Jeesmister masala jees!

Moikkahoikka!

Nyt sananen jostain kaikkia meita lahella olevasta asiasta, eli ruoasta. Eri toten intialaisen keittion saloista. Heti alkuun saanen selvittaa yhden harhaluulon! Intialaista ruokaa pidetaan aina hyvin monipuolisena tikkoineen ja parvateineen. Totuus on kuitenkin se, etta kaikki intialainen ruoka maistuu oikeastaan samalta: parayttavan hyvalta!

Intialaisessa ravintolassa asioidessasi muista aina heti alkuun tarkastaa bakteerikammossasi kuinka suuri on asiakkaiden vaihtuvuus. Jos folkkia menee ineen ja ulos jatkuvalla tahdilla, tarkoittaa se sita, etta ruoka ei kerkia istumaan ypoyksin kauaa, ja pikkuperkeleet eivat paase sita kontaminoimaan. TOISAALTA liian suuri vaihtuvuus voi tarkoittaa myos sita, etta kanat jaavat kypsentamatta kunnolla ja vihannekset huuhdotaan nopeasti kraanavedella. Mutta ainahan matkassa pitaa olla pieni ripaus seikkailua, niin myos syomisessa.

Kun olet uskaltautunut ineen hamyiseen, hyvantuoksuiseen ravintolaan, sinulle tuodaan menu, josta todennakoisesti et ymmarra mitaan. Jos oikein hyvin kay, se on kirjoitettu pelkastaan hindiksi ja arabiaksi. Tassa vaiheessa kannattaakin luottaa kohtalottareen ja valita mielenkiintoisimmalta tuntuva nimi. Useimmiten eteesi kannetaan parayttavan hyva makunautinto, joka saa mahalaukkusi ja makunysyrasi laulamaan Hare Krishnaa ja itsekin paaset lahelle nirvanaa. Jos karmasi niin maaraa, voit saada eteesi alkulimakeittoa, jota on hoystetty varpaanvalilla, kuten ystavallemme Jussille kavi oikein mukavassa Mumbailaisessa restaurantissa.

Ruokaa syodaan OIKEALLA kadella! Vasen kasi on epapuhdas (uskonto ja huljuttelu yms) joten sita saa kayttaa vain juomiseen. Tassa kohden on helppo tehda etikettivirheita, jotka naurattavat lokaaleja suuresti ja herattavat jumalissa katkeruutta ja narkastysta. Tosi kovat jatkat eivat myoskaan kayta mitaan lankkarityokaluja syomiseen, vaan oikeaoppisesti kauhovat kadellaan hersyvat matot suuhunsa. Bahiim Acha!

Se etiketista. Nyt on tosielaman paikka. Nimittain tanaan on ollut Intiassaolo-aikani kamalin ruokailupaiva. Aivan katastrofaalinen. Olemme nyt Ahmenabadissa ja valitettavasti en voi kenellekaan kehua taman paikan safkoja.

Kaikki alkoi huuruisen junakyydin jalkeisessa nollataulu-tilassa suoritetusta aamupalasta. Kello oli ehka juuri kuusi aamulla, ja tilasin meille pienesta karrysta voileivat. You want everything spice jees? Joo kaikki mausteet, haan haan. Virhe!

Saatiin Jussin kansas leivat ja lokaalien tavoin ruettiin niita kadun varressa nauttimaan. Kylla oli inkkarilla huuli pyoreana, kun naki meita vaaleita viikinkeja- Ahmedabad ei nimittain ole mikaan turismin keskus. No siina nautimme hyvin tulisesta, friteeratusta voileipa-hassakasta, kun myyjaukko tarjosi herneenpalkoja. Jes, herneita, ajattelin. Palkojen paalle oli ripoteltu sokeria, joten ajattelin, etta tammone kiva snacksi. Soin yhden kerralla ja viela dippasin sita jo valmiiksi vittumaisessa masalassa. Virhe!

Monet tietavat jenkkiarmeijan napalmivyorytyksista Vietnamin viidakoissa. Viidentuhannen kilotonnin napalmiplajayskaan ei ole yhtaan mitaan verrattuna siihen tulimyrskyyn ja kuumotukseen, jonka suuraukkani sai osakseen. Liekinheittimet pyyhkivat hampaitani ja kitalakeni oli kuin Tulinen Meri jonne kaikki syntisakit ja saatanat heitetaan. Menin punaiseksi ja vihreaksi ja vittu vaikka minka variseksi ja Jussi vahan ihmetteli, kun sanojen muodostus oli vaikeaa. Lokaalit katto ihmeissaan ja ajattelin, etta ei saa puklautella tai huutaa, koska oltiin hyvat alennuksetkin saatu. Join vetta, jotta se sammuttaisi suuni palon. Virhe!

