lauantai 8. maaliskuuta 2008

Bodhgaya

Bodhgaya is place to be. Kyseinen mesta on tunnettu siita, etta eras historiallinen merkkihenkilo otti ja istahti taalla noin 2500 vuotta sitten joutessaan eraan bodhipuun alle ja valastui. Sittemmin hanen opeistaan on seurannut buddhalaisuus. Buddhalaisuus ei ole uskonto. Se on filosofinen oppijarjestelma, joka kasittelee erityisesti olemassaoloa ja joka vastaa elaman peruskysymyksiin. Tasta syysta johtuen buddhalaisuus lasketaan uskontoihin kuuluvaksi, maailman suurista uskonnoista puhuttaessa. Buddhalaisuus vaikuttaa kuitenkin osittain poikkeavan Buddhan itsensa opeista, aivan niinkuin on kaynyt Jeesuksen opetuksille ja kristilliselle opille. Buddhalaisuudella on useita eri suuntauksia, joissa on omat perinteensa. On monimutkaisia pyhamiesjarjestelmia ja erikoisia pitkakestoisia rituaaleja, joilla ei ainakaan harrastelijan mukaan ole mitaan tekemista itsensa Buddhan opetusten kanssa, mutta joita on silti mielenkiintoista luuppilla kauempaa ihmetyspaissaan. Voi sanoa, etta vaikka buddhalaisuus ei ole uskonto, sisaltaa se uskomiseen liittyvia asioita, kuten esimerkiksi opit jalleensyntymasta ja karmasta. Naita ei voida nykytieteen avulla todistaa, joten niita pidetaankin epatosina. Nainhan se homma toimii vai mita? Buddhalaiset oppineet puolestaan kertovat, etta kyseiset asiat ovat hyvinkin totta ja niiden todenperaisyyden ihminen voi kokea henkistyttyaan tai viimeistaan saavutettuaan inhimillisen tietoisuuden korkeimman tason, eli valaistumisen.

Bodhgaya is place to be. Buddha saavutti valaistumisensa taalla. Paikalle on rakennettu vaikuttava temppeli. Tama on buddhalaisen maailman pyhin paikka. Tanne vaeltaa pyhiinvaeltajia ympari maailmaa ja itse Dalai-Lamakin viettaa taalla usein tammi-helmikuun (ei kuitenkaan tana vuonna). Taalla voi bongata buddhalaisia kaikista eri perinteista tekemassa pyhiinvaellusta, suorittamassa rituaaleja, mietiskelemassa, meditoimassa, pyorimassa turistina, ihmettelemassa, palvomassa jne. Tunnelma taalla on mahtava. Kaupunki on pieni ja asukkaita taalla on vain noin 30 000. Ruoka on halpaa ja hyvaa. Ilma on vahintaakin riittavan lammin. "Vitt* taalla on kuuma!" Buddhalaiset ovat iloisia ihmisia. Heilta loytyvat luultavasti maailman vilpittomimmat hymyt. Heidan noyryys tuntuu valtavalta, varsinkin kun sita vertaa tapaamiemme hindulaisten "pyhien miehien" kaytokseen. Yhta kaikki, paikan tutkiskelu on kaikin puolin miellyttavaa.

Bodhgaya is place to be. Paikan ilmapiiri viehattaa denguebrothersia valtavasti. Erityisesti allekirjoittanut on paikasta haltioissaan. Vaikka mina en tunnustakaan mitaan uskontoa, enka ole buddhalainen, niin silti kyseinen paikka on minun tahan astisen elamani "uskonnollisesti" vaikuttavin paikka, vaikka olen useita tarkeita paikkoja jo nahnytkin. Ehka se on taman paikan ilmapiiri, ehka ihmiset, ehka kunnioitus Buddhaa kohtaan, mutta taalla on sita jotain. Kun aamulla heraa kukonlaulun aikaan (kirjaimellisesti) ja ennen auringon nousua ja vaeltaa pimeassa ja viileassa yossa lampiman huovan suojissa temppelin puistoon kuuntelemaan chanttausta, ei voi muuta kuin olla haltioissaan. Siella taalla nakyy rituaaleja, pyhiinvaeltajia ja merkkeja noyryydesta, johon vain buddhalainen pystyy. Paikan tunnelma on uskomaton, vaikka denguebrothers ei viela edes ole kaynyt temppelin sisallakaan! Kun vasynyt travelleri istuu alas sopivaksi valitulle paikalle ja laittaa jalkansa lotusasentoon ja sulkee silmansa tai tuijottaa tyhjyyteen, alkaa hanen ajatuksensa hiljalleen rauhoittua ja vaistya ja sydamensa tayttya rauhasta. Taytyy sanoa, etta aamuinen Bodhgaya MahaBoddhi temple on paras mesta hiljentymiseen, missa olen koskaan ollut.

"Siniset vuoret ovat sinisia vuoria itsestaan; valkoiset pilvet ovat valkoisia pilvia itsestaan."
-Buddha

-Jussi(matkalla sisaanpain)

Ei kommentteja: