kahvin, joka muistutti tosi paljon jotain pirteloa. Jonnu muistaakseni jonkun Lassi-juoman, joka tietenkin oli ihan vit*n hyvaa! Oli hieman lankkari aamiainen, mutta aina ei jaksa aloittaa paivaa supertulisilla matoilla, vaan joskus on hyva anataavatsan vahan levata. Mietiittiin Suomea. Nauratti! Kumpikaan ei kaipaa takas! :D Puitiin myos juonia jatkoa varten mutta Diu viehattaa edellleen ja kovasti.
Tuossa on jotain maisemakuvaa meidan hotellin (tai mika lie hostelli tai guesshouse onkin) lahistolta. Meri on kylla ihan ykkonen! On todella hypnoottista istua tai makoilla meren lahella silmat kiinni tai horisonttiin tuojottaen kun vastarantaa ei nay ja kuunnella, kuinka aallot lyovat rantaan. Dengue-brothers suosittelee!
Tuossa on photo potugalilaisten fortista Diussa. Taa on siis vaan yks pienen pieni osa sita linnotusta. Se oli ihan saakelin iso! Miankin, joka oon kayny niin monessa Eurooppalaisessa linnassa ja linnoituksessa, en oo nahny noin isoa ja mahtavaa mestaa aiemmin. Siella ois voinu olla vaikka koko paivan. Useita tunteja siella menikin ja saatiin kylla hyvin varia valkoisille olkapaille ja juho poltti nenansa ja poskensa. Se on vielakin ihan punanen! HAHAHAHAHAHAHAA!!! Oli kylla upeet maisemat ja muutenkin vaikuttava paikka. Osa linnoituksesta oli otettu uudestaan kayttoon ja toimi vankilana. Sinne ei lankkareita paasteta, eika toivottavasti missaan vaiheessa sinna paadytakkaan. Jossain holveissa oli lepakoita. Me tutkittiin holveja otsalamppujen valossa ja juostiin lopulta paniikissa pakoon lepakoita, jotka yritti muuttaa meidat vampyyreiksi saatanallisilla huuodollaan ja pitkilla tikarimaisilla hampaillaan!
Siina on vasynyt travelleri. Juho on makuullaan rankan lentomatkan ja hotellinhuoneen etsinnan jalkeen. Samaisessa juoneessa tai hyvin samanlaisessa juoksentlevat edelleenkin torakat varomattomien matkamiesten paita pitkin salakavalia ja pirullisia juonia punoen..Siina on sitten kuvaa Mumbaista, Chowbatty beachilta. Tosi kaunis ja eloisa mesta suurkauungin sykkeessa. Siella sdaatiin paahieronnat ja tutustuttiin muutamiin intialaisiin. Juotiin myos chait rantahietikolla ja katseltiin sunsettii..
Taa kuva on linnoituksen korkeimmalta kohdalta. Sielta naki horisonttiin KOHTUULLISEN hyvin! Nyt ollaan ihan just menossa sanomaan morjekset kamuillemme jotka haippasee kohta. Ma ostin markkinoilta asken jotain kangasta, jotta sita vois kayttaa lungina. Saa nahda, etta onnistuuko. Kysyttiin tuolta jenkkihippitytolta, joka istuu viereisella koneella, etta mikahan tan kankaan tarkoitus on ja miten sita vois kayttaa (se on pukeutunut aika lailla kun lokaali). Se sano etta se on ilmeisesti tarkoitettu jonkun puvun ompelemiseen. HEHEHE! Sen siita saa kun meihen mene omin pain kangaskauppaan.. Noh, saan ma ainakin huivin ja jotain niista kankiasta voi kayttaa varmaan viltteina kulmilla juna-/bussimatkoilla. Tosin ei mitenkaan erityisen lampimana vilttina..
Intiassa kaikki on hyvin. Elama on hyva. Ihminen on hyva. Luonto on oikeudenmukainen. Maailma on kaunis. HARE OM!
"DON'T WASTE YOUR LIFE!"
-Riku ja Tunna, Madventures
terveisin Jussi a.k.a. Taljo (joka tarkoittaa gujaratin kielella, etta ei houksia)
torstai 24. tammikuuta 2008
In Diu.
Eilen aamulla saavuttiin vihdoin ekaan valietappiin. Tultiin samalla bussilla yhden aussi jabiksen (Geoff) ja taman kanadalaisen tyttoystavan (Naya) kanssa. Mukavia tyyppeja nekin, ollaan vietetty jonkun verran aikaa yhdessakin, mm kingfisherit ollaan nautiskeltu. (Ja kylla, minakin join oluen!!!! Homma alkaa siis ilmeisesti karata kasista. Flygarissa meni kaks ja nyt jo join siis yhden!) Mutta hinnat on kylla halvat. 6 ja puolen desin pullo maksoi jotain vajaat 80 centtii.
Mestan nimi on Diu. Ihan mahtava paikka. Taalla ollaan ja otetaan rennosti ehka pitkaankin. Portugalilaiset on paallikoiny taalla joskus ja pitany tata saarta jonain tukikohtanaan. Sittemmin paikka on tietenkin muuttunut intialaiseksi, mutta sehan ei meita haittaa. Paikalla on kuitenkin paljon lankkarityylista arkkitehtuuria joskus 1500-luvulta eteenpain. Tulee paikoitellen mieleen Valimeri ja muutenkin keskiaikanen Eurooppa. Saari on aika pieni. Oiskohan pystysyynnassa noin 2km ja leveytta 8-10km. Nyt on tullut jo kaupunkiosuus tutuks ja samoin hotellin lahiseutu. Seuraavaks varmaankin kaydaan tsekkailemassa portugalilaisten linnoitus, vuokrataan pyorat ja kierretaan saari, uidaan meressa juodan kookosmaitoo tai ihan vaan chait. Suunnitelmissa on ottaa rennosti.
Hotellille me saavuttiin aamulla aika aikaisin. Katottiin ohjeita lonyle planetista eli matkaajan raamatusta ja kerrankin lyodettiin hyvin perille jonnekin. Junnun suuntavaisto on muuten ihan perberoksesta. Se on kaunyt selville jo muutaman kerran. :D Noh, Mumbai ainakin oli kylla ihan mahdoton suunnistaakin, risteysalueet esim ei oo niinku meilla, eli kaks tieta taydellisesti ristiin, vaan siita saatto helposti lahtee ite kuuteenkin suuntaa ja risteusalue pysty olee jotain 200m x 200m iso... Yritappa siina sitten osata oikeaan paikkaan.
Hotelli loyty siis hyvin. Mentiin sisalle ja kysyttiin, etta loytyyko vapaita huoneita. Poika huusi isalleen ja takahuoneesta kuulu jotain vastaukseks gujaratin murteella. Jai siks vahan epamaaraseks etta mita se oli, mutta se vesseli lahti anyway nayttaa mestoja meille. Huone oli oivallinen. Oma vessa ja suihku, puhtaus kouhtuullinen, jopa loistaav verrattuna Mumbain huoneeseen ja mika tarkeinta, parveke. Parvekkeelta nakyi kun papukaijat lensivat ohi. Kysytiin paikan tulevalta omistajalta etta "How much?" Vastaus tuli murtaen mutta ymmarrettavasti: "200 rupee." Vo pojat! Tiedettiin kylla etta taalla on halpaa, mutta vitt* tuommonen huone jossa kivat maisemat, jopa meri pilkottaa puiden valista ja vain 4e, eli 2 e per ukko! "Atcha, we take it!"
Kuositus alkoi valittomasti. Aaaaahh.... Lepo olikin tarpeen, silla oltiinhan me oltu Mumbain loppumattomassa kaaoksessa, tultu yks yo junassa, hortoiltu paiva 5milj ihmisen Ahmedabadissa ja tultu toinen yo dosassa. lisaks viela seuraavakin on toisaalta aika kuluttavaa, nimittain..
Taalla tapahtuu ihan sairaasti ja ihan koko ajan. Siis Intiassa. Enka nyt tarkoita semmosta mitaan ihmeellista, vaan ihan perus shittii mita kuuluu arkeen. Koko ajan on jotain uutta nahtavaa, paikasta riippumatta. Tilanteen herraks on mahdotonta paasta. Havannointi kyky ei riita. Sitten sita vaan unohtaa heti etta mita naki, kun seuraava tapahtuma vaatii huomionsa! Ja tata on ihan koko ajan. Aina aamusta nukkumaan menoon asti. Ihan koko ajan. Valilla se on raskastakin, kun yrittaa lansimaalaismielisyyspaissaan tyypillisesti lokeroida kaiken ja asettaa sen viela "oikealle paikalle" ymmartamisen salaperaisessa kirjastossa. Noh, taalla se ei vaan mene niin. Ymmartamaisen ei oo aikaa, on vaan elettava.
Monesti me kavellaankin pitkan aikaa ihan hiljakseen, kun ei oikein tieda etta mita sanoa, ku kaikkee vois kommentoida. Olo on siis kutakuinkin kun ois unessa. Sit sita vaan jostain muistaa etta: "ai niin, sitahan on aitin poika intiassa." Se on aivan sairaan mahtaa tunne. Sitten jostain kadulta kurkkaa lehma ja vetaytyy takas kujilleen. Tune uohtuu taas. Ihmetys katoaa ja alkaa vaan uudestaan. Aika parayttavaa!
Lakata ymmartamasta, ymmartaa kaikki?
-Jussi (ihan pihalla, aivan kujalla, ...kujalla?)
Mestan nimi on Diu. Ihan mahtava paikka. Taalla ollaan ja otetaan rennosti ehka pitkaankin. Portugalilaiset on paallikoiny taalla joskus ja pitany tata saarta jonain tukikohtanaan. Sittemmin paikka on tietenkin muuttunut intialaiseksi, mutta sehan ei meita haittaa. Paikalla on kuitenkin paljon lankkarityylista arkkitehtuuria joskus 1500-luvulta eteenpain. Tulee paikoitellen mieleen Valimeri ja muutenkin keskiaikanen Eurooppa. Saari on aika pieni. Oiskohan pystysyynnassa noin 2km ja leveytta 8-10km. Nyt on tullut jo kaupunkiosuus tutuks ja samoin hotellin lahiseutu. Seuraavaks varmaankin kaydaan tsekkailemassa portugalilaisten linnoitus, vuokrataan pyorat ja kierretaan saari, uidaan meressa juodan kookosmaitoo tai ihan vaan chait. Suunnitelmissa on ottaa rennosti.
Hotellille me saavuttiin aamulla aika aikaisin. Katottiin ohjeita lonyle planetista eli matkaajan raamatusta ja kerrankin lyodettiin hyvin perille jonnekin. Junnun suuntavaisto on muuten ihan perberoksesta. Se on kaunyt selville jo muutaman kerran. :D Noh, Mumbai ainakin oli kylla ihan mahdoton suunnistaakin, risteysalueet esim ei oo niinku meilla, eli kaks tieta taydellisesti ristiin, vaan siita saatto helposti lahtee ite kuuteenkin suuntaa ja risteusalue pysty olee jotain 200m x 200m iso... Yritappa siina sitten osata oikeaan paikkaan.
Hotelli loyty siis hyvin. Mentiin sisalle ja kysyttiin, etta loytyyko vapaita huoneita. Poika huusi isalleen ja takahuoneesta kuulu jotain vastaukseks gujaratin murteella. Jai siks vahan epamaaraseks etta mita se oli, mutta se vesseli lahti anyway nayttaa mestoja meille. Huone oli oivallinen. Oma vessa ja suihku, puhtaus kouhtuullinen, jopa loistaav verrattuna Mumbain huoneeseen ja mika tarkeinta, parveke. Parvekkeelta nakyi kun papukaijat lensivat ohi. Kysytiin paikan tulevalta omistajalta etta "How much?" Vastaus tuli murtaen mutta ymmarrettavasti: "200 rupee." Vo pojat! Tiedettiin kylla etta taalla on halpaa, mutta vitt* tuommonen huone jossa kivat maisemat, jopa meri pilkottaa puiden valista ja vain 4e, eli 2 e per ukko! "Atcha, we take it!"
Kuositus alkoi valittomasti. Aaaaahh.... Lepo olikin tarpeen, silla oltiinhan me oltu Mumbain loppumattomassa kaaoksessa, tultu yks yo junassa, hortoiltu paiva 5milj ihmisen Ahmedabadissa ja tultu toinen yo dosassa. lisaks viela seuraavakin on toisaalta aika kuluttavaa, nimittain..
Taalla tapahtuu ihan sairaasti ja ihan koko ajan. Siis Intiassa. Enka nyt tarkoita semmosta mitaan ihmeellista, vaan ihan perus shittii mita kuuluu arkeen. Koko ajan on jotain uutta nahtavaa, paikasta riippumatta. Tilanteen herraks on mahdotonta paasta. Havannointi kyky ei riita. Sitten sita vaan unohtaa heti etta mita naki, kun seuraava tapahtuma vaatii huomionsa! Ja tata on ihan koko ajan. Aina aamusta nukkumaan menoon asti. Ihan koko ajan. Valilla se on raskastakin, kun yrittaa lansimaalaismielisyyspaissaan tyypillisesti lokeroida kaiken ja asettaa sen viela "oikealle paikalle" ymmartamisen salaperaisessa kirjastossa. Noh, taalla se ei vaan mene niin. Ymmartamaisen ei oo aikaa, on vaan elettava.
Monesti me kavellaankin pitkan aikaa ihan hiljakseen, kun ei oikein tieda etta mita sanoa, ku kaikkee vois kommentoida. Olo on siis kutakuinkin kun ois unessa. Sit sita vaan jostain muistaa etta: "ai niin, sitahan on aitin poika intiassa." Se on aivan sairaan mahtaa tunne. Sitten jostain kadulta kurkkaa lehma ja vetaytyy takas kujilleen. Tune uohtuu taas. Ihmetys katoaa ja alkaa vaan uudestaan. Aika parayttavaa!
Lakata ymmartamasta, ymmartaa kaikki?
-Jussi (ihan pihalla, aivan kujalla, ...kujalla?)
fiiifty naiinn.....Sssixti!!
Jay Shri Krishna!
Nyt olemme vihdoin saapuneet Gujaratin osavaltion kirkkaimpaan helmeen, idylliselle pikkusaarelle nimelta Diu. Bussimatka oli jaatava, silla edellisista virheista oppimattomana en varannut tarpeeksi vaatetta ja kymmenen tunnin sleeper-bussimatka oli ehka kylmin matka ikina! Ikkunoita ei saanu kunnolla kiinni ja itsellani oli kylmyytta vastaan aseena kotoa mukaan ottamani keltainen verho. Jotkut jotka ovat Tuiran lukaalissani kayneet saattavat kyseisen keltaisen kankaan muistaakkin. Hetken mielijohteesta otin sen ratin mukaan Intiaan(?!?!?) ja kiinteistohuoltajani Hra Arffman saa nyt parjata ilman tyylikasta verhoani.
Mutta tama Diu on kylla aivan maksimaalinen paratiisi! Uskomattoman kauniit maisemat, meren kohinaa ja papukaijojen laulua, lehmat chillailee streetilla ja ihmiset hymyilee kun kohdataan. Tama on tahanastisista mestoista kylla paras! Ja ihana tosiasia on myos se, etta taalla saa safua "with little masala also"!
Ihmiset ovat Gujaratissa lampimampia ja avoimempia kuin muualla Intiassa. Taalla on myos sukupuolien valinen tasa-arvo korkeampaa luokkaa kuin esim. Mahastran osavaltiossa (Mumbai yms). Taalla nakee autolla ajavia naisia ja naisia farkuissa ja myos ihastuttavia naisia skootterien puikoissa (mikaan ei ole kiehtovampi naky kuin kaunis intialaisnainen skootterin selassa, sarin liepeiden hulmahdellen vauhdin huumasta!). Kun tervehdin taalla naisia, he tervehtivat iloisesti takaisin ja vaihtavat muutaman hindinkielisen sanankin. Uskottelen itselleni, etta ne ovat kohteliaisuuksia, koska hindin kieli Gujaratin murteen sarkemana ei oikein viela avaudu taysin. Useasti muualla Intiassa on alueita, joilla naiset eivat uskalla vastata tai katsoa lansimaiseen mieheen. Tallainen naistutkimuksen ystava kun olen, olen ottanut selvaa joistakin syista tahan ihastuttavaan avoimuuteen Diussa ja suurena syyna on Gujaratissa toimiva Self Employed Women's Association (SEWA), joka tekee tyota naisten oikeuksien puolesta. Ja hyvaa tyota tekeekin!:)
Mutta naihin ihastuttaviin ihmisiin viitaten haluan kertoa hienosta kokemuksesta eilen illalla. Olimme lahdossa kavelylle ihkusta hotellistamme, kun tummenevasta, tahtikirkkaasta yosta kajahti iloinen musiikki. Tuo musiikki valittomasti hypnotisoi meidat ja seurasimme rytmia pienen pyhakon eteen. Ihmiset soittivat jotain pyhaa kelloa ja kavivat rukoilemassa alttarilla. Katsoimme Jussin kanssa kiinteasti edessamme avautuvaa naytelmaa.
