fiiifty naiinn.....Sssixti!!

Jay Shri Krishna!

Nyt olemme vihdoin saapuneet Gujaratin osavaltion kirkkaimpaan helmeen, idylliselle pikkusaarelle nimelta Diu. Bussimatka oli jaatava, silla edellisista virheista oppimattomana en varannut tarpeeksi vaatetta ja kymmenen tunnin sleeper-bussimatka oli ehka kylmin matka ikina! Ikkunoita ei saanu kunnolla kiinni ja itsellani oli kylmyytta vastaan aseena kotoa mukaan ottamani keltainen verho. Jotkut jotka ovat Tuiran lukaalissani kayneet saattavat kyseisen keltaisen kankaan muistaakkin. Hetken mielijohteesta otin sen ratin mukaan Intiaan(?!?!?) ja kiinteistohuoltajani Hra Arffman saa nyt parjata ilman tyylikasta verhoani.

Mutta tama Diu on kylla aivan maksimaalinen paratiisi! Uskomattoman kauniit maisemat, meren kohinaa ja papukaijojen laulua, lehmat chillailee streetilla ja ihmiset hymyilee kun kohdataan. Tama on tahanastisista mestoista kylla paras! Ja ihana tosiasia on myos se, etta taalla saa safua "with little masala also"!

Ihmiset ovat Gujaratissa lampimampia ja avoimempia kuin muualla Intiassa. Taalla on myos sukupuolien valinen tasa-arvo korkeampaa luokkaa kuin esim. Mahastran osavaltiossa (Mumbai yms). Taalla nakee autolla ajavia naisia ja naisia farkuissa ja myos ihastuttavia naisia skootterien puikoissa (mikaan ei ole kiehtovampi naky kuin kaunis intialaisnainen skootterin selassa, sarin liepeiden hulmahdellen vauhdin huumasta!). Kun tervehdin taalla naisia, he tervehtivat iloisesti takaisin ja vaihtavat muutaman hindinkielisen sanankin. Uskottelen itselleni, etta ne ovat kohteliaisuuksia, koska hindin kieli Gujaratin murteen sarkemana ei oikein viela avaudu taysin. Useasti muualla Intiassa on alueita, joilla naiset eivat uskalla vastata tai katsoa lansimaiseen mieheen. Tallainen naistutkimuksen ystava kun olen, olen ottanut selvaa joistakin syista tahan ihastuttavaan avoimuuteen Diussa ja suurena syyna on Gujaratissa toimiva Self Employed Women's Association (SEWA), joka tekee tyota naisten oikeuksien puolesta. Ja hyvaa tyota tekeekin!:)

Mutta naihin ihastuttaviin ihmisiin viitaten haluan kertoa hienosta kokemuksesta eilen illalla. Olimme lahdossa kavelylle ihkusta hotellistamme, kun tummenevasta, tahtikirkkaasta yosta kajahti iloinen musiikki. Tuo musiikki valittomasti hypnotisoi meidat ja seurasimme rytmia pienen pyhakon eteen. Ihmiset soittivat jotain pyhaa kelloa ja kavivat rukoilemassa alttarilla. Katsoimme Jussin kanssa kiinteasti edessamme avautuvaa naytelmaa.

Musiikin rytmi vietteli tanssahtelemaan, mutta danssaus oli fikusmpaa jattaa pois, silla taalla pan leimataan tanssiva mies himopervoilijaksi (kylla, karsin kulttuurishokista aina kun kuulen musaa). Kun musiikki loppui, nuori mies viittoi meita peremmalle alttarille. Olimme snadisti kuumottuneita Jussin kanssa ja Kalin kostoa pelaten etenimme hitaasti kohti pyhakkoa. Portille tultuamme onneksi muistimme ottaa flip-flopit pois jaloista, silla voi sita pikkupakanaa, joka sotkee pyhaton lehman skebelissa uitetuille PUMMA-lenkkareillaan! Mieleemme muistui kohtauksia indiana Jones-leffasta, jossa hullut piripaapyovelipapit repivat pumpun irti rinnastasi ja suorittavat alapesun verellasi. Kuitenkin astuimme sisaan.

Pyhatto oli kuin snadi kappeli, pyorea katto, jossa mosaiikkifresko ja keskella kappelia kello ja sen alla lehmaa ja kilpikonnaa kuvaava patsas. Pohjoispaadyssa oli syvennys jumalankuvineen ja suitsukkeineen. Meidat sisaan viittiloinyt mies selitti meille hindiksi temppelista. Tunnelma oli parayttava, silla evankelis-luterilaisiin menoihin tottuneena en ollut koskaan nahnyt niin varikasta ja kotoista palvontamestaa.