Pari sekuntia veden juomisen jalkeen, huomasin, etta vesi olikin hare krishnan kautta muuttunut suussani oljyksi ja rajaytti tajuntani infernaaliseen kipuun. Palaminen sai jo groteskeja piirteita. Ei mikaan voi olla nain tulista!! Kipu oli sietamaton. Inkkaritkin jo huomasivat tuskani ja ajattelivat, etta nyt saa lankkari opetuksen. Yritin sailyttaa kasvoni ja haukkasin leipaa, jotta suuni ei sulaisi kiinni itseensa. Virhe!

Leipakin oli kuin tulta jo valmiiksi, ja kun kaksi vittumaista liekkia yhdistaa, saa pyhan, sammumattoman liekin, joka ei kuole. Se oli nyt suussani. Olisin halunnut kuolla, mutta en voinut. Oli pakko lusia, jotta en loukkaisi kaikkea sita, mika on naille ihmisille pyhaa. Onneksi loysin taskustani hatasnickersin, jonka nautin nopeasti. Seuraava minuutti oli varmaan elamani pisin lusiminen, mutta lopulta tuli sammui. Mutta ei ikuisesti.

Vahan taman jalkeen menimme drinksulle yhdelle vendorille. Siina oli kaikki halpaa ja Jussi otti colan. itse halusin olla OG-travelleri ja otin eksoottisen Masala sodan. Virhe!

Se kirottu juoma oli kuin itsensa pirun sukista vaannettya hikea. Ruokasoodaa, jossa oli suolaa ja sita vitun masalaa! Join vahan ja heti tajusin, etta ikuinen liekki oli jalleen voimissaan. En voinut puklata, enka mitaan, silla jututimme samalla myyjaa. Oli pakko sanoa etta mmmm ku on niin kertakaikkisen hyvaa, ja viela hymyilla paalle, vaikka olisin halunnut mieluummin vaikka nuolla asvalttia kuin juoda juoman loppuun. Se oli maailman kuumottavin drinksu, uskomattoman yrjottavaa hyi vittu!

Ovelasti selvisin tilanteesta niin, etta join vain puolet vaen vangalla ja hammasta purren ja Shivaa rukoillen. Loput piilotin verukkeeseen ostaa pattereita. En "kehdannut" ottaa sita myrkkya kauppaan ja jatin ja sitten "unohdin" sen tuolille. Koskaan ennen reissulla ei oksennus ole ollut yhta lahella. Huh huh. Mutta ei siina viela kaikki.

Kaytiin levyttamassa paikallisen yliopiston nurtsilla ja vislailemassa ihanille opiskelijatyttoille (intialaiset humanistitytot,ahhhh) ja matkalla takaisin mentiin semmoseen burgerimestaan ko jumboking. Mahtipontinen nimi, mutta niin oli yllatyskin. Tilasin jonku Punjabiextrafakingshit-burgerin ja ranskikset ja jain odottamaan. Sain matot ja ihastelin niita aikani. Naytti hyvalta! Laitoin ranskalaisiin ketsuppia. Virhe!

Ketsuppi ei ollutkaan mittaan Heinzia, vaan hukutin rannarit siihen samaan vittumaiseen masalaan, jota osasin jo kammoksua. Hyi helvata ku oli taas yrkka lahella! Taman lisaksi huomasin, etta hampparini paaainesosa oli kuin olikin Kalin lahja maailmalle: masala. Jalleen oli pakko lusia naama irvessa, koska nalka oli liian suuri. Tassa vaiheessa alkoin jo oikeasti olla radalla taman kyseisen mausteen kanssa.

Tunti sitten kaytiin inkkarimacdonaldsilla. Kylla, se on aika globaalia, eika tue paikallista kulttuuria, mutta halusin kerrankin masalatonta ruokaa! Takalainen BigMac olikin yllattavasti yllari-pyllari entten-tentten BigChicken MASALA McBurger! Voi vittu sita ilon kiljahdusta kun sain ahneet hampaani upottaa tuohon mehevaan masalan katkuun. Pelkaan, etta olen nyt kehittanyt itselleni elinikaisen kammon, jonka vasta itse kuolema voi lopettaa.

Masala itsessaan on parayttavan hyvaa, jos sita on kaytetty oikeassa suhteessa. Kuten aina mausteiden kanssa, oikea suhde on makuasia. Tanaan asiat eivat ole kuitenkaan minulle oikein sujuneet. Muuten on ollut huippurento ja ihana paiva, mutta valitettavasti masalamorko tulee varmasti uniinkin. Toivottavasti karmainen kilpeni puolustaa minua, jotta en taysin meneta kunnioitustani tata hemaisevaa herkkua kohtaan. Noh, vain Ganesha tietaa!

Okei, mutta kohta kohti Diua! Muistakaa rakkaat lukijat nyt ainakin se, etta EI KOSKAAN MASALAA SOODAAN! Se on iljettava teko ja pidentaa kiirastultanne tuhannella vuodella.

" Appetite For Destruction " Guns 'n Roses

-Juho (kaikkiruokainen?)