Musiikin rytmi vietteli tanssahtelemaan, mutta danssaus oli fikusmpaa jattaa pois, silla taalla pan leimataan tanssiva mies himopervoilijaksi (kylla, karsin kulttuurishokista aina kun kuulen musaa). Kun musiikki loppui, nuori mies viittoi meita peremmalle alttarille. Olimme snadisti kuumottuneita Jussin kanssa ja Kalin kostoa pelaten etenimme hitaasti kohti pyhakkoa. Portille tultuamme onneksi muistimme ottaa flip-flopit pois jaloista, silla voi sita pikkupakanaa, joka sotkee pyhaton lehman skebelissa uitetuille PUMMA-lenkkareillaan! Mieleemme muistui kohtauksia indiana Jones-leffasta, jossa hullut piripaapyovelipapit repivat pumpun irti rinnastasi ja suorittavat alapesun verellasi. Kuitenkin astuimme sisaan.
Pyhatto oli kuin snadi kappeli, pyorea katto, jossa mosaiikkifresko ja keskella kappelia kello ja sen alla lehmaa ja kilpikonnaa kuvaava patsas. Pohjoispaadyssa oli syvennys jumalankuvineen ja suitsukkeineen. Meidat sisaan viittiloinyt mies selitti meille hindiksi temppelista. Tunnelma oli parayttava, silla evankelis-luterilaisiin menoihin tottuneena en ollut koskaan nahnyt niin varikasta ja kotoista palvontamestaa.
Kappeli oli omistettu Shivalle ja taman vaimolle Parvatille. Kuvista loysimme myos heidan lapsensa norsupaisen Ganeshan seka apinajumala Hanumanin. Vaikka kielimuuri oli kohtalaisen paksu, kykenimme kommunikoimaan hepun kanssa ja tutustuimme pikkuruiseen, mutta ihanan tunnelman omaavaan mestaan. Ja taytyy avautua sen verran, etta koskaan en missaan millekaan jumalalle omistetussa palvontahaussissa ole tuntenut sellasta rauhaa ja turvallisuuden tunnetta kuin Diulaisessa pikkukappelissa.
Ukko kehotti meita istumaan kappelia ymparoivalle ikkunanpielelle ja niin myos teimme. Siihen tuli sitten jostain pikkunassikoita, jotka nauroivat meille ja esittelivat enkun taitojaan. Yksi aivan uskomattoman ihastuttava tyttolapsi luetteli innoissaan luvut ykkosesta kuutenkymppiin, in english, ja se oli ehka suloisinta mita olen koskaan kuullut. Naytin lapsille hieman taikatemppuja ja kohta huomasin, etta olimme lapsilauman ymparoimana. Mies vieressamme hymyili ja naurahteli itsekin makeasti kun Jussin kanssa vaantelimme naamojamme kilpaa lasten kanssa.
Osa lapsista oli englanninkielisessa koulussa ja kyselivat hau aar juuta toistuvasti ja kikattivat peraan. Siihen tuli sitten myos ihan snadeja skideja aiteineen myos. Kaikki hymyilivat meille ja me takaisin. Puhuttiin sellaista hindun, Gujaratin ja enkun sekotusta, yhdistettyna ele- ja ilmekieleen ja jopa ymmarsimme toisiamme. Oli aivan uskomattoman parayttava fiilis! Tunnelma oli taynna rauhaa ja rakkautta. Naitten ihmisten luomat yhteisot ovat huomattavasti lampimampia ja avoimempia kuin meidan suomalaisten vastaavat. Kukaan pienimmistakaan lapsista ei itkenyt tai pelannyt meidat nahdessaan, ja raasyista huolimatta en ole koskaan nahnyt onnellisempia hymyja tai sydamellisempia naurahduksia.
Eras viisivuotias pikkutytto esitti meille Gujaratilaista perinnetanssiaan ja aina valilla jai miettimaan askelia peukalo suussa. Teki oikeesti mieli koko ajan nauraa kun oli niin jotenki onnellinen olo siina istuessa. Jussin kasvoista oli luettavissa samat merkit. Opetimme porukalle "Hoplaa!"-sanan ja kaikki pienimmatkin alkoivat heti sita kayttamaan kun nakkelivat trashia kaduille! Helvada mika lappa!! Parin vuoden paasta tanne tulevat suomalaiset kulttuuriantropologit ovat ihmeissaan kun nakevat ihmisten huutavan HOPLAA aina ennen kun heittavat roskan kadulle! :D:D
Vieressamme istuva mies kysyi, joko olimme syoneet johon vastasimme myontavasti. Han olisi varmasti halunnut kutsua meidat illalliselle, mutta ajattelimme Jussin kanssa kieltaytya kohteliaasti kunniasta, silla kumpaistakin vasytti kovasti. Itse kylla haluaisin palavasti tutustua kyseiseen perheeseen paremmin, ja ehkapa siihen viela tarjoutuu tilaisuus. Joka tapauksessa kuinka monesti Suomessa tuntemattomat koyhat ihmiset kutsuvat sinut syomaan illallista-vielapa kirkon alttarin vieressa? Tama on aivan mahtava mesta!
Ihastuttavat pikkulapset saattelivat meidat temppelista kadulle ja lupasin, etta tulemme huomenna kaymaan samaan aikaan. Siitapa ne pikku nassikat vasta innostuivat, ja suloinen tanssityttokin alkoi hypahdella tanssin askelia, aina valilla pyllahtaen ja aaneen laskien. Astuimme takaisin kenkiimme ja kaansimme katseemme tielle. Minussa vareili jonkinlainen janna lampo. Se ei ollut delhibellya eika mitaan normaaliakaan kuumotusta. Jotain taianomaista siina oli. Aivan kuin osa tuon pyhan paikan rauhallisuudesta olisi siirtynyt myos minun levottomaan sydameeni. Kavelimme kohti rantaa ja korviimme kantautui HOPLAA-huutoja ja naurua. Ylhaalla tahdet loistivat; taysikuu katseli meita ja kuunteli kanssamme aaltojen kuohunaa.
Suljin silmani ja olin onnellinen, etta maailmassa on viela paikkoja, joissa taikuus voi tarttua sydamiimme noin vain.
" Sanotaan etta maailma on pieni ja pienenee. Mutta maailma ei ole pieni, kun kavelee. " J. Karjalainen
- Juho (om Shanti)
Nyt olemme vihdoin saapuneet Gujaratin osavaltion kirkkaimpaan helmeen, idylliselle pikkusaarelle nimelta Diu. Bussimatka oli jaatava, silla edellisista virheista oppimattomana en varannut tarpeeksi vaatetta ja kymmenen tunnin sleeper-bussimatka oli ehka kylmin matka ikina! Ikkunoita ei saanu kunnolla kiinni ja itsellani oli kylmyytta vastaan aseena kotoa mukaan ottamani keltainen verho. Jotkut jotka ovat Tuiran lukaalissani kayneet saattavat kyseisen keltaisen kankaan muistaakkin. Hetken mielijohteesta otin sen ratin mukaan Intiaan(?!?!?) ja kiinteistohuoltajani Hra Arffman saa nyt parjata ilman tyylikasta verhoani.
Mutta tama Diu on kylla aivan maksimaalinen paratiisi! Uskomattoman kauniit maisemat, meren kohinaa ja papukaijojen laulua, lehmat chillailee streetilla ja ihmiset hymyilee kun kohdataan. Tama on tahanastisista mestoista kylla paras! Ja ihana tosiasia on myos se, etta taalla saa safua "with little masala also"!
Ihmiset ovat Gujaratissa lampimampia ja avoimempia kuin muualla Intiassa. Taalla on myos sukupuolien valinen tasa-arvo korkeampaa luokkaa kuin esim. Mahastran osavaltiossa (Mumbai yms). Taalla nakee autolla ajavia naisia ja naisia farkuissa ja myos ihastuttavia naisia skootterien puikoissa (mikaan ei ole kiehtovampi naky kuin kaunis intialaisnainen skootterin selassa, sarin liepeiden hulmahdellen vauhdin huumasta!). Kun tervehdin taalla naisia, he tervehtivat iloisesti takaisin ja vaihtavat muutaman hindinkielisen sanankin. Uskottelen itselleni, etta ne ovat kohteliaisuuksia, koska hindin kieli Gujaratin murteen sarkemana ei oikein viela avaudu taysin. Useasti muualla Intiassa on alueita, joilla naiset eivat uskalla vastata tai katsoa lansimaiseen mieheen. Tallainen naistutkimuksen ystava kun olen, olen ottanut selvaa joistakin syista tahan ihastuttavaan avoimuuteen Diussa ja suurena syyna on Gujaratissa toimiva Self Employed Women's Association (SEWA), joka tekee tyota naisten oikeuksien puolesta. Ja hyvaa tyota tekeekin!:)
Mutta naihin ihastuttaviin ihmisiin viitaten haluan kertoa hienosta kokemuksesta eilen illalla. Olimme lahdossa kavelylle ihkusta hotellistamme, kun tummenevasta, tahtikirkkaasta yosta kajahti iloinen musiikki. Tuo musiikki valittomasti hypnotisoi meidat ja seurasimme rytmia pienen pyhakon eteen. Ihmiset soittivat jotain pyhaa kelloa ja kavivat rukoilemassa alttarilla. Katsoimme Jussin kanssa kiinteasti edessamme avautuvaa naytelmaa.
Musiikin rytmi vietteli tanssahtelemaan, mutta danssaus oli fikusmpaa jattaa pois, silla taalla pan leimataan tanssiva mies himopervoilijaksi (kylla, karsin kulttuurishokista aina kun kuulen musaa). Kun musiikki loppui, nuori mies viittoi meita peremmalle alttarille. Olimme snadisti kuumottuneita Jussin kanssa ja Kalin kostoa pelaten etenimme hitaasti kohti pyhakkoa. Portille tultuamme onneksi muistimme ottaa flip-flopit pois jaloista, silla voi sita pikkupakanaa, joka sotkee pyhaton lehman skebelissa uitetuille PUMMA-lenkkareillaan! Mieleemme muistui kohtauksia indiana Jones-leffasta, jossa hullut piripaapyovelipapit repivat pumpun irti rinnastasi ja suorittavat alapesun verellasi. Kuitenkin astuimme sisaan.
Pyhatto oli kuin snadi kappeli, pyorea katto, jossa mosaiikkifresko ja keskella kappelia kello ja sen alla lehmaa ja kilpikonnaa kuvaava patsas. Pohjoispaadyssa oli syvennys jumalankuvineen ja suitsukkeineen. Meidat sisaan viittiloinyt mies selitti meille hindiksi temppelista. Tunnelma oli parayttava, silla evankelis-luterilaisiin menoihin tottuneena en ollut koskaan nahnyt niin varikasta ja kotoista palvontamestaa.
Kappeli oli omistettu Shivalle ja taman vaimolle Parvatille. Kuvista loysimme myos heidan lapsensa norsupaisen Ganeshan seka apinajumala Hanumanin. Vaikka kielimuuri oli kohtalaisen paksu, kykenimme kommunikoimaan hepun kanssa ja tutustuimme pikkuruiseen, mutta ihanan tunnelman omaavaan mestaan. Ja taytyy avautua sen verran, etta koskaan en missaan millekaan jumalalle omistetussa palvontahaussissa ole tuntenut sellasta rauhaa ja turvallisuuden tunnetta kuin Diulaisessa pikkukappelissa.
Ukko kehotti meita istumaan kappelia ymparoivalle ikkunanpielelle ja niin myos teimme. Siihen tuli sitten jostain pikkunassikoita, jotka nauroivat meille ja esittelivat enkun taitojaan. Yksi aivan uskomattoman ihastuttava tyttolapsi luetteli innoissaan luvut ykkosesta kuutenkymppiin, in english, ja se oli ehka suloisinta mita olen koskaan kuullut. Naytin lapsille hieman taikatemppuja ja kohta huomasin, etta olimme lapsilauman ymparoimana. Mies vieressamme hymyili ja naurahteli itsekin makeasti kun Jussin kanssa vaantelimme naamojamme kilpaa lasten kanssa.
Osa lapsista oli englanninkielisessa koulussa ja kyselivat hau aar juuta toistuvasti ja kikattivat peraan. Siihen tuli sitten myos ihan snadeja skideja aiteineen myos. Kaikki hymyilivat meille ja me takaisin. Puhuttiin sellaista hindun, Gujaratin ja enkun sekotusta, yhdistettyna ele- ja ilmekieleen ja jopa ymmarsimme toisiamme. Oli aivan uskomattoman parayttava fiilis! Tunnelma oli taynna rauhaa ja rakkautta. Naitten ihmisten luomat yhteisot ovat huomattavasti lampimampia ja avoimempia kuin meidan suomalaisten vastaavat. Kukaan pienimmistakaan lapsista ei itkenyt tai pelannyt meidat nahdessaan, ja raasyista huolimatta en ole koskaan nahnyt onnellisempia hymyja tai sydamellisempia naurahduksia.
Eras viisivuotias pikkutytto esitti meille Gujaratilaista perinnetanssiaan ja aina valilla jai miettimaan askelia peukalo suussa. Teki oikeesti mieli koko ajan nauraa kun oli niin jotenki onnellinen olo siina istuessa. Jussin kasvoista oli luettavissa samat merkit. Opetimme porukalle "Hoplaa!"-sanan ja kaikki pienimmatkin alkoivat heti sita kayttamaan kun nakkelivat trashia kaduille! Helvada mika lappa!! Parin vuoden paasta tanne tulevat suomalaiset kulttuuriantropologit ovat ihmeissaan kun nakevat ihmisten huutavan HOPLAA aina ennen kun heittavat roskan kadulle! :D:D
Vieressamme istuva mies kysyi, joko olimme syoneet johon vastasimme myontavasti. Han olisi varmasti halunnut kutsua meidat illalliselle, mutta ajattelimme Jussin kanssa kieltaytya kohteliaasti kunniasta, silla kumpaistakin vasytti kovasti. Itse kylla haluaisin palavasti tutustua kyseiseen perheeseen paremmin, ja ehkapa siihen viela tarjoutuu tilaisuus. Joka tapauksessa kuinka monesti Suomessa tuntemattomat koyhat ihmiset kutsuvat sinut syomaan illallista-vielapa kirkon alttarin vieressa? Tama on aivan mahtava mesta!
Ihastuttavat pikkulapset saattelivat meidat temppelista kadulle ja lupasin, etta tulemme huomenna kaymaan samaan aikaan. Siitapa ne pikku nassikat vasta innostuivat, ja suloinen tanssityttokin alkoi hypahdella tanssin askelia, aina valilla pyllahtaen ja aaneen laskien. Astuimme takaisin kenkiimme ja kaansimme katseemme tielle. Minussa vareili jonkinlainen janna lampo. Se ei ollut delhibellya eika mitaan normaaliakaan kuumotusta. Jotain taianomaista siina oli. Aivan kuin osa tuon pyhan paikan rauhallisuudesta olisi siirtynyt myos minun levottomaan sydameeni. Kavelimme kohti rantaa ja korviimme kantautui HOPLAA-huutoja ja naurua. Ylhaalla tahdet loistivat; taysikuu katseli meita ja kuunteli kanssamme aaltojen kuohunaa.
Suljin silmani ja olin onnellinen, etta maailmassa on viela paikkoja, joissa taikuus voi tarttua sydamiimme noin vain.
" Sanotaan etta maailma on pieni ja pienenee. Mutta maailma ei ole pieni, kun kavelee. " J. Karjalainen
- Juho (om Shanti)
tiistai 22. tammikuuta 2008
Jeesmister masala jees!
Moikkahoikka!
Nyt sananen jostain kaikkia meita lahella olevasta asiasta, eli ruoasta. Eri toten intialaisen keittion saloista. Heti alkuun saanen selvittaa yhden harhaluulon! Intialaista ruokaa pidetaan aina hyvin monipuolisena tikkoineen ja parvateineen. Totuus on kuitenkin se, etta kaikki intialainen ruoka maistuu oikeastaan samalta: parayttavan hyvalta!
Intialaisessa ravintolassa asioidessasi muista aina heti alkuun tarkastaa bakteerikammossasi kuinka suuri on asiakkaiden vaihtuvuus. Jos folkkia menee ineen ja ulos jatkuvalla tahdilla, tarkoittaa se sita, etta ruoka ei kerkia istumaan ypoyksin kauaa, ja pikkuperkeleet eivat paase sita kontaminoimaan. TOISAALTA liian suuri vaihtuvuus voi tarkoittaa myos sita, etta kanat jaavat kypsentamatta kunnolla ja vihannekset huuhdotaan nopeasti kraanavedella. Mutta ainahan matkassa pitaa olla pieni ripaus seikkailua, niin myos syomisessa.
Kun olet uskaltautunut ineen hamyiseen, hyvantuoksuiseen ravintolaan, sinulle tuodaan menu, josta todennakoisesti et ymmarra mitaan. Jos oikein hyvin kay, se on kirjoitettu pelkastaan hindiksi ja arabiaksi. Tassa vaiheessa kannattaakin luottaa kohtalottareen ja valita mielenkiintoisimmalta tuntuva nimi. Useimmiten eteesi kannetaan parayttavan hyva makunautinto, joka saa mahalaukkusi ja makunysyrasi laulamaan Hare Krishnaa ja itsekin paaset lahelle nirvanaa. Jos karmasi niin maaraa, voit saada eteesi alkulimakeittoa, jota on hoystetty varpaanvalilla, kuten ystavallemme Jussille kavi oikein mukavassa Mumbailaisessa restaurantissa.
Ruokaa syodaan OIKEALLA kadella! Vasen kasi on epapuhdas (uskonto ja huljuttelu yms) joten sita saa kayttaa vain juomiseen. Tassa kohden on helppo tehda etikettivirheita, jotka naurattavat lokaaleja suuresti ja herattavat jumalissa katkeruutta ja narkastysta. Tosi kovat jatkat eivat myoskaan kayta mitaan lankkarityokaluja syomiseen, vaan oikeaoppisesti kauhovat kadellaan hersyvat matot suuhunsa. Bahiim Acha!
Se etiketista. Nyt on tosielaman paikka. Nimittain tanaan on ollut Intiassaolo-aikani kamalin ruokailupaiva. Aivan katastrofaalinen. Olemme nyt Ahmenabadissa ja valitettavasti en voi kenellekaan kehua taman paikan safkoja.
Kaikki alkoi huuruisen junakyydin jalkeisessa nollataulu-tilassa suoritetusta aamupalasta. Kello oli ehka juuri kuusi aamulla, ja tilasin meille pienesta karrysta voileivat. You want everything spice jees? Joo kaikki mausteet, haan haan. Virhe!
Saatiin Jussin kansas leivat ja lokaalien tavoin ruettiin niita kadun varressa nauttimaan. Kylla oli inkkarilla huuli pyoreana, kun naki meita vaaleita viikinkeja- Ahmedabad ei nimittain ole mikaan turismin keskus. No siina nautimme hyvin tulisesta, friteeratusta voileipa-hassakasta, kun myyjaukko tarjosi herneenpalkoja. Jes, herneita, ajattelin. Palkojen paalle oli ripoteltu sokeria, joten ajattelin, etta tammone kiva snacksi. Soin yhden kerralla ja viela dippasin sita jo valmiiksi vittumaisessa masalassa. Virhe!
Monet tietavat jenkkiarmeijan napalmivyorytyksista Vietnamin viidakoissa. Viidentuhannen kilotonnin napalmiplajayskaan ei ole yhtaan mitaan verrattuna siihen tulimyrskyyn ja kuumotukseen, jonka suuraukkani sai osakseen. Liekinheittimet pyyhkivat hampaitani ja kitalakeni oli kuin Tulinen Meri jonne kaikki syntisakit ja saatanat heitetaan. Menin punaiseksi ja vihreaksi ja vittu vaikka minka variseksi ja Jussi vahan ihmetteli, kun sanojen muodostus oli vaikeaa. Lokaalit katto ihmeissaan ja ajattelin, etta ei saa puklautella tai huutaa, koska oltiin hyvat alennuksetkin saatu. Join vetta, jotta se sammuttaisi suuni palon. Virhe!
Pari sekuntia veden juomisen jalkeen, huomasin, etta vesi olikin hare krishnan kautta muuttunut suussani oljyksi ja rajaytti tajuntani infernaaliseen kipuun. Palaminen sai jo groteskeja piirteita. Ei mikaan voi olla nain tulista!! Kipu oli sietamaton. Inkkaritkin jo huomasivat tuskani ja ajattelivat, etta nyt saa lankkari opetuksen. Yritin sailyttaa kasvoni ja haukkasin leipaa, jotta suuni ei sulaisi kiinni itseensa. Virhe!
Leipakin oli kuin tulta jo valmiiksi, ja kun kaksi vittumaista liekkia yhdistaa, saa pyhan, sammumattoman liekin, joka ei kuole. Se oli nyt suussani. Olisin halunnut kuolla, mutta en voinut. Oli pakko lusia, jotta en loukkaisi kaikkea sita, mika on naille ihmisille pyhaa. Onneksi loysin taskustani hatasnickersin, jonka nautin nopeasti. Seuraava minuutti oli varmaan elamani pisin lusiminen, mutta lopulta tuli sammui. Mutta ei ikuisesti.
Vahan taman jalkeen menimme drinksulle yhdelle vendorille. Siina oli kaikki halpaa ja Jussi otti colan. itse halusin olla OG-travelleri ja otin eksoottisen Masala sodan. Virhe!
Se kirottu juoma oli kuin itsensa pirun sukista vaannettya hikea. Ruokasoodaa, jossa oli suolaa ja sita vitun masalaa! Join vahan ja heti tajusin, etta ikuinen liekki oli jalleen voimissaan. En voinut puklata, enka mitaan, silla jututimme samalla myyjaa. Oli pakko sanoa etta mmmm ku on niin kertakaikkisen hyvaa, ja viela hymyilla paalle, vaikka olisin halunnut mieluummin vaikka nuolla asvalttia kuin juoda juoman loppuun. Se oli maailman kuumottavin drinksu, uskomattoman yrjottavaa hyi vittu!
Ovelasti selvisin tilanteesta niin, etta join vain puolet vaen vangalla ja hammasta purren ja Shivaa rukoillen. Loput piilotin verukkeeseen ostaa pattereita. En "kehdannut" ottaa sita myrkkya kauppaan ja jatin ja sitten "unohdin" sen tuolille. Koskaan ennen reissulla ei oksennus ole ollut yhta lahella. Huh huh. Mutta ei siina viela kaikki.
Kaytiin levyttamassa paikallisen yliopiston nurtsilla ja vislailemassa ihanille opiskelijatyttoille (intialaiset humanistitytot,ahhhh) ja matkalla takaisin mentiin semmoseen burgerimestaan ko jumboking. Mahtipontinen nimi, mutta niin oli yllatyskin. Tilasin jonku Punjabiextrafakingshit-burgerin ja ranskikset ja jain odottamaan. Sain matot ja ihastelin niita aikani. Naytti hyvalta! Laitoin ranskalaisiin ketsuppia. Virhe!
Ketsuppi ei ollutkaan mittaan Heinzia, vaan hukutin rannarit siihen samaan vittumaiseen masalaan, jota osasin jo kammoksua. Hyi helvata ku oli taas yrkka lahella! Taman lisaksi huomasin, etta hampparini paaainesosa oli kuin olikin Kalin lahja maailmalle: masala. Jalleen oli pakko lusia naama irvessa, koska nalka oli liian suuri. Tassa vaiheessa alkoin jo oikeasti olla radalla taman kyseisen mausteen kanssa.
Tunti sitten kaytiin inkkarimacdonaldsilla. Kylla, se on aika globaalia, eika tue paikallista kulttuuria, mutta halusin kerrankin masalatonta ruokaa! Takalainen BigMac olikin yllattavasti yllari-pyllari entten-tentten BigChicken MASALA McBurger! Voi vittu sita ilon kiljahdusta kun sain ahneet hampaani upottaa tuohon mehevaan masalan katkuun. Pelkaan, etta olen nyt kehittanyt itselleni elinikaisen kammon, jonka vasta itse kuolema voi lopettaa.
Masala itsessaan on parayttavan hyvaa, jos sita on kaytetty oikeassa suhteessa. Kuten aina mausteiden kanssa, oikea suhde on makuasia. Tanaan asiat eivat ole kuitenkaan minulle oikein sujuneet. Muuten on ollut huippurento ja ihana paiva, mutta valitettavasti masalamorko tulee varmasti uniinkin. Toivottavasti karmainen kilpeni puolustaa minua, jotta en taysin meneta kunnioitustani tata hemaisevaa herkkua kohtaan. Noh, vain Ganesha tietaa!
Okei, mutta kohta kohti Diua! Muistakaa rakkaat lukijat nyt ainakin se, etta EI KOSKAAN MASALAA SOODAAN! Se on iljettava teko ja pidentaa kiirastultanne tuhannella vuodella.
" Appetite For Destruction " Guns 'n Roses
-Juho (kaikkiruokainen?)
Nyt sananen jostain kaikkia meita lahella olevasta asiasta, eli ruoasta. Eri toten intialaisen keittion saloista. Heti alkuun saanen selvittaa yhden harhaluulon! Intialaista ruokaa pidetaan aina hyvin monipuolisena tikkoineen ja parvateineen. Totuus on kuitenkin se, etta kaikki intialainen ruoka maistuu oikeastaan samalta: parayttavan hyvalta!
Intialaisessa ravintolassa asioidessasi muista aina heti alkuun tarkastaa bakteerikammossasi kuinka suuri on asiakkaiden vaihtuvuus. Jos folkkia menee ineen ja ulos jatkuvalla tahdilla, tarkoittaa se sita, etta ruoka ei kerkia istumaan ypoyksin kauaa, ja pikkuperkeleet eivat paase sita kontaminoimaan. TOISAALTA liian suuri vaihtuvuus voi tarkoittaa myos sita, etta kanat jaavat kypsentamatta kunnolla ja vihannekset huuhdotaan nopeasti kraanavedella. Mutta ainahan matkassa pitaa olla pieni ripaus seikkailua, niin myos syomisessa.
Kun olet uskaltautunut ineen hamyiseen, hyvantuoksuiseen ravintolaan, sinulle tuodaan menu, josta todennakoisesti et ymmarra mitaan. Jos oikein hyvin kay, se on kirjoitettu pelkastaan hindiksi ja arabiaksi. Tassa vaiheessa kannattaakin luottaa kohtalottareen ja valita mielenkiintoisimmalta tuntuva nimi. Useimmiten eteesi kannetaan parayttavan hyva makunautinto, joka saa mahalaukkusi ja makunysyrasi laulamaan Hare Krishnaa ja itsekin paaset lahelle nirvanaa. Jos karmasi niin maaraa, voit saada eteesi alkulimakeittoa, jota on hoystetty varpaanvalilla, kuten ystavallemme Jussille kavi oikein mukavassa Mumbailaisessa restaurantissa.
Ruokaa syodaan OIKEALLA kadella! Vasen kasi on epapuhdas (uskonto ja huljuttelu yms) joten sita saa kayttaa vain juomiseen. Tassa kohden on helppo tehda etikettivirheita, jotka naurattavat lokaaleja suuresti ja herattavat jumalissa katkeruutta ja narkastysta. Tosi kovat jatkat eivat myoskaan kayta mitaan lankkarityokaluja syomiseen, vaan oikeaoppisesti kauhovat kadellaan hersyvat matot suuhunsa. Bahiim Acha!
Se etiketista. Nyt on tosielaman paikka. Nimittain tanaan on ollut Intiassaolo-aikani kamalin ruokailupaiva. Aivan katastrofaalinen. Olemme nyt Ahmenabadissa ja valitettavasti en voi kenellekaan kehua taman paikan safkoja.
Kaikki alkoi huuruisen junakyydin jalkeisessa nollataulu-tilassa suoritetusta aamupalasta. Kello oli ehka juuri kuusi aamulla, ja tilasin meille pienesta karrysta voileivat. You want everything spice jees? Joo kaikki mausteet, haan haan. Virhe!
Saatiin Jussin kansas leivat ja lokaalien tavoin ruettiin niita kadun varressa nauttimaan. Kylla oli inkkarilla huuli pyoreana, kun naki meita vaaleita viikinkeja- Ahmedabad ei nimittain ole mikaan turismin keskus. No siina nautimme hyvin tulisesta, friteeratusta voileipa-hassakasta, kun myyjaukko tarjosi herneenpalkoja. Jes, herneita, ajattelin. Palkojen paalle oli ripoteltu sokeria, joten ajattelin, etta tammone kiva snacksi. Soin yhden kerralla ja viela dippasin sita jo valmiiksi vittumaisessa masalassa. Virhe!
Monet tietavat jenkkiarmeijan napalmivyorytyksista Vietnamin viidakoissa. Viidentuhannen kilotonnin napalmiplajayskaan ei ole yhtaan mitaan verrattuna siihen tulimyrskyyn ja kuumotukseen, jonka suuraukkani sai osakseen. Liekinheittimet pyyhkivat hampaitani ja kitalakeni oli kuin Tulinen Meri jonne kaikki syntisakit ja saatanat heitetaan. Menin punaiseksi ja vihreaksi ja vittu vaikka minka variseksi ja Jussi vahan ihmetteli, kun sanojen muodostus oli vaikeaa. Lokaalit katto ihmeissaan ja ajattelin, etta ei saa puklautella tai huutaa, koska oltiin hyvat alennuksetkin saatu. Join vetta, jotta se sammuttaisi suuni palon. Virhe!
Pari sekuntia veden juomisen jalkeen, huomasin, etta vesi olikin hare krishnan kautta muuttunut suussani oljyksi ja rajaytti tajuntani infernaaliseen kipuun. Palaminen sai jo groteskeja piirteita. Ei mikaan voi olla nain tulista!! Kipu oli sietamaton. Inkkaritkin jo huomasivat tuskani ja ajattelivat, etta nyt saa lankkari opetuksen. Yritin sailyttaa kasvoni ja haukkasin leipaa, jotta suuni ei sulaisi kiinni itseensa. Virhe!
Leipakin oli kuin tulta jo valmiiksi, ja kun kaksi vittumaista liekkia yhdistaa, saa pyhan, sammumattoman liekin, joka ei kuole. Se oli nyt suussani. Olisin halunnut kuolla, mutta en voinut. Oli pakko lusia, jotta en loukkaisi kaikkea sita, mika on naille ihmisille pyhaa. Onneksi loysin taskustani hatasnickersin, jonka nautin nopeasti. Seuraava minuutti oli varmaan elamani pisin lusiminen, mutta lopulta tuli sammui. Mutta ei ikuisesti.
Vahan taman jalkeen menimme drinksulle yhdelle vendorille. Siina oli kaikki halpaa ja Jussi otti colan. itse halusin olla OG-travelleri ja otin eksoottisen Masala sodan. Virhe!
Se kirottu juoma oli kuin itsensa pirun sukista vaannettya hikea. Ruokasoodaa, jossa oli suolaa ja sita vitun masalaa! Join vahan ja heti tajusin, etta ikuinen liekki oli jalleen voimissaan. En voinut puklata, enka mitaan, silla jututimme samalla myyjaa. Oli pakko sanoa etta mmmm ku on niin kertakaikkisen hyvaa, ja viela hymyilla paalle, vaikka olisin halunnut mieluummin vaikka nuolla asvalttia kuin juoda juoman loppuun. Se oli maailman kuumottavin drinksu, uskomattoman yrjottavaa hyi vittu!
Ovelasti selvisin tilanteesta niin, etta join vain puolet vaen vangalla ja hammasta purren ja Shivaa rukoillen. Loput piilotin verukkeeseen ostaa pattereita. En "kehdannut" ottaa sita myrkkya kauppaan ja jatin ja sitten "unohdin" sen tuolille. Koskaan ennen reissulla ei oksennus ole ollut yhta lahella. Huh huh. Mutta ei siina viela kaikki.
Kaytiin levyttamassa paikallisen yliopiston nurtsilla ja vislailemassa ihanille opiskelijatyttoille (intialaiset humanistitytot,ahhhh) ja matkalla takaisin mentiin semmoseen burgerimestaan ko jumboking. Mahtipontinen nimi, mutta niin oli yllatyskin. Tilasin jonku Punjabiextrafakingshit-burgerin ja ranskikset ja jain odottamaan. Sain matot ja ihastelin niita aikani. Naytti hyvalta! Laitoin ranskalaisiin ketsuppia. Virhe!
Ketsuppi ei ollutkaan mittaan Heinzia, vaan hukutin rannarit siihen samaan vittumaiseen masalaan, jota osasin jo kammoksua. Hyi helvata ku oli taas yrkka lahella! Taman lisaksi huomasin, etta hampparini paaainesosa oli kuin olikin Kalin lahja maailmalle: masala. Jalleen oli pakko lusia naama irvessa, koska nalka oli liian suuri. Tassa vaiheessa alkoin jo oikeasti olla radalla taman kyseisen mausteen kanssa.
