Intiassa sattuu ja tapahtuu. Joskus niinkin paljon etta kaikkea tapahtunutta on katevinta pohtia maaten riippumatossa useita perakkaisia tunteja tekematta yhtaan mitaan. Sita olenkin tehnyt viimeaikoina paljon. Olen onnekseni ja ilokseni paassyt ajoittain sellaiseen ajattomuuden tuntuun, etta on ollut pakko vain ihmetella ja nauttia. Voinkin ylpeana sanoa etta en edes tieda kuinka kauan vietimme Pushkarin kauniissa vuoristomaisemassa. Menetin tajuni paivamaarista ja paivista niin ihanasti, etta suorastaan arsyynnyin kun piti alkaa miettimaan etta lahteeko torstaina vai perjantaina ja monesko paiva mikakin juna/bussi menee minnekkin. Voi sita tunnetta kun kavelee yksin vuorilla ja katselee taivaalle, eika tieda mika paiva on ... Sellaista vapautta en ole tuntenut pitkaan aikaan ja sita lahdin taalta etsimaan.
Ajan unohtaminen on huomioitteni mukaan yksi parhaista jutuista taalta. Paiva kuluu verkkaisesti ja mukavasti, ilman etta tarvitsee suorittaa mitaan tai ajatella mita tekee. Monesti loysin itseni jamittelemasta brittien kanssa pikkukitarallani, ja tunteja myohemmin tajusin ilokseni etta mitaan ei ole missannut. Vaikka jumituin katsomaan auringonlaskua Pushkarin pyhan jarven ylla pimean koittoon asti, ei minulla ollut mitaan mielihaluja olla missaan muualla. Kaiken kylla kerkeaa tehda, eika aikaa oikeasti edes ole olemassa.
Taalla olenkin paassyt jopa sellaiseen harvinaiseen fiilikseen, jota kutsun bilettomyydeksi. Se tarkoittaa sita, kun olen kaupungissa tai hotellimme pihamaalla ympariinsa kavellyt ja kuullut jostain ilmiselvia biletyksen aania, ei sydameni ole parayttanyt jalkojani automaattisesti bileiden suuntaan, vaan olen ollut varsin shanti. Bileita tulee ja bileita menee. Ei aikaa ole olemassa, joten en voi menettaa mitaan muuta kuin menetyksen. Valilla olen ollut itsestani ylpea, silla yhteen aikaan minulla oli suorastaan pakottava tarve tanssilattioille, mutta nyt todellakin tajuan, etta aikansa kutakin, vaikka aika onkin aikamme suurin illuusio.
Jussi on kirjoittanut Pushkarista ja nyt kaikki ihanat ja suurenmoiset fanimme siella kotona tietavat kuinka pyha ja paheeton paikka se hinduille on. Pushkarissa on 52 ghattia, joissa pyhiinvaeltajat pesevat syntinsa pois. Pushkarissa on myos yli tuhat temppelia, joiden lomassa maailman ainoa Brahmanille omistettu temppeli. Yllattavasti huomaan olevani ylpea, kun voin sanoa, etten kaynyt yhdessakaan noista temppeleista, enka kastautunut yhdessakaan ghatissa. Ainoa palvontapaikka, jossa vierailin oli eraan vuoren paalla, ja siellakin kumarsin enemman vuorelle kuin jumalankuvalle.
Minulla ei missaan vaiheessa ollut minkaanlaista haluakaan vierailla naissa upeissa temppeleissa, matkani ei ole sita varten. Olen tajunnut, etta olen tullut tanne nimen omaan unohtamaan ajan. Jos loydan sille omistetun, ihmisen rakentaman temppelin, mielellani tutkin sita loputtomiin. Tahan mennessa ainoa ajattomuudelle omistettu alttari, jonka olen loytanyt, on tama Intian kaunis luonto. Luonto on muutosta; luonto ei keksi aikaa; luonto toimii auringonnoususta auringonnousuun. Aika on vain meidan keksintomme, jolla haluamme muutosta ymmartaa. Mutta ei meidan tarvitse ymmartaa muutosta; riittaa etta muutos ymmartaa meidat.
Aika on aikansa elanyt juttu; kuinka moni voi olla onnellinen kello kadessaan? Joitakin parhaimpia hetkia olen kokenut, kun kannykka on ollut kiinni ja aiti huolissaan kotona ku ei pojasta kuulu ja Jussi jossakin ja mina missakin, eika ole ollut muuta kuin auringonliike taivaalla ja tuuli tukassani. Kehotankin kaikkia nyt hylkaamaan aikataulut ja menemaan ulos auringon noustessa, ja takaisin sisalle sen laskiessa. Elakaamme muutosta, paetkaamme aikaa!
" Ajanpuute on aikamme sairaus " J. Karjalainen
Juho (paljo kello o?)
PS Vaikka kirjotinki etten perusta paljoakaan naista TURISTInahtavyyksista, niin silti tultiin tanne Agraan kattomaan Tajia. Koska loppujen lopuksi se on niin hyva lappa ja olen epapyha madachudh! :D lolomgWoW
1 kommentti:
Pitää taas pitkästä aikaa kommentoida vähän. Olen siis käynyt pakenemassa todellisuutta teidän matkakertomustenne kautta. Hassua et tääl oli puhetta ajasta. Itselleni aika taas on IHAN liian keskeinen käsitä näinä päivinä. Kandin aikataulu hengittää niskaan, ja sitten taas toisaalta voin olla ylpeä, että jaksoin ahertaa seitsemän tuntia kirjastolla. Aika on samalla musertava ja samalla kannustava käsite. :)
No mutta, hyvä et Jussi on päihittänyt sairastelun ja muutenkin nautitte olostanne. :) Odotan jo innolla uusia kertomuksia...
Vaasassa on -3 ja mä olin ihan paleltua :O
Lähetä kommentti