Kappeli oli omistettu Shivalle ja taman vaimolle Parvatille. Kuvista loysimme myos heidan lapsensa norsupaisen Ganeshan seka apinajumala Hanumanin. Vaikka kielimuuri oli kohtalaisen paksu, kykenimme kommunikoimaan hepun kanssa ja tutustuimme pikkuruiseen, mutta ihanan tunnelman omaavaan mestaan. Ja taytyy avautua sen verran, etta koskaan en missaan millekaan jumalalle omistetussa palvontahaussissa ole tuntenut sellasta rauhaa ja turvallisuuden tunnetta kuin Diulaisessa pikkukappelissa.

Ukko kehotti meita istumaan kappelia ymparoivalle ikkunanpielelle ja niin myos teimme. Siihen tuli sitten jostain pikkunassikoita, jotka nauroivat meille ja esittelivat enkun taitojaan. Yksi aivan uskomattoman ihastuttava tyttolapsi luetteli innoissaan luvut ykkosesta kuutenkymppiin, in english, ja se oli ehka suloisinta mita olen koskaan kuullut. Naytin lapsille hieman taikatemppuja ja kohta huomasin, etta olimme lapsilauman ymparoimana. Mies vieressamme hymyili ja naurahteli itsekin makeasti kun Jussin kanssa vaantelimme naamojamme kilpaa lasten kanssa.

Osa lapsista oli englanninkielisessa koulussa ja kyselivat hau aar juuta toistuvasti ja kikattivat peraan. Siihen tuli sitten myos ihan snadeja skideja aiteineen myos. Kaikki hymyilivat meille ja me takaisin. Puhuttiin sellaista hindun, Gujaratin ja enkun sekotusta, yhdistettyna ele- ja ilmekieleen ja jopa ymmarsimme toisiamme. Oli aivan uskomattoman parayttava fiilis! Tunnelma oli taynna rauhaa ja rakkautta. Naitten ihmisten luomat yhteisot ovat huomattavasti lampimampia ja avoimempia kuin meidan suomalaisten vastaavat. Kukaan pienimmistakaan lapsista ei itkenyt tai pelannyt meidat nahdessaan, ja raasyista huolimatta en ole koskaan nahnyt onnellisempia hymyja tai sydamellisempia naurahduksia.

Eras viisivuotias pikkutytto esitti meille Gujaratilaista perinnetanssiaan ja aina valilla jai miettimaan askelia peukalo suussa. Teki oikeesti mieli koko ajan nauraa kun oli niin jotenki onnellinen olo siina istuessa. Jussin kasvoista oli luettavissa samat merkit. Opetimme porukalle "Hoplaa!"-sanan ja kaikki pienimmatkin alkoivat heti sita kayttamaan kun nakkelivat trashia kaduille! Helvada mika lappa!! Parin vuoden paasta tanne tulevat suomalaiset kulttuuriantropologit ovat ihmeissaan kun nakevat ihmisten huutavan HOPLAA aina ennen kun heittavat roskan kadulle! :D:D

Vieressamme istuva mies kysyi, joko olimme syoneet johon vastasimme myontavasti. Han olisi varmasti halunnut kutsua meidat illalliselle, mutta ajattelimme Jussin kanssa kieltaytya kohteliaasti kunniasta, silla kumpaistakin vasytti kovasti. Itse kylla haluaisin palavasti tutustua kyseiseen perheeseen paremmin, ja ehkapa siihen viela tarjoutuu tilaisuus. Joka tapauksessa kuinka monesti Suomessa tuntemattomat koyhat ihmiset kutsuvat sinut syomaan illallista-vielapa kirkon alttarin vieressa? Tama on aivan mahtava mesta!

Ihastuttavat pikkulapset saattelivat meidat temppelista kadulle ja lupasin, etta tulemme huomenna kaymaan samaan aikaan. Siitapa ne pikku nassikat vasta innostuivat, ja suloinen tanssityttokin alkoi hypahdella tanssin askelia, aina valilla pyllahtaen ja aaneen laskien. Astuimme takaisin kenkiimme ja kaansimme katseemme tielle. Minussa vareili jonkinlainen janna lampo. Se ei ollut delhibellya eika mitaan normaaliakaan kuumotusta. Jotain taianomaista siina oli. Aivan kuin osa tuon pyhan paikan rauhallisuudesta olisi siirtynyt myos minun levottomaan sydameeni. Kavelimme kohti rantaa ja korviimme kantautui HOPLAA-huutoja ja naurua. Ylhaalla tahdet loistivat; taysikuu katseli meita ja kuunteli kanssamme aaltojen kuohunaa.

Suljin silmani ja olin onnellinen, etta maailmassa on viela paikkoja, joissa taikuus voi tarttua sydamiimme noin vain.

" Sanotaan etta maailma on pieni ja pienenee. Mutta maailma ei ole pieni, kun kavelee. " J. Karjalainen

- Juho (om Shanti)