Takauma Bodhgayasta

Dengue-brothers on nyt Goalla. Paikka on overein ikina! Joka tapauksessa mina haluan kirjoittaa viela eraasta tapahtumasta Bodhgayassa, joka osui kohdallemme paiva tai pari ennen kuin aloitimme matkamme kohti Goan legendaarisia rantoja. Tapahtuma pureutui vahvasti mieleeni.

Dengue-brothers oli viettamassa aikaa eraalla nurmikentalla MahaBoddhi temppelin alueella (siis paikan, jossa Buddha valastui). Oli iltapaiva ja aurinko paistoi kuumasti. Olimme hakeutuneet suurehkon puun suojaan ja varjoon ihmettelemaan elaman menoa. Makoilimme nurmikolla kaikessa rauhassa hieman tylsistyneina ja katselimme ohi valuvia ihmisia. Junnu luki jotain, itse lahinna pojotin. Eras vaeltaja muiden joukossa vangitsi nopeasti huomioni. Katsellessani ihmisia mina tarkkailen erityisen mielellani niinkutsuttuja pyhia miehia. Jotkut heista nimittain tuntuvat olevan hmm.. erityisia ja jo pelkastaan heidan kavelystaan voi tarkkaavainen oppia paljon. Eras tallainen mies siis vangitsi huomioni. Han kaveli joukon mukana, mutta pysahtyi hetken kuluttua ja katsoi minuun. Han lahti kavelemaan mieta kohti. Sanoin Junnulle: "Saamme seuraa."

Tuo mies oli vanha, tai ainakin hanen ruumiinsa oli. Hiuksensa olivat harmaat ja pitkat, kuten partansakin. Han oli pukeutunut oranssiin kuten sadhu, mutta han ei muistuttanut yhtakaan, jonka olin aikaisemmin tavannut. Painvastoin. Han kaveli hitaasti suuntaan, joka oli hieman meita kohden, hieman meidan ohi. Tuon miehen olemuksessa oli jotain, jota nakee harvoin. Siina oli aitoa noyryytta, aitoa vilpittomyytta. Siina oli rauhaa. Kaiken taman pystyi nakemaan hanen silmistaan, joista paistoi ymmarrys, seka pienesta hymystaan, joka antoi kertoa, etta kantajansa tietaa enemman kuin sanoo.

Tervehdimme miesta: "Namaste".
"Namaste", han vastasi tervehdykseemme noyrasti ja hymyillen edelleen. Han kysyi: "Where are you from?".
"We are from Finland."
"Aaa, Finland", kuului vastaus hymyilevilta huulilta. On vaikeaa arvioida, etta tekiko se haneen minkaanlaista vaikutusta tai tiesiko han, etta missa Suomi on. "I'm from South India".
"Kerala?", kysyin.
"Tamil", mies vastasi hymyillen edelleen.
"Tamil", vastasin. "Ramana Maharshi is from Tamil." Miehen silmat saikyivat. Jatkoin: "Tiruvanmalai, Arunachula, Ramanashram."
"Yes. You know Ramana Maharshi?"
"I read his books. He's my favorite."
"You go to Arunachula?", han kysyi hymyn hetkeksikaan kaikkoamatta.
"Maybe next year. I realy want to go. Maybe next year."
"Maybe next year", han hymyili ja jatkoi matkaansa pienen puiston toisella puolella olevalle penkille.

Olin aimistynyt. Miehen kohtaaminen oli todella vaikuttava kokemus, vaikkei keskustelumme edustanutkaan filosofian huippua, eika se ollut haavia edes smalltalk-tasolla. Silti siina oli jotain voimakasta. Miehen olemuksessa oli jotain. Siihen eivat minun sanani riita, eivatka varmasti muidenkaan. Han astui lepaamaan penkilleen. Aina kun katsoin hanta, hymyili han ystavallisesti samaa hymyaan. Mina en voinut muuta kuin hymyilla takaisin. Hymy tuli naamalle itsestaan ja vastustamattomasti. Itseasiassa meinasin koko ajan purskahtaa nauruun. Uskomatonta! Niin tavallista ja siltikin niin uskomatonta!

Jatkoimme Juhon kanssa rentoutumistamme keskustellen joutavia. Sydameni oli tayttynyt ilolla. Mietin, etta menisinko juttelemaan miehelle. Mita sanoisin, kun sanoja ei tarvita. Meidan valillamme vallitsee harmonia ja yhteisymmarrys. Arvomme ja nakemyksemme olivat samat. Olo oli kuin olisi tavannut hyvan ystavan yllattaen keskella vierasta maata. Ehka niin olikin? Puhe ei siis ehka olisi tarpeen. Tata pahkaillessa ja kokiessa tuli mies minun luokseni.

"Ramana", han sanoi ja ojensi jotain minulle. Katsoin tuota esinetta. Se oli pienelle pahville painettu kuva Bhagwan Shree Ramana Maharshista, miehesta, jota kohti me molemmat tunnemme niin vahvaa kunnioitusta ja kiitollisuutta. Ymmarsin, etta se oli lahja minulle. Hymyilin yllatyksesta ja lahjoittaja hymyili leveasti takaisin. Sain pidateltua kyyneleeni. "Thank You" sain sanotuksi, silla en siihen valiin keksinyt mitaan parempaakaan. Miehen silmat puhuivat sanattomuutta ja han positui hymyille. "Sir!", huusin mina huusin hanen peraansa nopeasti. Han kaantyi. "What's Your name?", kysyin. Vastaus tuli pehmeasti mutta voimaa uhkuen, aivan niinkuin lammin, mutta voimakas merituuli tai aivan niinkuin se sisaltaen suuren salaisuuden, "Ganeshananda." Toistin nimen ja Ganeshananda nyokkasi. Han palasi noyrana, hymyillen ja arvotuksellisesti takaisin paikalleen.

Nain hanet myohemminkin, hanen tullessaan muutaman kerran meita vastaan. Han hymyili aina samalla tavalla. Tiesin nopeasti, etta mita voisin hanelle antaa hanelle vastalahjaksi. Hanen silmansa osoittivat, ettei maalliset asiat hanta juurikaan kiinnostaneet. Lahja olisi arvokas, mutta mitaan muuta en halunnut hanelle antaa. Niinpa eraan kerran kun han viela tuli meita vastaan, kumarruin ja kosketin hanen jalkojaan. Tama on tapa, jolla Iniassa osoitetaan toisen olevan itseaan korkeammalla. Kosketamalla hanen jalkojaan osoitin hanelle kunnioitusta hanen valitsemastaan polusta johtuen. Osoitin samalla kunnioitusta sita tapaa kohtaan jolla han kohteli minua ja myos sita tapaa kohtaan jolla han naki elaman ja sita eli. Tata en todellakaan tekisi kenelle tahansa. Katsoessani Ganeshanandaa nain hanen kasvoillaan hymyn, joka paljasti, etta han ymmarsi rituaalin merkitysen. Erosimme hymyillen.

"I am with you wherever you are."
-Ramana

Jussi(tanssiva tyhjyys)