Tunti sitten kaytiin inkkarimacdonaldsilla. Kylla, se on aika globaalia, eika tue paikallista kulttuuria, mutta halusin kerrankin masalatonta ruokaa! Takalainen BigMac olikin yllattavasti yllari-pyllari entten-tentten BigChicken MASALA McBurger! Voi vittu sita ilon kiljahdusta kun sain ahneet hampaani upottaa tuohon mehevaan masalan katkuun. Pelkaan, etta olen nyt kehittanyt itselleni elinikaisen kammon, jonka vasta itse kuolema voi lopettaa.
Masala itsessaan on parayttavan hyvaa, jos sita on kaytetty oikeassa suhteessa. Kuten aina mausteiden kanssa, oikea suhde on makuasia. Tanaan asiat eivat ole kuitenkaan minulle oikein sujuneet. Muuten on ollut huippurento ja ihana paiva, mutta valitettavasti masalamorko tulee varmasti uniinkin. Toivottavasti karmainen kilpeni puolustaa minua, jotta en taysin meneta kunnioitustani tata hemaisevaa herkkua kohtaan. Noh, vain Ganesha tietaa!
Okei, mutta kohta kohti Diua! Muistakaa rakkaat lukijat nyt ainakin se, etta EI KOSKAAN MASALAA SOODAAN! Se on iljettava teko ja pidentaa kiirastultanne tuhannella vuodella.
" Appetite For Destruction " Guns 'n Roses
-Juho (kaikkiruokainen?)
Delhi-belly ja yleista elamaa
Nyt sitten vahan tarinaa vatsataudista. Siihen sairastuu kuulemma 80% Intian matkaajista. Itse kuulun itetenkin tuohon valtaosaan. Mutta ei hatia mitia, nyt olo on oivallinen ja vointi talla Ahmedabadissa kerrassaan loistava! Ajattelin tassa nyt kertoa kohtuu yksityiskohtaisesti tuosta myyttisesta taudista, silla se niin useita kerran kohtaa..
Ekana paivana kun saavuttiin Mumbaihin me tavattiin pari ruotsalaista kaverusta, Rikhard ja Fredrik. Mukavia heppuja molemmat. Etsittiin niiden kanssa yhdessa hotellia ja hajoiltiin hellomistereihin. Paadytiinn sitten yhdessa samaan mestaan. Kavi ilmi etta molemmat olivat kokeneita travellereita, tosin Fredrik oli Intiassa ekaa kerta, Rikhard muistaakseni kolmatta. Ne suuntas Goalle ja myohemmin niilla oli tarkoitus paukkia Keravalle, eli Goalta etelaan, vahan rennommille seuduille. Tokan kerran tavatiin ne sakalla vahan kalliimmassa kahvilassa samalla kadulla missa meidan hotelli oli. Niiden oli alun perin ollu tarkoitus paukkia matkaan jo seuraavana aamuna, mutta ne oli edelleenkin paikalla. Oli mukava nahda "tuttuja". Paiva oli lauantai. Silloin kaikki alkoi.
On vaikea sanoa, etta mika aiheutti vatsataudin, mutta syita voi olla monia. Yks kerta huolimaton kasiendessaus, vahan huono ruoka, likainen pullon tai pillin suu jne. Noh, siina kun istuttiin poikain kanssa, niin alko vatsa iloitella etta: Tuntuu ihan vit*n oudolta". Pelkasin toisiksi pahinta (ruokamyrkytys ois varmaan kaikkein ikavin, vaatis kenties sairaalahoitoa). Kun siita mentiin hotellille lopulta niin heikotti ja olin varmasti kalpea. Kun juho otti avaimen respasta ja ma ite istuin alas niin tuntu kuinka veri pakeni osittain kasvoilta. Paskatti ja oksetti. Vatsaan koski. Heti paskalla. Loysaa. JIIIHAAA!! I'm having it! Istuin vaikka kuinka kauan, silla vaikka olo parini, niin vatsakipu ei kadonnut. Jain makoikemaan epamaaraisiin asentoihin punkalleni samalla kun Junnu viela jututtu ruotsalaisia aulassa. Kun se tuli niin se lahti saman tien ostaa mulle lisaa vetta ja toi viela spriten hapottamaan vatsaa tai joitan. Oli kylla hyvaa, ei vaan pastyny siina valissa paljoo vetamaan.
Vatsakipu ei hellittany. Oksetti yha enemman ja enemman. Ei silti kiinnostanu lahtea leksalle. Lopulta kuitenkin hoipertelin vessaan ja junnu toi mulle vetta ja oli henkisena tukena. Ja kylla laatta lensi! Olo alko vihdoin helpottaa. Heti peraan viela paskalle uudestaan. Sitten nukkuu, Neljalta taas perapaa puhumaan. Sen jalkeen nukutti hyvin koko loppu yon. Hyvat pitkat unet. Oli ihan olo.
Aamulla olin tosi toiveikas, silla vointi oli niin loistava! Noh, vessassakaynti osoitti ettei pida menna asioiden edelle. Vatsakipu oli tosin taysin kadonnut. Huilia vaan kehiin. Junnu osti mulle hedelmia. Sit se kavi paivittaa blogia siita saatanan ukottajasta vittu! :) Banaani, sprite, mandariini ja vesi pysy hyvin sisalla. Aamupalaks tuli myos vedettya sita saakelin pahaa yrttiviinaa. No problems. Illemmalla uskaltauduttiin sitten selvittaa junailuun liittyvia asioita. Reissun jakso vetaa ihan hyvin, vaikkei 100terve olo ollukaan. Illalla otettiin viela ylakerran luksusmestassa juomat ja naan leipaa. Juholle butternaan ja mulle valkosipuli (tilasin sen vahingossa, silla nimi oli intiaks). Sit junnu veti Pinja coladan vai mika lie olikin ja ma oitin jonkun fresh lime sodan. Hyvin meni vatsan kanssa.
Seuraava paiva oli matkapaiva. Vatsa taysin kunnossa. Ulos ei kyllakaan tullu mitaan. Olin kuitenkin viela kohtuu varovainen syontien ja juontien kanssa, elin lahinna banaanilla ja vedella. Kaikke meni kuitenkin loistavasti. Ja nyt kun tanaankin on vointi ollut niin loistava, niin julistan Delhi-bellyn talla kertaa voitetuksi! Jiiihaaaa! Sen kesto on yleensa parista paivasta viikkoon tai jopa pariin. Selvisin siis helpolla. Yksi ilta ja vahan aamua. Ja ainakin yks hyva juttu. Tuli vihdoin tehtya uudestaan tuttavuutta noiden bannanien kanssa. Olen nimittain ollut niille allrginen monta vuotta. Ainkaan, taalla I-maassa olevat banaanit ei mulle allergioita aiheiuta, joten fiilis on loistava! Ne on niin hyvia ettei voi uskoa! Kasvissyojana kiitankin ja kumarran Vishnun tai Ganeshan tai Shivan tai jonkun puoleen ja hymyilen kiitollisena. Hare om!
Ja siten muuta. Mielenkiitoinen seikka, joka on tullut ilmi taalla reissatessa jo nainkin nopeasti on se, ettei mulle taida koskaan tulla taalla nalka. Juholla on nimittain koko ajan kauhee ruoan himo. "Jussi mulla on nalka". "Mennaan syomaan". "Pitasko ottaa jotkut matot". jne. Siina sita sitten tulee aina usemmiten myonnyttya, ja tulos on se, ettei nalka paase yllattamaan. Kerran on vatsa kurninut ja se oli sen saamarin vatsataudin jalkeen. Mutta aitee, mikali olet jostain onnistunut itsesi tanne loytamaan, niin ole huoleti, poikasi ei ole nalkainen. Tammoista arkea Intiassa.
Ollaan myos tehty tuttavuutta paikallisiin elaimiin. Eika pelkastaan suloisiin... Tokana iltana Junnu bongas meidan huoneesta jonkun koppakuoriaisen, semmosen ilkeannakoisen pikku perkeleen. Se otettiin tietenkin valittomasti hengilta. Meita ei pisteta eika purra! Itse sain saman taipaisen kokemuksen sairastelu yonani kun joku liikku mun paan yli. (Hyttysverkkoja ei oltu siis jaksettu viritella, kun ei Mumbaissa oo sen enempaa hyttysia kun Oulussa keskitalvella.) Sanoin Juholle muistaakseni jotain etta: "EI PERKELE!" ja istkettiin valot paalle. Joku vilahti, mutta mitaan ei nakyny. Tsekkasin paikat ja mitaan ei nakyny vielakaan. Kerroin Junnulle tilaneteesta ja visioitiin siina jotain. Sitten se iljetys tuli piilostaan jostain mun puuvillamakarin alta ja yritti parempaan mestaa. Hyppasin pois sangelta ja paikasin peitollani sen kusipaa TORAKAN pois vuoteestani. Se yritti sangyn alle turvaan, mutta ei paassyt, silla sanky oli selleista mallia, ettei sen alle paase. Otin flipflopin kouraan ja paasti tuon verenhimoisne lurjuksen paivilta. Ja ei ku uneen takas. Ei jaksannu stressata tuommosesta, piti parantuu nopeesti, jotta matka kohti Diu:a vois alkaa mahdollisimman nopeasti. Aamulla sen ruumis kylla vahan kuumottit. Junnu naki lisaks meidan kampassa yhden torakan lisaa ja mina bongasin seinalta laheltani semmosen pienemman mallisen. Paas karkuun kun oli niin pirun nopea.
Hotelli alko loppujen lopuks kyllastyttaakin. Yks sen turha kaytava oli suljettu pahvilaatikoilla ja oli muutenkin mikalie kaiken turhan varasto. Seilla eli vissiin rottia. Hieno homma. Itse en niita onneks bongannut. Rottia bongattiin myos slummeissa, jossa ihmiset ei niihin sen enempaa huomiota kiinnittanyt. Kuva ois ollu kiinnostava ottaa, mutta ei sita vaan ilenny, ku ihmisia asu rotteloissa niiden vieressa. Tulla nyt superrikkaana toisen kotipiirin kauheuksia tonkimaan ja ikuistamaan.. Rottia bongattiin myos junan radalla asemalla jatteita syomasta. Herkkuateria?
Ja sit viela eilesesta junamatkasta. Oli aivan mahtavaa! Lokaalit oli ihan huippuja, taynna iloa. Oltiin sleepperclassissa, jka muistuttaa ennen petien laittoa semmosta elokuvien brittijunaa tai jotain intialaista versiota semmoisesta. Vajaa 500km makso jotain 4e. Siina istuskeltiin ja pelattiin kortteja joidenkin teinityttojen kanssa jne. ;) Juho vaitti yht' akkia nahneensa jonkun mustan vilahtavan mun jalan vieresta. En tienny etta uskoako, mut se oli kylla ihan tosisaan. Sit sama uudestaan vahan ajan paasta! Lopulta nain sen itsekin! Joku hiiri vetaa ravia vaihdellen puolta aina millon sattuu! Se hipas muon jalkaakin, tuo tummakaapuinen pikkupiru! "Vi*tu", ajallelin, "mika meininki, ollaan sitten vissin intiassa.."
Illemmalla nahtiin, etta niita oli ainkin kaks. Sit ruettiin lopulta nukkuu joskus klo 11 vissiinkin paikallista aikaa, eli +3,5h suomen aikaan nahden. Juho kuputti mua hieman myohemmin. Se nukku alhaalla, mina keskella. Ylapunkka oli jollain lokaalilla ukolla. Hiiri oli noussu Juhon paan viereen ottamaan selvaa, etta kukas se siina!!! Hahahahaha! ei oo totta! Onneks olin havinny KSP:n alapunkasta!
"Tie vain jatkuu jatkumistaan, ovelta mista sen alkavan nain..."
-Bilbo Reppuli
-Jussi(vatsatautien kukistaja, ilkeiden elainten kurittaja)
Ekana paivana kun saavuttiin Mumbaihin me tavattiin pari ruotsalaista kaverusta, Rikhard ja Fredrik. Mukavia heppuja molemmat. Etsittiin niiden kanssa yhdessa hotellia ja hajoiltiin hellomistereihin. Paadytiinn sitten yhdessa samaan mestaan. Kavi ilmi etta molemmat olivat kokeneita travellereita, tosin Fredrik oli Intiassa ekaa kerta, Rikhard muistaakseni kolmatta. Ne suuntas Goalle ja myohemmin niilla oli tarkoitus paukkia Keravalle, eli Goalta etelaan, vahan rennommille seuduille. Tokan kerran tavatiin ne sakalla vahan kalliimmassa kahvilassa samalla kadulla missa meidan hotelli oli. Niiden oli alun perin ollu tarkoitus paukkia matkaan jo seuraavana aamuna, mutta ne oli edelleenkin paikalla. Oli mukava nahda "tuttuja". Paiva oli lauantai. Silloin kaikki alkoi.
On vaikea sanoa, etta mika aiheutti vatsataudin, mutta syita voi olla monia. Yks kerta huolimaton kasiendessaus, vahan huono ruoka, likainen pullon tai pillin suu jne. Noh, siina kun istuttiin poikain kanssa, niin alko vatsa iloitella etta: Tuntuu ihan vit*n oudolta". Pelkasin toisiksi pahinta (ruokamyrkytys ois varmaan kaikkein ikavin, vaatis kenties sairaalahoitoa). Kun siita mentiin hotellille lopulta niin heikotti ja olin varmasti kalpea. Kun juho otti avaimen respasta ja ma ite istuin alas niin tuntu kuinka veri pakeni osittain kasvoilta. Paskatti ja oksetti. Vatsaan koski. Heti paskalla. Loysaa. JIIIHAAA!! I'm having it! Istuin vaikka kuinka kauan, silla vaikka olo parini, niin vatsakipu ei kadonnut. Jain makoikemaan epamaaraisiin asentoihin punkalleni samalla kun Junnu viela jututtu ruotsalaisia aulassa. Kun se tuli niin se lahti saman tien ostaa mulle lisaa vetta ja toi viela spriten hapottamaan vatsaa tai joitan. Oli kylla hyvaa, ei vaan pastyny siina valissa paljoo vetamaan.
Vatsakipu ei hellittany. Oksetti yha enemman ja enemman. Ei silti kiinnostanu lahtea leksalle. Lopulta kuitenkin hoipertelin vessaan ja junnu toi mulle vetta ja oli henkisena tukena. Ja kylla laatta lensi! Olo alko vihdoin helpottaa. Heti peraan viela paskalle uudestaan. Sitten nukkuu, Neljalta taas perapaa puhumaan. Sen jalkeen nukutti hyvin koko loppu yon. Hyvat pitkat unet. Oli ihan olo.
Aamulla olin tosi toiveikas, silla vointi oli niin loistava! Noh, vessassakaynti osoitti ettei pida menna asioiden edelle. Vatsakipu oli tosin taysin kadonnut. Huilia vaan kehiin. Junnu osti mulle hedelmia. Sit se kavi paivittaa blogia siita saatanan ukottajasta vittu! :) Banaani, sprite, mandariini ja vesi pysy hyvin sisalla. Aamupalaks tuli myos vedettya sita saakelin pahaa yrttiviinaa. No problems. Illemmalla uskaltauduttiin sitten selvittaa junailuun liittyvia asioita. Reissun jakso vetaa ihan hyvin, vaikkei 100terve olo ollukaan. Illalla otettiin viela ylakerran luksusmestassa juomat ja naan leipaa. Juholle butternaan ja mulle valkosipuli (tilasin sen vahingossa, silla nimi oli intiaks). Sit junnu veti Pinja coladan vai mika lie olikin ja ma oitin jonkun fresh lime sodan. Hyvin meni vatsan kanssa.
Seuraava paiva oli matkapaiva. Vatsa taysin kunnossa. Ulos ei kyllakaan tullu mitaan. Olin kuitenkin viela kohtuu varovainen syontien ja juontien kanssa, elin lahinna banaanilla ja vedella. Kaikke meni kuitenkin loistavasti. Ja nyt kun tanaankin on vointi ollut niin loistava, niin julistan Delhi-bellyn talla kertaa voitetuksi! Jiiihaaaa! Sen kesto on yleensa parista paivasta viikkoon tai jopa pariin. Selvisin siis helpolla. Yksi ilta ja vahan aamua. Ja ainakin yks hyva juttu. Tuli vihdoin tehtya uudestaan tuttavuutta noiden bannanien kanssa. Olen nimittain ollut niille allrginen monta vuotta. Ainkaan, taalla I-maassa olevat banaanit ei mulle allergioita aiheiuta, joten fiilis on loistava! Ne on niin hyvia ettei voi uskoa! Kasvissyojana kiitankin ja kumarran Vishnun tai Ganeshan tai Shivan tai jonkun puoleen ja hymyilen kiitollisena. Hare om!
Ja siten muuta. Mielenkiitoinen seikka, joka on tullut ilmi taalla reissatessa jo nainkin nopeasti on se, ettei mulle taida koskaan tulla taalla nalka. Juholla on nimittain koko ajan kauhee ruoan himo. "Jussi mulla on nalka". "Mennaan syomaan". "Pitasko ottaa jotkut matot". jne. Siina sita sitten tulee aina usemmiten myonnyttya, ja tulos on se, ettei nalka paase yllattamaan. Kerran on vatsa kurninut ja se oli sen saamarin vatsataudin jalkeen. Mutta aitee, mikali olet jostain onnistunut itsesi tanne loytamaan, niin ole huoleti, poikasi ei ole nalkainen. Tammoista arkea Intiassa.
Ollaan myos tehty tuttavuutta paikallisiin elaimiin. Eika pelkastaan suloisiin... Tokana iltana Junnu bongas meidan huoneesta jonkun koppakuoriaisen, semmosen ilkeannakoisen pikku perkeleen. Se otettiin tietenkin valittomasti hengilta. Meita ei pisteta eika purra! Itse sain saman taipaisen kokemuksen sairastelu yonani kun joku liikku mun paan yli. (Hyttysverkkoja ei oltu siis jaksettu viritella, kun ei Mumbaissa oo sen enempaa hyttysia kun Oulussa keskitalvella.) Sanoin Juholle muistaakseni jotain etta: "EI PERKELE!" ja istkettiin valot paalle. Joku vilahti, mutta mitaan ei nakyny. Tsekkasin paikat ja mitaan ei nakyny vielakaan. Kerroin Junnulle tilaneteesta ja visioitiin siina jotain. Sitten se iljetys tuli piilostaan jostain mun puuvillamakarin alta ja yritti parempaan mestaa. Hyppasin pois sangelta ja paikasin peitollani sen kusipaa TORAKAN pois vuoteestani. Se yritti sangyn alle turvaan, mutta ei paassyt, silla sanky oli selleista mallia, ettei sen alle paase. Otin flipflopin kouraan ja paasti tuon verenhimoisne lurjuksen paivilta. Ja ei ku uneen takas. Ei jaksannu stressata tuommosesta, piti parantuu nopeesti, jotta matka kohti Diu:a vois alkaa mahdollisimman nopeasti. Aamulla sen ruumis kylla vahan kuumottit. Junnu naki lisaks meidan kampassa yhden torakan lisaa ja mina bongasin seinalta laheltani semmosen pienemman mallisen. Paas karkuun kun oli niin pirun nopea.
Hotelli alko loppujen lopuks kyllastyttaakin. Yks sen turha kaytava oli suljettu pahvilaatikoilla ja oli muutenkin mikalie kaiken turhan varasto. Seilla eli vissiin rottia. Hieno homma. Itse en niita onneks bongannut. Rottia bongattiin myos slummeissa, jossa ihmiset ei niihin sen enempaa huomiota kiinnittanyt. Kuva ois ollu kiinnostava ottaa, mutta ei sita vaan ilenny, ku ihmisia asu rotteloissa niiden vieressa. Tulla nyt superrikkaana toisen kotipiirin kauheuksia tonkimaan ja ikuistamaan.. Rottia bongattiin myos junan radalla asemalla jatteita syomasta. Herkkuateria?
Ja sit viela eilesesta junamatkasta. Oli aivan mahtavaa! Lokaalit oli ihan huippuja, taynna iloa. Oltiin sleepperclassissa, jka muistuttaa ennen petien laittoa semmosta elokuvien brittijunaa tai jotain intialaista versiota semmoisesta. Vajaa 500km makso jotain 4e. Siina istuskeltiin ja pelattiin kortteja joidenkin teinityttojen kanssa jne. ;) Juho vaitti yht' akkia nahneensa jonkun mustan vilahtavan mun jalan vieresta. En tienny etta uskoako, mut se oli kylla ihan tosisaan. Sit sama uudestaan vahan ajan paasta! Lopulta nain sen itsekin! Joku hiiri vetaa ravia vaihdellen puolta aina millon sattuu! Se hipas muon jalkaakin, tuo tummakaapuinen pikkupiru! "Vi*tu", ajallelin, "mika meininki, ollaan sitten vissin intiassa.."
Illemmalla nahtiin, etta niita oli ainkin kaks. Sit ruettiin lopulta nukkuu joskus klo 11 vissiinkin paikallista aikaa, eli +3,5h suomen aikaan nahden. Juho kuputti mua hieman myohemmin. Se nukku alhaalla, mina keskella. Ylapunkka oli jollain lokaalilla ukolla. Hiiri oli noussu Juhon paan viereen ottamaan selvaa, etta kukas se siina!!! Hahahahaha! ei oo totta! Onneks olin havinny KSP:n alapunkasta!
"Tie vain jatkuu jatkumistaan, ovelta mista sen alkavan nain..."
-Bilbo Reppuli
-Jussi(vatsatautien kukistaja, ilkeiden elainten kurittaja)
sunnuntai 20. tammikuuta 2008
Matkan realiteetteja
Eilinen paiva oli paiva jolloin kohtasimme hieman Mumbain pimeampaa puolta. Tama tarina olkoon opetuksena kaikille tuleville reissaajille.
Eli lahdimme ohti juna-asemaa, jotta saataisiin stoge Diuun. Matkalla tsiigailtiin karttaa ja todettiin etta ollan hieman lost. Onneksi tuli semmonen mukava mies siihen neuvomaan etta minne menna ja milloin. Se sano, etta juna-asema on kiinni jo, eli paatimme siirtaa kayntia. Se ukko oli tosi frendina, kyseli kuulumisia ja kerto hindujumalista yms. Semmonen luotettava, harmaahiuksinen ukko. Mutta sitten!
Se ukko pyysi meilta pienta palvelusta. Ei tarvinnut antaa rahaa eika tarvinnu ostaa mitaan, vani kuunnella. Jussi oli epailevanien, mutta minu mielesta se ukko oli aika herttainen ja se puhui kivasti. Se selitti etta se on menossa britteihin ja tarvis vexlata fyrkkaa. Se sano, etta inkkarina se ei pysty viemaan massia pois intiasta matkashekkeina, koska siita tulee himon kovat verot tms. Siispa meidan pitais ottaa silta manit ja muuttaa ne ERI pankeissa shekeiksi. hmmm. Minua hieman mietitytti, Jussia enemman. Kysyin, etta mista summasta on kyse. 13 000 dolsua! Okei! Aika hoocee gubbe, ajattelin.
Se sano etta se ei oo mitenkaan laitonta tai mitaan, vain palvelus, ota se ei ittelleen pysty duunaamaan. Noh, ei tarvinnu kuulemma viela teha paatosta, vaan se lupas tarjota teet. Jussi hannasi vastaan, mutta nuoruuden innolla halusin lyottaytya messiin. (haloo, ilmaset teet! siina saastaa niinku 30 snt!) No mehan mentiin.
Sitten siella kahvilassa paikalle polahti seu aijan frendi, joku hottentotti brasiliasta, joka piti latsaa paassa peittaakseen otsaan tatuoidun "crackhead". nyt alko jo kuumottaa minuaki kunnolla! Siina sitte ne molemmat selitti jotain ihme shittia, ja mina muka selitin Jussille sen suomeksi. Oikeesti pohdittiin pakokeinoa, ennen ku tulee machetesta kaulaan! Yritin kohteliaasti selittaa etta lahetaan huomenna Diuun ja etta ei ole aikaa rampata pankeissa ja kaikkea. Olin hyvin kohtelias ja heittelin kaiken maailman "may Ganesha bless your journey"-setit. Mutta ei.
Se ukko hiilty ja alko vaahtoamaan. Sen hiiltyminen paraytti meidat toimintaan. Se oli kuin olikin megaluokan ukottaja joka halus etta pestaan rahaa sille. Saatana mika aija! Se vaahtosi niin megasti, etta piti kaivaa fyrkat teesta ja lahtea haneen. Se viela juoksi peraan ja halus rahaa taksiin! Pah! Haistatettiin ja lahettiin menemaan. Tietysti jalleen kerran eksyttiin hieman mutta loydettiin lopulta kuumottuneina hotellille. What a day!
Eli neuvoksi. Alkaa missaan nimessa ottako rahaa tuntemattomilta ja ihmissensoritutkien namikat kaakkoon! Taalla on ukottajia jotaka iskee varsinkin tosi vaaleaihosten lankkarien kimppuun. Varokaa enelle puhutte ja mita. joskus paras keino on olla hiljaa ja tylysti vain haipya. Poliisit ei valttamatta auta koska ne siat on monasti korruption syomia.
Mutta nain eteenpain! Hauskaa ja seikkailuja taalla kylla riittaa! Ja ai niin! Jussi on nyt Delhibellyn uhri, joten suunnatkaa rukouksenne koht' hanen suolistoaan! Itse olen viela kuivilla, mutta vahan janskattaa! lahen viemaan halle nyt vodaa. Saa naha millaiset paraytykset reikaan blastataan tana iltana...
Kaikkea hyvaa sinne loskaan! :D
"oh, think twice, it's another day for you and me in paradise! "- Phil Collins
- Juho (vessahirvio)
Eli lahdimme ohti juna-asemaa, jotta saataisiin stoge Diuun. Matkalla tsiigailtiin karttaa ja todettiin etta ollan hieman lost. Onneksi tuli semmonen mukava mies siihen neuvomaan etta minne menna ja milloin. Se sano, etta juna-asema on kiinni jo, eli paatimme siirtaa kayntia. Se ukko oli tosi frendina, kyseli kuulumisia ja kerto hindujumalista yms. Semmonen luotettava, harmaahiuksinen ukko. Mutta sitten!
Se ukko pyysi meilta pienta palvelusta. Ei tarvinnut antaa rahaa eika tarvinnu ostaa mitaan, vani kuunnella. Jussi oli epailevanien, mutta minu mielesta se ukko oli aika herttainen ja se puhui kivasti. Se selitti etta se on menossa britteihin ja tarvis vexlata fyrkkaa. Se sano, etta inkkarina se ei pysty viemaan massia pois intiasta matkashekkeina, koska siita tulee himon kovat verot tms. Siispa meidan pitais ottaa silta manit ja muuttaa ne ERI pankeissa shekeiksi. hmmm. Minua hieman mietitytti, Jussia enemman. Kysyin, etta mista summasta on kyse. 13 000 dolsua! Okei! Aika hoocee gubbe, ajattelin.
Se sano etta se ei oo mitenkaan laitonta tai mitaan, vain palvelus, ota se ei ittelleen pysty duunaamaan. Noh, ei tarvinnu kuulemma viela teha paatosta, vaan se lupas tarjota teet. Jussi hannasi vastaan, mutta nuoruuden innolla halusin lyottaytya messiin. (haloo, ilmaset teet! siina saastaa niinku 30 snt!) No mehan mentiin.
Sitten siella kahvilassa paikalle polahti seu aijan frendi, joku hottentotti brasiliasta, joka piti latsaa paassa peittaakseen otsaan tatuoidun "crackhead". nyt alko jo kuumottaa minuaki kunnolla! Siina sitte ne molemmat selitti jotain ihme shittia, ja mina muka selitin Jussille sen suomeksi. Oikeesti pohdittiin pakokeinoa, ennen ku tulee machetesta kaulaan! Yritin kohteliaasti selittaa etta lahetaan huomenna Diuun ja etta ei ole aikaa rampata pankeissa ja kaikkea. Olin hyvin kohtelias ja heittelin kaiken maailman "may Ganesha bless your journey"-setit. Mutta ei.
Se ukko hiilty ja alko vaahtoamaan. Sen hiiltyminen paraytti meidat toimintaan. Se oli kuin olikin megaluokan ukottaja joka halus etta pestaan rahaa sille. Saatana mika aija! Se vaahtosi niin megasti, etta piti kaivaa fyrkat teesta ja lahtea haneen. Se viela juoksi peraan ja halus rahaa taksiin! Pah! Haistatettiin ja lahettiin menemaan. Tietysti jalleen kerran eksyttiin hieman mutta loydettiin lopulta kuumottuneina hotellille. What a day!
Eli neuvoksi. Alkaa missaan nimessa ottako rahaa tuntemattomilta ja ihmissensoritutkien namikat kaakkoon! Taalla on ukottajia jotaka iskee varsinkin tosi vaaleaihosten lankkarien kimppuun. Varokaa enelle puhutte ja mita. joskus paras keino on olla hiljaa ja tylysti vain haipya. Poliisit ei valttamatta auta koska ne siat on monasti korruption syomia.
Mutta nain eteenpain! Hauskaa ja seikkailuja taalla kylla riittaa! Ja ai niin! Jussi on nyt Delhibellyn uhri, joten suunnatkaa rukouksenne koht' hanen suolistoaan! Itse olen viela kuivilla, mutta vahan janskattaa! lahen viemaan halle nyt vodaa. Saa naha millaiset paraytykset reikaan blastataan tana iltana...
Kaikkea hyvaa sinne loskaan! :D
"oh, think twice, it's another day for you and me in paradise! "- Phil Collins
- Juho (vessahirvio)
lauantai 19. tammikuuta 2008
Toka paiva.
Toinen paiva alkoi oivallisesti. Ei merkkiakaan vatsataudeista. Juotiin vahan yrttiviinaa, jotta popot pysyis poissa. Oli kylla pahaa, ja hei alko vatsa toimia! :) Noh, ihan hyvalla tavalla. Sinille kiitokset. Kattotuuletin ei kutienkaan ekana yona sitten kumminkaan enaa toiminut, vaikka paivalla kaikki olikin ok. Huone makso jotain 450 rupeeta, eli semmoset 9e yhteensa. Se puoliks sitten. Mumbaihin nahden ihan hyva hinta. Haluttiin maksaa heti, jotta selviasi, ettei se vaan oo 450 per henki. Ei ollu. Hyva! Otettiin myos uus huone, jott asaatais uus tuuletin. Saatiinkin. Kun palveluspojan kannsa tsekattiin viela entinen, toimi sekin. Jeh! Huoneet aika kalysia, mutta sopii meille hyvin.
Lahdettiin sit aamupalle, joka venahti ilta yhteentoista. Kaveltiin vahan ja sit vahan lisaa. Kaytiin Mumbai ainoolla beachilla, chowbatty:lla. Uinti mahdotonta, liikaa saasteita. Mesta kuitenkin rento, varsinkin illalla, jsosa leikittiin Lasten kanssa. Sit meille tultiin tarjoo paahierontaa. 50 rupeeta eli vajaa euro. Oli kylla aika kyytia. En tienny etta korvatkin voidaan niksauttaa! Sit hartiat hierottiin myos, sama hinta. Sen ne oikeestaan alotti melkein kysymatta, joten oli vahan vaikeuksia neuvotella hinnasta. Chai on niin hyvaa!!
Taalla on kylla niin outoa kuten junnu jo kirjotti. :) Ei pysty selittamaan. Vieri vieressa on rikkautta ja koyhyytta, ja jengi on ihan ok. Ramissa ja likaisissa rakennuksissa on huippuliikkeita, jopa lansimaisella mittapuulla! Ja sit melkein vieressa joku vetaa hirsia. Ja sen vieressa joku istuu jalkakaytavalla ja myy jotan lettuja ja lihaa jne. Koirat nukkuu keskella katua, eika kukaan hairitse, ne vaan keirretaan. Eika ne koiratkaan letkauta korvaakaan.. Jollakin oli lemmikkiapina hihnassa.
Autojen perassa lukee usein teksti: HORN OK PLEASE. Ei vittu! Koko ajan joku tuuttaa ja tuuttaa. Se ei oo torkeeta vaan ilmoitus etta mina olen tulossa. Viela ei oo liikenne kuumottanu kuitenkaan niin paljon ku ois luullu, vaikka onkin vasurin puoleista.
Pari sikhia halus eilen ottaa meista kuvan. Niilla oli siistit vaatteet ja turbaanit. Sit heitettiin lappaa joku puoltoista tuntia! Yksi niista lupasi majoittaa meidat luokseen Punjabiin vahintaan viikoks. Lupas esitella kaikki mestat ja majoittaa meidat taydella yllapidolla. Siella on kuulemma hieno uskonnollinen paikka, sikhien vatikkaani, Golden temple. Se vois oikeesti olla nakemisen arvoinen paikka, mita ollaan kuultu. Mietitaan.
Leikittiin myos rannalla lasten kanssa. Olivat ihan mieleissaan, vaikka yrittivatkin aluks pummata rahaa. Samalla tutustuttiin myos jononkin paikalliseen ja se pyysi meita Aurangabadiin, suorastaan vaati. Lupasi toimia oppaana kaverinsa kanssa. Olivat tosi mukavia ja aitoja. Moskiittoverkkoja ei olla vila kaytetty. Ei olla nahty ku yks itikka vasta ja sekin slummissa kaukana taalta.
Kaikkee ei voi kirjottaa, pienetkin asiat ois kirjoittamisen arvoisia. Vaikea valita ku on ihan pihalla koko ajan. Ihan kuin unessa, ei osaa ottaa mistaan kiinni, mutta se ei haittaa. On kuitenkin hyva olla. Ehka ens kerralla saadaan kuviakin, toivottavasti. Taalla ei ainakaan nay mitaan mihin kameran piuhan pistaa.
Raamraam
"Ken on arvossaan korkein? Han joka on viisas eika takerru mihinkaan."
Jussi (ihmetteija)
Lahdettiin sit aamupalle, joka venahti ilta yhteentoista. Kaveltiin vahan ja sit vahan lisaa. Kaytiin Mumbai ainoolla beachilla, chowbatty:lla. Uinti mahdotonta, liikaa saasteita. Mesta kuitenkin rento, varsinkin illalla, jsosa leikittiin Lasten kanssa. Sit meille tultiin tarjoo paahierontaa. 50 rupeeta eli vajaa euro. Oli kylla aika kyytia. En tienny etta korvatkin voidaan niksauttaa! Sit hartiat hierottiin myos, sama hinta. Sen ne oikeestaan alotti melkein kysymatta, joten oli vahan vaikeuksia neuvotella hinnasta. Chai on niin hyvaa!!
Taalla on kylla niin outoa kuten junnu jo kirjotti. :) Ei pysty selittamaan. Vieri vieressa on rikkautta ja koyhyytta, ja jengi on ihan ok. Ramissa ja likaisissa rakennuksissa on huippuliikkeita, jopa lansimaisella mittapuulla! Ja sit melkein vieressa joku vetaa hirsia. Ja sen vieressa joku istuu jalkakaytavalla ja myy jotan lettuja ja lihaa jne. Koirat nukkuu keskella katua, eika kukaan hairitse, ne vaan keirretaan. Eika ne koiratkaan letkauta korvaakaan.. Jollakin oli lemmikkiapina hihnassa.
Autojen perassa lukee usein teksti: HORN OK PLEASE. Ei vittu! Koko ajan joku tuuttaa ja tuuttaa. Se ei oo torkeeta vaan ilmoitus etta mina olen tulossa. Viela ei oo liikenne kuumottanu kuitenkaan niin paljon ku ois luullu, vaikka onkin vasurin puoleista.
Pari sikhia halus eilen ottaa meista kuvan. Niilla oli siistit vaatteet ja turbaanit. Sit heitettiin lappaa joku puoltoista tuntia! Yksi niista lupasi majoittaa meidat luokseen Punjabiin vahintaan viikoks. Lupas esitella kaikki mestat ja majoittaa meidat taydella yllapidolla. Siella on kuulemma hieno uskonnollinen paikka, sikhien vatikkaani, Golden temple. Se vois oikeesti olla nakemisen arvoinen paikka, mita ollaan kuultu. Mietitaan.
Leikittiin myos rannalla lasten kanssa. Olivat ihan mieleissaan, vaikka yrittivatkin aluks pummata rahaa. Samalla tutustuttiin myos jononkin paikalliseen ja se pyysi meita Aurangabadiin, suorastaan vaati. Lupasi toimia oppaana kaverinsa kanssa. Olivat tosi mukavia ja aitoja. Moskiittoverkkoja ei olla vila kaytetty. Ei olla nahty ku yks itikka vasta ja sekin slummissa kaukana taalta.
Kaikkee ei voi kirjottaa, pienetkin asiat ois kirjoittamisen arvoisia. Vaikea valita ku on ihan pihalla koko ajan. Ihan kuin unessa, ei osaa ottaa mistaan kiinni, mutta se ei haittaa. On kuitenkin hyva olla. Ehka ens kerralla saadaan kuviakin, toivottavasti. Taalla ei ainakaan nay mitaan mihin kameran piuhan pistaa.
Raamraam
"Ken on arvossaan korkein? Han joka on viisas eika takerru mihinkaan."
Jussi (ihmetteija)
Overeista vajareihin ja taas overeihin.
Namaste. Mera naam Juho hai! Gusalkaana kahaang hai?
Nyt me ollaan Mumbaissa, Intian talouden keskuksessa. Taalla paska kohtaa glamourin. Samalla kadulla tsiigailet farkkuja Leviksen byysastroresta ja vieressa jengi metsastaa rottia. Tai rotat jengia. Nama pari paivaa on ollu silkkaa paraytysta, kaikissa muodoissa!
Taalla ei tietystikaan ole kaikkia lankkari aakkosia, joten joka kodin kielenkorjauskirjaset voi heittaa niska-perse-otteella paijanteeseen, me ei jakseta ettia aettomia sanoja. Taalla on paljon nettikahviloita. Ei naissa kahvia saa, mutta cafe-sana vetaa samsonitegubbeja kameroineen ja arskoineen ineen kuin teekkari vappuviinoja. Eika tama kallistakaan ole, noin 40 rupiaa tiimalta. Eli about 80 senttia. Kallista naille, naurettavaa meille.
Mutta tosiaan, keskiviikkona oli minun eka lentomatkani! Se oli overia, silkkaa overia!! Mahtava kutina mahanpohjassa, ihanat lentoemot ja hyva intialaismatto ruoaksi. Kylla sita vois enemmanki harrastaa! Vedettiin Jussin kanssa kymppitonnissa myos pari bisanderia, itse olisin halunnut ottaa tequilaa, mutta molemmilla herasi epailys, etta liian monta liian korkealla, saattaisi tarkoittaa liian hanakkaa hinkumista kuuluisaan kymppikerhoon. Nukkumista en silti harrastanut, paraytysaste oli liikaa!
Eka overit alko muuttumaan, ku saavuttiin lentokentalle. Hajut ei ollu mahtava ja uuden paikan ylitsekayva outous iski minuun kuin lippatukka brannviniin. Prepaid taksi kaupunkiin (about 1,5 tuntia ajoa) kustansi 380 rupiaa. Noin 7 ege. Ei paha, mutta overi ylihinta paikalliseen tasoon nahden. Olin kuitenki ihan liian tapinoissani, etta olisin siina tinkaamaan ruvennut.
Taksikuskimme oli kuin joku rameen hirvio! Naama taynna jotaki ruskeaa ihottumaa ja muutenki muistutti enemman uruk-haita kuin ihmismiesta. Eika se osannu enkkua, eika me hindia. Kuitenki saatiin se ymmartamaan etta Etela-mumbaihin on hinku. Vittu, mika kuumotus sitte iskikaan...
Taalla on koko Intian suurin slummi. Yli miljoona ihmista ahdettuina lentokentan ja paarautatieaseman valiin. Ja goblin-kuskimme ajo meidat sen lapi. hyi vittu sita inhimillista karsimysta. Meinasi amatoorimatkaajan sormi nousta kohti suuta, kun kenkalaatikon kokosessa persreiassa asusti parikin perhetta. Vaatteita ei ollu ja hygienia varmasti oksennuksen luokkaa. Voi vittu. Ei mikaan tyttokaverin-viemis-paikka.
Alko oikeasti tuntuun melkein pahalta, etta mita me rikkaat lankkarit duunataan taalla perseessa asti ilman mitaan suojaa, ilman hotellia, ilman suomalaiskontakteja. huh huh, Tuon ekan taksimatkan kylla muistaa meista kumpikin. Jussin kanssa haettiin toisistamme turvaa. Onneksi ei tarvi olla yksin maessa, vaan on luotettava ja kultainen frendi messissa. EN SUOSITTELE kenellekkaan matkaa slummin lapi, jos inhimillinen karsimys huippaa ja jos oot yksin liikkeella. Ei fiilaa freesilta ei.
Vajarit jatku, kun tajuttiin etta ei helevetti, mista hotelli? Kaikki oli taynna ja joku satananmoinen pikkuhinttaripaskakullipaa-paikallinen roikku minussa kuin rastapompula ja tunki suunnilleen douppia nenasta alas. Sama perkele on riivannu meita joka paiva. Ja samanlaisia riittaa, joten kannattaa kattoa kelle puhuu ja keta kattoo. Itse kun olen pitkahiuksinen (komea) vaalea mies, niin olen melko naky ja paikallisten mielesta varma doupin ja pirin ystava.:D Vittu Jussia ne luulee munkiksi.
saatiin kuitenki hyva kamppa ja kuosiuduttiin ekoista paniikeista. heti ku paasi rauhottumaan, niin tajusi missa ollaan. Tai alkoi tajuamaan etta tama on koti. Nyt osaan jo nauttia siita ajatuksesta. Taalla nimittain on overeinta ikina! Ruoka on PARASTA KOSKAAN, ihmiset hienoja(paitsi pari vittupaismaista hellomisteria, jotka tunkee hashishta paalle kuin yleinen syyttaja). Aurinkoa riittaa ja meininki on rentoa. niin kuin moni sanoo, mita kauemmin taalla on, sita paremmalta tuntuu.
Nyt on aika lahtea etsimaan sita kuuluisaa skittiholea, jota olen jo pariin otteeseen testannut. Jussin kammot ovat olleet viela liian isot huljutelun kohtaamiseen!:) Mutta taa on AIVAN MAHTAVAA seikkailua!
Kuulemisiin ystavat!
" Take me down to the paradise city, where the grass is green and the girls are pretty! " Axl Rose
- Juho (kaiken overoittaja)
P.S. Naiset on taalla maailman kauneimpia, ei vittu! Ja niita on paljon!!:D
Nyt me ollaan Mumbaissa, Intian talouden keskuksessa. Taalla paska kohtaa glamourin. Samalla kadulla tsiigailet farkkuja Leviksen byysastroresta ja vieressa jengi metsastaa rottia. Tai rotat jengia. Nama pari paivaa on ollu silkkaa paraytysta, kaikissa muodoissa!
Taalla ei tietystikaan ole kaikkia lankkari aakkosia, joten joka kodin kielenkorjauskirjaset voi heittaa niska-perse-otteella paijanteeseen, me ei jakseta ettia aettomia sanoja. Taalla on paljon nettikahviloita. Ei naissa kahvia saa, mutta cafe-sana vetaa samsonitegubbeja kameroineen ja arskoineen ineen kuin teekkari vappuviinoja. Eika tama kallistakaan ole, noin 40 rupiaa tiimalta. Eli about 80 senttia. Kallista naille, naurettavaa meille.
Mutta tosiaan, keskiviikkona oli minun eka lentomatkani! Se oli overia, silkkaa overia!! Mahtava kutina mahanpohjassa, ihanat lentoemot ja hyva intialaismatto ruoaksi. Kylla sita vois enemmanki harrastaa! Vedettiin Jussin kanssa kymppitonnissa myos pari bisanderia, itse olisin halunnut ottaa tequilaa, mutta molemmilla herasi epailys, etta liian monta liian korkealla, saattaisi tarkoittaa liian hanakkaa hinkumista kuuluisaan kymppikerhoon. Nukkumista en silti harrastanut, paraytysaste oli liikaa!
Eka overit alko muuttumaan, ku saavuttiin lentokentalle. Hajut ei ollu mahtava ja uuden paikan ylitsekayva outous iski minuun kuin lippatukka brannviniin. Prepaid taksi kaupunkiin (about 1,5 tuntia ajoa) kustansi 380 rupiaa. Noin 7 ege. Ei paha, mutta overi ylihinta paikalliseen tasoon nahden. Olin kuitenki ihan liian tapinoissani, etta olisin siina tinkaamaan ruvennut.
Taksikuskimme oli kuin joku rameen hirvio! Naama taynna jotaki ruskeaa ihottumaa ja muutenki muistutti enemman uruk-haita kuin ihmismiesta. Eika se osannu enkkua, eika me hindia. Kuitenki saatiin se ymmartamaan etta Etela-mumbaihin on hinku. Vittu, mika kuumotus sitte iskikaan...
Taalla on koko Intian suurin slummi. Yli miljoona ihmista ahdettuina lentokentan ja paarautatieaseman valiin. Ja goblin-kuskimme ajo meidat sen lapi. hyi vittu sita inhimillista karsimysta. Meinasi amatoorimatkaajan sormi nousta kohti suuta, kun kenkalaatikon kokosessa persreiassa asusti parikin perhetta. Vaatteita ei ollu ja hygienia varmasti oksennuksen luokkaa. Voi vittu. Ei mikaan tyttokaverin-viemis-paikka.
Alko oikeasti tuntuun melkein pahalta, etta mita me rikkaat lankkarit duunataan taalla perseessa asti ilman mitaan suojaa, ilman hotellia, ilman suomalaiskontakteja. huh huh, Tuon ekan taksimatkan kylla muistaa meista kumpikin. Jussin kanssa haettiin toisistamme turvaa. Onneksi ei tarvi olla yksin maessa, vaan on luotettava ja kultainen frendi messissa. EN SUOSITTELE kenellekkaan matkaa slummin lapi, jos inhimillinen karsimys huippaa ja jos oot yksin liikkeella. Ei fiilaa freesilta ei.
Vajarit jatku, kun tajuttiin etta ei helevetti, mista hotelli? Kaikki oli taynna ja joku satananmoinen pikkuhinttaripaskakullipaa-paikallinen roikku minussa kuin rastapompula ja tunki suunnilleen douppia nenasta alas. Sama perkele on riivannu meita joka paiva. Ja samanlaisia riittaa, joten kannattaa kattoa kelle puhuu ja keta kattoo. Itse kun olen pitkahiuksinen (komea) vaalea mies, niin olen melko naky ja paikallisten mielesta varma doupin ja pirin ystava.:D Vittu Jussia ne luulee munkiksi.
saatiin kuitenki hyva kamppa ja kuosiuduttiin ekoista paniikeista. heti ku paasi rauhottumaan, niin tajusi missa ollaan. Tai alkoi tajuamaan etta tama on koti. Nyt osaan jo nauttia siita ajatuksesta. Taalla nimittain on overeinta ikina! Ruoka on PARASTA KOSKAAN, ihmiset hienoja(paitsi pari vittupaismaista hellomisteria, jotka tunkee hashishta paalle kuin yleinen syyttaja). Aurinkoa riittaa ja meininki on rentoa. niin kuin moni sanoo, mita kauemmin taalla on, sita paremmalta tuntuu.
Nyt on aika lahtea etsimaan sita kuuluisaa skittiholea, jota olen jo pariin otteeseen testannut. Jussin kammot ovat olleet viela liian isot huljutelun kohtaamiseen!:) Mutta taa on AIVAN MAHTAVAA seikkailua!
Kuulemisiin ystavat!
" Take me down to the paradise city, where the grass is green and the girls are pretty! " Axl Rose
- Juho (kaiken overoittaja)
P.S. Naiset on taalla maailman kauneimpia, ei vittu! Ja niita on paljon!!:D
tiistai 15. tammikuuta 2008
Yksi yö; viimeinen ilta
Nyt on vika ilta Suomessa vähään aikaan ja ilmassa on levollista jännitystä. Reput on pakattu. Minun on painavampi kuin Jussin, ja se riipoo. Noh, minä kannankin kaikkia lääketarvikkeita ja vatsatauti-viinaa, joten perin häneltä käyttömaksun kaikesta.
Pikkuinen kitaranikin mahtui hyvin messiin, ja sen riipaisevan suloisia sointuja tulee niin matkakumppanini kuin koko Intiakin kuulemaan. Halusipa tahi ei. Todennäköisesti se kuitenkin jää kiinni tulliin ja se lyödään paskaksi, jotta virkaintoiset byrokraatit saavat haistella olemattomia huumehöyryjä sen uumenista. Täytyy koputtaa puuta.
Mutta tänään hajosin. Pääsin esittelemään kikkailutaitojani pankkikorttien kanssa. Jotkut tietävätkin kuinka käsittelen luottokortteja yms. ja seuraava tarina ei siis ehkä yllätä. Noh, kuitenkin kaikki alkoi kun sain pari viikkoa sitten Visan (ei siis teinivisa, vaan ihan oikea, jossa on luottoa). Minulle tuli se saatanan mikroskooppinen pikkulappu, jossa luki se vammanen tunnusluku. Ajattelin aluksi mielessäni, että tämäpä on helppo muistaa, ja tämähän kannattaa pakata talteen. Sitten alkoi suursiivous. Ja se oli helevetin HYVÄ SIIVOUS, sanokoot blondiet mitä sanovat saatana!
No siinä siivotessa muistin pakata lapun talteen ja kaikkea ehehehehheee. Ja sitten olin kohta Hesassa ja muistelin että mikä hele se nyt oli se koodinprkle. Noh, muistinhan sen loppuosan, sillä se oli eräs kuuluisa kahden numeron sarja, joka heijastuu useiden humanistien juopumisesta sumentuineille verkkokalvoille viikonloppuiltaisin Oksasen yläpuolella. Alkuosa taas oli vähän hämärän peitossa, mutta muistaakseni reilassa. Vitut.
Minä siinä koklasin pankin maksuautomaattiin korttia, koska siinähän sitä on hyvä kokkeilla koodia. Se koostui se alkuosa numeroista 7 ja 2 tai 7 ja 1. Siellä joka kodin pikku matikkasyöppöhirmut voivat laskea todennäköisyyksiä ja mahdollisuuksien kirjoja, mutta olin melko positiivisen kontemplatiivisen vakuuttunut oikeasta yhdistelmästä. Oikeastaan olin varma että tiedän. Vitut.
Ekana oli 71.. ei, sitten 72...ei vieläkään ja kortti ulos ennenku kapitalistinen rahanimijä imee rakkaan muovini. Alko vähän kuumottamaan, kun epäilykset hiipivät takaraivooni. Enkö muka muista sitä saatanan numerosarjaa hä?!? Takanani oli toinen laite ja aattelin, että hahaa, tähän voin stikata liparetta taas pari kertaa, koska se on eri laite, eikä se heti skruudaa korttiani. Olinpa ovela! Vitut.
No laitoin kortin sisään ja pääni täyttyi numeroista. niistä valitsin varman yhdistelmän. "Tämä se on!" minä päätin. Olin tyytyväinen ja varma voitosta. Näin henki voittaa aineen ja muistini on absoluuttinen. Riistäjäkoneen bittiaivot olivat kuitenkaan vittumaiset, enkä osannut aavistaa mitä tuleman piti. Se pienen LCD-näyttönsä takaa minua perkeleen riivaamilla silmillä mulkoili ja ajatteli siveettömiä ja pahanilkisiä ajatuksia. Mutta olin tästä tietämätön ja kohotin oikean etusormeni napinpainamis-asentoon. Kyllä minä tämän homman nyt hoidan kotiin ja kukaan ei saa enää nauraa, että olen raha-asioissa vastuuton. Vitut.
1745... Surrurur ruru.. hähähähhääää ruru vituttaakorurururhähähhhhäää. Ja se oli poissa. Jälleen yksi urhea voimakortti kaatunut ikuisessa kamppailussa muistin pettämisen saatanoita vastaan. Olin jo kuumottunut ku se paskamasiina nauroi luciferin rikinkatkuista naurua ja sylki ulos lapun, että haista vittu ota yhteyttä kotikonttoriin. Minulla se oli Oulussa, In The Great City Of Itä-Tuira. Ja lennot Intiaan lähtee huomenna!! ......Jussi nauro, voi saatana että se nauro.
Onneksi hesalaiset konttorineidit oli niiiiin ihania ( joka mielessä;) ), että käytti pyhää avaintaan ja anto mulle sen kortin heti back. Kuitenki piti uudet tunnukset tilata ja ne tulee kolmen viikon päästä Ouluun. Jiihaa!! Äsken tässä sitten täyttelin valtakirjat, jotta äitee saa pojalleen hakea laput pankista joskus HELMIKUUSSA. Vittu että vitutti. Ja Jussi nauraa perkl!
Tästä jäi käteen ja mieleen se, että tätä pankkisysteemiä on muutettava. Pankkikortteihin joku vitun äänitunnistus. Tai sormenjälki tai joku vittu joka ei vaadi muistia. Olen rasittanut muistiani niin paljon rakkaassa opiskeluympäristössäni, että gigojen väliin jäävät hukuksiin nelinumeroiset numerosarjat. Sitten ku oon presidenttien diktaattori, niin kaikki käyttää VAIN käteistä. Ja kultahousuja!!!
" If you got the money honey, we got your disease!" Axl Rose
- Juho (kuumottunut vääristä syistä)
P.S. Jos Blondie löydät semmosen pienen paperilapun sieltä kämpästä, niin vittu tuhoa se julmimmalla kuvittelemallasi tavalla. Siinä lukee varmasti 2745. Olen siitä VARMA!!
HAHAHAHAHAAAHAHAAA!!!! Tänään on ollut ihan v*tun lystikäs päivä! Luitte varmaan edellisestä!!! Hyvin on hymyilyttänyt. Olen toki ollut messissä Junnun "kärsimyksissä", mutta huumori on parasta lääkettä paskoihinkin tilanteisiin, joten olen antanut tukeni naururyöppyjen muodossa! Heheheheee... Sitä paitsi oikeesti ei oo ees mitään pahaa hätää, kun on Juholla vielä electron, jolla saa massit nostettu oikeen helposti ja ilman ongelmia jopa I-maassa. Kaikki siis kunnossa.
Niinjoo ja pientä lisä infoo tuohon sen äskeiseen stooriin. Pari kuukautta sitten Juholle oli tulossa postissa uus electron. Nekun tulee uusia parin vuoden välein. Noh, Junnu luuli sitä tiliotteeks ja paiskas avaamatta rodekkiiin. Sit sen vanha kortti umpeutu ja se joutu tietty säätää uuden saantia hulluna ja olemaan virkailioiden eessä nolona ja elämään aikansa ilman korttia. :D Ja ku se just toipu siitä säädöstä, niin nyt sit tää tämänpäiväinen! Että tämmönen reissufrendi.. Heheheheeee..
Kamat on nyt sitten pakattu. Tungettii suurin osa kamoista minigrip-pusseihin. Näin ne pysyy hyvin puhtaina pölyltä ja muilta p*rkeleiltä, esim kosteudelta. Lisäksi näin niitä on helppo käsitellä kun repusta etsii tarvittavaa tilanteeseen sopivaa kohdetta. Sukat on omassaan, alushousut toisessa, elektroniikka (laturit ja varaparistot, digikameran piuhat jne.) kolmannessa. Päiväreppuun (joka mahtuu toisen repun sisään täynnäkin) tulee pari kirjaa, nenäliinoja, silmälasit, huivi, muistiinpanotarpeet jne.
Junnun reppu on tosiaan raskaampi. Sillä on siellä voitteko kuvitella, HAJUVETTÄ ja jotain GEELIÄ tai mitälie hius-systeemiä! :D Hehehehehehee! Ja minäkun oon luullu että minä oon se turhamaisempi! Totta on tietty se, että siellä on meidän yrttiviinalääkkeet ja muutenkin enemmän noita lääkekamiksia. Noh, mulla taas on tuo pitkähkö köydenpätkä ja jotain muuta yhteistä, joten kaiketi aika fair trade. Ehkä mä sit lainaan siltä sitä tuoksua jos paikalle saapuu joitain uhkeita intiattaria..
Tänään saatiin myös suurin osa viimesistä säädöistä duunattua. Huomiseks jäi vaan soitto puhelinoperaattorille ja laskun laittaminen autoveloitukselle. Sit vois laatia jonkunlaisen osoite- ja puhelinluettelon jos puhelin katoaa jonkun pitkäkouraisen bandiiton takataskuun. Vois myös olla hyvä visio duunata reppuun joku yhteistietosysteemi, jos se jonnekkin katoaa. Jossain myös oli vinkkinä, että lupaus löytöpalkkiosta voi auttaa mahdolliseen uudelleentapaamiseen repun kanssa, mikäli se on ottanut jalat alleen.
Siinäpä se. Aika hyvin saatiin siis kaikki pieni säädettyä tänään. Pitää vielä miettii jos huomenna ostais pienen joogamaton. Se saattas jopa mahtua repun sisälle. Toinen vaihtoehto on ostaa superpäräyttävä kangasmatto mestoilta ja lesottaa sillä aina kun on mahdollista (sopii joogan luonteeseen tietenkin aivan moitteetta :D ). Niin joo jä mä voisin myös yrittää jostain hommata neulaa ja lankaa, edelliset on kadonnu jossain Oulu-Stadi junamatkalla. Ei oo kyllä hajuakaan että minne.
Eilen kirjotettiin joutsenista. Just ennen nukkumaan menoa mä tsiikailin jostain mistälie syystä mun passia. Etusivulta löytyi jotain mielenkiintoista... Kultainen joutsen! Vähän siistiä! Näytin sen juholle. Hymyili aika vitun leveästi.
-Jussi (sivustakatsoja tässä ajassa)
maanantai 14. tammikuuta 2008
2 vuorokautta lähtöön
Tänään kun heräsin niin tajusin, että ei helevetti. Kello on 8.15. eikä edes väsytä! Oli helppo nousta. Oli helppo pukea vaatteet ja oli helppo katsoa vielä niin pimeää aamua. Tänään nimittäin alkoi minun matkani. Oikeastaan se alkoi jo silloin kun Diablon kanssa mentiin duunaamaan lumitöitä vähän yli vuosi sitten semmoseen päräyttävään firmaan kuin veljekset Toivanen. Massit sieltä kokoon ja budjettia kasvattamaan. Jotenki kaikki tuo historia kohtasi minut tänä aamuna.
Edellinen ilta oli ollut jäähyväisiä, osa niistä liiankin muka-tunteikkaita. Tuntui pahaenteisesti siltä, että kaikki hyvästeli, ihan niinkuin olisin kuolemassa tai en koskaan palaisi. Sinne ollaan menossa elämään, ei kuolemaan! Kuitenkin, tänä aamuna löin irvokkaaksi turvonneen repun selkääni, pussasin äitiä poskelle, saattelin pikkusiskon koulun penkille ja hyppäsin bussiin kohti rautatieasemaa ja kohti tuiki tuntematonta; kohti tuulen tyyssijaa; kohti kaikkeuden kotia....ja Helsinkiä...!
Junamatkalla koin ristiriitaisia tunteita. Miksi oikein lähden? Miksi en jää? Miksi en tee proseminaaria valmiiksi ja mene opettajakoulutukseen? En kyllä osaa vastata. Ja se on hyvä. Vastaus löytyy, jos löytyy. Ja niin sen kuuluukin. Hmmm..didaktiikka, esseet, kirjatentit, pakkanen... Palmut, rannat, aurinko, vapaus....
Junassa semmonen ex-lippatukkateekkari, nykyinen rikas ja menestyvä pikkutakkilippatukka-insinöörisäätäjämikälie tuli avautumaan minulle siitä, että istun sen paikalla. No saatoinpa istua, ja istuinhan minä, mutta parasta oli kun se sano, että " Ööö tota, sä istut MEIDÄN paikalla". Sitten se istu siihen yksin. Raha ja menestys tuo mukanaan me-muodon(mon.1.p.)? Teki mieli sanoa pari sanaa teekkareista ja pikkutakeista ja lippatukista. En sanonut vaan vaihdoin paikkaa ja mietin, että onkohan intialaisilla lippatukkia.
Hesassa olin pöllämystynyt kuin suurkaupungissa ainakin ja myöhästyin bussistani kohti jotaki Grädd
vikhaukiööölähtea. Lopulta harhailin perille ja kohtasin matkakumppanini Jussin, joka oli varmistanu mestoja jo viikon. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa, paitsi, että se oli ajellut karvansa (päästä) ja näin ollen menettänyt kaiken uskottavuutensa miehenä.
Tällä blogilla tosiaan yritettään jotain kertoa matkasta, tuntemuksista ja ajatuksista.
"It's easy to be social, it's easy to be cool, it's easy to be hungry when you ain't got shit to loose!" -Axl Rose
T. Juho
Jäähyvästit on useimmille frendeille jo heitetty, vielä pari kamua täällä stadissa ois moikattavana ennen lähtöä. Tuntuu hieman oudolta. Juho pimputtelee mun punkassa isänsä tekemää kitaraa. On yö. Se tuli tossa aiemmin ja mutsi lämmitti sille ja mulle pinaattikeittoa. Eipä oo äijä pahemmin muuttunu sitten reilun viikon näkemisten jälkeen.. Hyvä niin.
Miks lähteä? Tätä kysyy melkein kaikki joitten kanssa on juteltu... HAHAHAHHAHAHAHAHAA!!!! Ulkona on pimeetä ja märkäää ja kylmää ja kaikilla on kiire jonnekkin. On asioita joita "täytyy tehdä". Opiskella opiskella opiskella. Menestyä ja "rakentaa" elämää... Ja miks lähteä? HAHAHAHAHAHAHAH!!!! Ette voi olla tosissanne! :D
Vielä on asioita tekemättä. Pöydällä on lista huomista varten.
Adapteri
Hyttysmyrkky
Aurinkorasva
Narua/ohutta köyttä
Muovipusseja pakkausta varten
Minigrip-pusseja?
Hammastahnaa
Puhelinliittymä duunailut
Numero/osoitelistan laatiminen
Lääkkeet kuntoo (erityisesti lariam malariaa vastaan)
Fraasikirja (ei oo vielä oikein löytyny, vaikka etsitty on. kuulemma hyödyllinen)
Korvatulpat
Hygipägi
Päiväreppu
Massin vaihto (rupeet ja dolarit/punnat)
Kakkos kortti visan rinnalle?
Onkohan siinä kaikki? Kiireinen päivä tulossa.. Noh, vaikka jotain unohtuu, niin paikan päältä pitäs saada melkein kaikkea ja onhan tässä vielä koko keskiviikkokin aikaa hommata tarvittavat varusteet. Lennon ois tarkoitus lähteä klo 20.05 16.1.2008. On ihan sairaan siistiä lähteä! Asiaa on visioitu jo muutama vuos. Itse olen matkustamiseen tutustunut jo aiemmin, onhan porukoiden kanssa skidinä tullut pyörittyä läpi lähes koko Eurooppa. Jotenkin sieltä on päähän iskostunut kuva nuorista ihmisistä, jotka heittävät lentoasemalla repun selkään nauraen ja suuntaavat kohti tuntematonta hymy huulilla.
Masseja reissuun on kerätty aika tarkkaan vuosi, Toivaselta aloittaen, kuten Junnu jo mainitsi. Siellä paiskittiin lumitöitä. Nyt se kaikki on kuitenkin takana ja vihdoin on aika päästä nauttimaan rankan työn hedelmistä. Mahtavaa!
Juho tosiaan tuli tuossa aikaisemmin. Katseltiin läpi sen pakkaamat tavarat. Annoin ehdotuksia joidenkin tavaroiden hylkkäämisen suhteen ja oltiin enimmäkseen samaa mieltä. naurettiin paljon. Duunattiin myös kilroyn international student identity cardien kuvat kuntoon ja lähdettiin iltakävelylle meren rantaan.
t. Jussi-pussi
Ah, oli mahtavaa säätää kuvien kanssa. Ei jaksa lähtä passikuvia ottamaan, vaan päätetään ottaa kuvat ite. Vaikeaa ja säädöllistä bisnestä; varsinkin kun tietokoneet on niin paskasti handussa. Tämmönen douppimyyjä tuli minusta:
Edellinen ilta oli ollut jäähyväisiä, osa niistä liiankin muka-tunteikkaita. Tuntui pahaenteisesti siltä, että kaikki hyvästeli, ihan niinkuin olisin kuolemassa tai en koskaan palaisi. Sinne ollaan menossa elämään, ei kuolemaan! Kuitenkin, tänä aamuna löin irvokkaaksi turvonneen repun selkääni, pussasin äitiä poskelle, saattelin pikkusiskon koulun penkille ja hyppäsin bussiin kohti rautatieasemaa ja kohti tuiki tuntematonta; kohti tuulen tyyssijaa; kohti kaikkeuden kotia....ja Helsinkiä...!
Junamatkalla koin ristiriitaisia tunteita. Miksi oikein lähden? Miksi en jää? Miksi en tee proseminaaria valmiiksi ja mene opettajakoulutukseen? En kyllä osaa vastata. Ja se on hyvä. Vastaus löytyy, jos löytyy. Ja niin sen kuuluukin. Hmmm..didaktiikka, esseet, kirjatentit, pakkanen... Palmut, rannat, aurinko, vapaus....
Junassa semmonen ex-lippatukkateekkari, nykyinen rikas ja menestyvä pikkutakkilippatukka-insinöörisäätäjämikälie tuli avautumaan minulle siitä, että istun sen paikalla. No saatoinpa istua, ja istuinhan minä, mutta parasta oli kun se sano, että " Ööö tota, sä istut MEIDÄN paikalla". Sitten se istu siihen yksin. Raha ja menestys tuo mukanaan me-muodon(mon.1.p.)? Teki mieli sanoa pari sanaa teekkareista ja pikkutakeista ja lippatukista. En sanonut vaan vaihdoin paikkaa ja mietin, että onkohan intialaisilla lippatukkia.
Hesassa olin pöllämystynyt kuin suurkaupungissa ainakin ja myöhästyin bussistani kohti jotaki Grädd
vikhaukiööölähtea. Lopulta harhailin perille ja kohtasin matkakumppanini Jussin, joka oli varmistanu mestoja jo viikon. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa, paitsi, että se oli ajellut karvansa (päästä) ja näin ollen menettänyt kaiken uskottavuutensa miehenä.Tällä blogilla tosiaan yritettään jotain kertoa matkasta, tuntemuksista ja ajatuksista.
"It's easy to be social, it's easy to be cool, it's easy to be hungry when you ain't got shit to loose!" -Axl Rose
T. Juho
Jäähyvästit on useimmille frendeille jo heitetty, vielä pari kamua täällä stadissa ois moikattavana ennen lähtöä. Tuntuu hieman oudolta. Juho pimputtelee mun punkassa isänsä tekemää kitaraa. On yö. Se tuli tossa aiemmin ja mutsi lämmitti sille ja mulle pinaattikeittoa. Eipä oo äijä pahemmin muuttunu sitten reilun viikon näkemisten jälkeen.. Hyvä niin.
Miks lähteä? Tätä kysyy melkein kaikki joitten kanssa on juteltu... HAHAHAHHAHAHAHAHAA!!!! Ulkona on pimeetä ja märkäää ja kylmää ja kaikilla on kiire jonnekkin. On asioita joita "täytyy tehdä". Opiskella opiskella opiskella. Menestyä ja "rakentaa" elämää... Ja miks lähteä? HAHAHAHAHAHAHAH!!!! Ette voi olla tosissanne! :D
Vielä on asioita tekemättä. Pöydällä on lista huomista varten.
Adapteri
Hyttysmyrkky
Aurinkorasva
Narua/ohutta köyttä
Muovipusseja pakkausta varten
Minigrip-pusseja?
Hammastahnaa
Puhelinliittymä duunailut
Numero/osoitelistan laatiminen
Lääkkeet kuntoo (erityisesti lariam malariaa vastaan)
Fraasikirja (ei oo vielä oikein löytyny, vaikka etsitty on. kuulemma hyödyllinen)
Korvatulpat
Hygipägi
Päiväreppu
Massin vaihto (rupeet ja dolarit/punnat)
Kakkos kortti visan rinnalle?
Onkohan siinä kaikki? Kiireinen päivä tulossa.. Noh, vaikka jotain unohtuu, niin paikan päältä pitäs saada melkein kaikkea ja onhan tässä vielä koko keskiviikkokin aikaa hommata tarvittavat varusteet. Lennon ois tarkoitus lähteä klo 20.05 16.1.2008. On ihan sairaan siistiä lähteä! Asiaa on visioitu jo muutama vuos. Itse olen matkustamiseen tutustunut jo aiemmin, onhan porukoiden kanssa skidinä tullut pyörittyä läpi lähes koko Eurooppa. Jotenkin sieltä on päähän iskostunut kuva nuorista ihmisistä, jotka heittävät lentoasemalla repun selkään nauraen ja suuntaavat kohti tuntematonta hymy huulilla.
Masseja reissuun on kerätty aika tarkkaan vuosi, Toivaselta aloittaen, kuten Junnu jo mainitsi. Siellä paiskittiin lumitöitä. Nyt se kaikki on kuitenkin takana ja vihdoin on aika päästä nauttimaan rankan työn hedelmistä. Mahtavaa!
Juho tosiaan tuli tuossa aikaisemmin. Katseltiin läpi sen pakkaamat tavarat. Annoin ehdotuksia joidenkin tavaroiden hylkkäämisen suhteen ja oltiin enimmäkseen samaa mieltä. naurettiin paljon. Duunattiin myös kilroyn international student identity cardien kuvat kuntoon ja lähdettiin iltakävelylle meren rantaan.
t. Jussi-pussi
Ah, oli mahtavaa säätää kuvien kanssa. Ei jaksa lähtä passikuvia ottamaan, vaan päätetään ottaa kuvat ite. Vaikeaa ja säädöllistä bisnestä; varsinkin kun tietokoneet on niin paskasti handussa. Tämmönen douppimyyjä tuli minusta:
Selvittiin kuitenki ja iltakävely oli jotenki erikoisen päräyttävää.
Nimittäin, iltakävelyllä sattui jotain mystistä, jotain sellaista, joka oikeastaan inspiroi meidät aloittamaan tämän "Super trip in Indiaborg" (copyright Jussi Turunen) jo tänään. Paljon kerittiin vääntää baissia ennen ku päästiin ite asiaan. Eli:
Mentiin meren rantaan. Tuuli melko kovaa, meren laineet kertoivat rauhoittavaa tarinaansa. Ajattelin, kuinka kohta samanlaiset laineet hellisivät matkustamisesta väsynyttä vartaloani lämpimässä rantavedessä palmupuiden alla(Goalla veden lämpö 26celciusta). Mutta sen aika ei ollut vielä. Nyt edessämme oli jotain muuta. Kävelimme aallon murtajalle ja huomasin jotain valkeaa vedessä. " katovittu Jussi lintuja!" Mutta ne eivät olleet mitä tahansa lintuja, vaan tarumaisia joutsenia.
En ole koskaan nähnyt joutsenta niin läheltä kuin tänään. Ja täytyy sanoa, että se on mahtava luomus. Se onnistuu olemaan yhtä aikaa sulokas, aistillinen ja viehkeä eikä sen olemuksesta puutu voimaa ja vahvuutta. Joutsenet ovat niiiiiin kauniita. Ihmettelimme Jussin kanssa että wadöfak, ei Oulussa ole tähän aikaan joutsenia. Ainakaan en itte ole koskaan nähnyt. Kyykistyttiin aallonmurtajan reunalle ja katsottiin joutsenia lähempää.
Niitä oli vähän alle kymmenen, joukossa muutama naaras. Ne tuli tosi lähelle, kun napsin muutaman kuvan. Yksi iso sähisi minulle. Varmaan halusi sanoa, että pane kamera pois hippi ja sano kulipäälle vieressäsi että kasvattaa parran. Siinä oli meitä lähellä kolme joutsenta, kaksi ukkoa ja yks muija. Ne katselivat meitä ja me niitä. Ja yleensä vältän liiallista romantisointia eläin-jutuissa, mutta tunsin jonkinlaista yhteyttä noihin ylväisiin olentoihin.
Ympärillä oli pimeää. Jussilla oli vähän kylmä(kalju). Tuuli puhalsi meitä, mutta me emme tunteneet sitä vihamielisenä, vaan myötäilevänä. Oli pakko jatkaa aallonmurtajaa pitkin lähemmäs ulappaa. Joutsenet seurasivat meitä. On vaikea kuvailla uskottavasti ja tarpeeksi päräyttävästi, miltä tuntuu, kun luonto tulee lähelle noin yllättäen, Espoossa, tammikuun puolessavälissä, juuri kun matkamme on lähempänä kuin koskaan. Varmaan kaikki ovat nähneet joutsenen, mutta kuinka monesti olet oikeasti NÄHNYT joutsenen? Tämä oli minulle ensimmäinen kerta.
Istuin aallonmurtajan reunalle. Se sama joutsenkolmikko lipui hämmästyttävän sulavasti paikalle. Yksi niistä tuli tosi lähelle; lähes kosketti jalkaani. Olin yhtä hämmästynyttä hymyä, ja niin oli Jussikin. Hihitimme pieneen ääneen, koska hetken kauneus oli sellaista päräytysastetta, että luonnollisin purkautumistapa oli hihitys(Itkeä me miehet emme osaa). Olimme hyvässä tuulensuojassa, selkä vasten kiveä ja näimme kaistaleen elämän kauneutta edessämme. Se tuntui jotenkin niin tärkeältä, että molempien ajatuksena oli kirjoittaa siitä.
Nousimme ylös kiviltä, kun aika tuntui oikealta ja käännyimme kävelemään aallonmurtajaa pitkin kohti rantaa. Katsoimme sivulle ja ne samat joutsenet uivat vierellämme, aivan lähellä. Ne saattelivat meitä? Ne eivät pörhistelleet eivätkä raivonneet; ne vain chiluttivat menemään ja lungisti katselivat meitä. Minulle tuli hullun turvallinen olo matkaa koskien. Ei meitä mikään paha voi kohdata, sillä joutsenet saattelevat meitä! Kävelimme takasin metsäpolulle, käännyin katsomaan taakseni ja samat joutsenet vieläkin katsoivat! Ne nyökkäsivät, tuntui rauhalliselta, levolliselta. Aivan kuin joku olisi peitellyt lämpimällä peitolla.
Olimme Jussin kanssa lähes kuumottuneita hetken maagisuudesta, ja pientä siltaa ylittäessämme kuulimme kuinka tuuli puhalsi. Se ei kuitenkaan ollut aivan tavallista puhallusta, siinä oli jokin sanoma. Pysähdyimme. Siinä oli jokin, joka meidän piti kuulla. Ja me kuuntelimme; jostain syystä me kuuntelimme tarkemmin kuin aikaisemmin.
Voi vaikuttaa vähän hölmöltä jutulta kirjoittaa joutsenista näin pitkästi ja hartaasti, mutta oikeesti. Se oli todella alkuvoimaista ja kaunista. Pimeä meri, kaistaleittain näkyvä tähtitaivas, aaltojen kohina, tuulen puhallus. Valkeat joutsenet, ylväinä ja jollain lailla täynnä rakkautta, puhdasta elämää syleilevää rakkautta. Vieressä hyvä ystäväni, edessä uusi seikkailu. Olemme niin pieniä tässä kosmoksen pyörinässä, mutta silloin minusta tuntui, että kaikki oli oikeastaan edessäni; kerrankin muodossa, jota saatoin tulkita. En tiedä kenestäkään muusta, mutta minua se päräytti richterin asteikollisen verran.
" Päivä ilman tanssia on päivä heitetty hukkaan!" - Nietzsche
Juho(rakkauden marttyyri)
Aloimme siis kirjottaa. Reissun päällä näkee, että jaksammeko kirjoittaa, vai viekö uusi elämä kaiken huomion. Kuka tietää?
"Kirjoittaa jotain. Jättää jälkensä. Unta!
Ja herättyään sitä tajuaa ettei edes lukijaa ole."
-tuntematon
Jussi (filosofikuningas)
Nimittäin, iltakävelyllä sattui jotain mystistä, jotain sellaista, joka oikeastaan inspiroi meidät aloittamaan tämän "Super trip in Indiaborg" (copyright Jussi Turunen) jo tänään. Paljon kerittiin vääntää baissia ennen ku päästiin ite asiaan. Eli:
Mentiin meren rantaan. Tuuli melko kovaa, meren laineet kertoivat rauhoittavaa tarinaansa. Ajattelin, kuinka kohta samanlaiset laineet hellisivät matkustamisesta väsynyttä vartaloani lämpimässä rantavedessä palmupuiden alla(Goalla veden lämpö 26celciusta). Mutta sen aika ei ollut vielä. Nyt edessämme oli jotain muuta. Kävelimme aallon murtajalle ja huomasin jotain valkeaa vedessä. " katovittu Jussi lintuja!" Mutta ne eivät olleet mitä tahansa lintuja, vaan tarumaisia joutsenia.
En ole koskaan nähnyt joutsenta niin läheltä kuin tänään. Ja täytyy sanoa, että se on mahtava luomus. Se onnistuu olemaan yhtä aikaa sulokas, aistillinen ja viehkeä eikä sen olemuksesta puutu voimaa ja vahvuutta. Joutsenet ovat niiiiiin kauniita. Ihmettelimme Jussin kanssa että wadöfak, ei Oulussa ole tähän aikaan joutsenia. Ainakaan en itte ole koskaan nähnyt. Kyykistyttiin aallonmurtajan reunalle ja katsottiin joutsenia lähempää.
Niitä oli vähän alle kymmenen, joukossa muutama naaras. Ne tuli tosi lähelle, kun napsin muutaman kuvan. Yksi iso sähisi minulle. Varmaan halusi sanoa, että pane kamera pois hippi ja sano kulipäälle vieressäsi että kasvattaa parran. Siinä oli meitä lähellä kolme joutsenta, kaksi ukkoa ja yks muija. Ne katselivat meitä ja me niitä. Ja yleensä vältän liiallista romantisointia eläin-jutuissa, mutta tunsin jonkinlaista yhteyttä noihin ylväisiin olentoihin.
Ympärillä oli pimeää. Jussilla oli vähän kylmä(kalju). Tuuli puhalsi meitä, mutta me emme tunteneet sitä vihamielisenä, vaan myötäilevänä. Oli pakko jatkaa aallonmurtajaa pitkin lähemmäs ulappaa. Joutsenet seurasivat meitä. On vaikea kuvailla uskottavasti ja tarpeeksi päräyttävästi, miltä tuntuu, kun luonto tulee lähelle noin yllättäen, Espoossa, tammikuun puolessavälissä, juuri kun matkamme on lähempänä kuin koskaan. Varmaan kaikki ovat nähneet joutsenen, mutta kuinka monesti olet oikeasti NÄHNYT joutsenen? Tämä oli minulle ensimmäinen kerta.
Istuin aallonmurtajan reunalle. Se sama joutsenkolmikko lipui hämmästyttävän sulavasti paikalle. Yksi niistä tuli tosi lähelle; lähes kosketti jalkaani. Olin yhtä hämmästynyttä hymyä, ja niin oli Jussikin. Hihitimme pieneen ääneen, koska hetken kauneus oli sellaista päräytysastetta, että luonnollisin purkautumistapa oli hihitys(Itkeä me miehet emme osaa). Olimme hyvässä tuulensuojassa, selkä vasten kiveä ja näimme kaistaleen elämän kauneutta edessämme. Se tuntui jotenkin niin tärkeältä, että molempien ajatuksena oli kirjoittaa siitä.
Nousimme ylös kiviltä, kun aika tuntui oikealta ja käännyimme kävelemään aallonmurtajaa pitkin kohti rantaa. Katsoimme sivulle ja ne samat joutsenet uivat vierellämme, aivan lähellä. Ne saattelivat meitä? Ne eivät pörhistelleet eivätkä raivonneet; ne vain chiluttivat menemään ja lungisti katselivat meitä. Minulle tuli hullun turvallinen olo matkaa koskien. Ei meitä mikään paha voi kohdata, sillä joutsenet saattelevat meitä! Kävelimme takasin metsäpolulle, käännyin katsomaan taakseni ja samat joutsenet vieläkin katsoivat! Ne nyökkäsivät, tuntui rauhalliselta, levolliselta. Aivan kuin joku olisi peitellyt lämpimällä peitolla.
Olimme Jussin kanssa lähes kuumottuneita hetken maagisuudesta, ja pientä siltaa ylittäessämme kuulimme kuinka tuuli puhalsi. Se ei kuitenkaan ollut aivan tavallista puhallusta, siinä oli jokin sanoma. Pysähdyimme. Siinä oli jokin, joka meidän piti kuulla. Ja me kuuntelimme; jostain syystä me kuuntelimme tarkemmin kuin aikaisemmin.
Voi vaikuttaa vähän hölmöltä jutulta kirjoittaa joutsenista näin pitkästi ja hartaasti, mutta oikeesti. Se oli todella alkuvoimaista ja kaunista. Pimeä meri, kaistaleittain näkyvä tähtitaivas, aaltojen kohina, tuulen puhallus. Valkeat joutsenet, ylväinä ja jollain lailla täynnä rakkautta, puhdasta elämää syleilevää rakkautta. Vieressä hyvä ystäväni, edessä uusi seikkailu. Olemme niin pieniä tässä kosmoksen pyörinässä, mutta silloin minusta tuntui, että kaikki oli oikeastaan edessäni; kerrankin muodossa, jota saatoin tulkita. En tiedä kenestäkään muusta, mutta minua se päräytti richterin asteikollisen verran.
" Päivä ilman tanssia on päivä heitetty hukkaan!" - Nietzsche
Juho(rakkauden marttyyri)
Aloimme siis kirjottaa. Reissun päällä näkee, että jaksammeko kirjoittaa, vai viekö uusi elämä kaiken huomion. Kuka tietää?
"Kirjoittaa jotain. Jättää jälkensä. Unta!
Ja herättyään sitä tajuaa ettei edes lukijaa ole."
-tuntematon
Jussi (filosofikuningas)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
