In Diu.

Eilen aamulla saavuttiin vihdoin ekaan valietappiin. Tultiin samalla bussilla yhden aussi jabiksen (Geoff) ja taman kanadalaisen tyttoystavan (Naya) kanssa. Mukavia tyyppeja nekin, ollaan vietetty jonkun verran aikaa yhdessakin, mm kingfisherit ollaan nautiskeltu. (Ja kylla, minakin join oluen!!!! Homma alkaa siis ilmeisesti karata kasista. Flygarissa meni kaks ja nyt jo join siis yhden!) Mutta hinnat on kylla halvat. 6 ja puolen desin pullo maksoi jotain vajaat 80 centtii.

Mestan nimi on Diu. Ihan mahtava paikka. Taalla ollaan ja otetaan rennosti ehka pitkaankin. Portugalilaiset on paallikoiny taalla joskus ja pitany tata saarta jonain tukikohtanaan. Sittemmin paikka on tietenkin muuttunut intialaiseksi, mutta sehan ei meita haittaa. Paikalla on kuitenkin paljon lankkarityylista arkkitehtuuria joskus 1500-luvulta eteenpain. Tulee paikoitellen mieleen Valimeri ja muutenkin keskiaikanen Eurooppa. Saari on aika pieni. Oiskohan pystysyynnassa noin 2km ja leveytta 8-10km. Nyt on tullut jo kaupunkiosuus tutuks ja samoin hotellin lahiseutu. Seuraavaks varmaankin kaydaan tsekkailemassa portugalilaisten linnoitus, vuokrataan pyorat ja kierretaan saari, uidaan meressa juodan kookosmaitoo tai ihan vaan chait. Suunnitelmissa on ottaa rennosti.

Hotellille me saavuttiin aamulla aika aikaisin. Katottiin ohjeita lonyle planetista eli matkaajan raamatusta ja kerrankin lyodettiin hyvin perille jonnekin. Junnun suuntavaisto on muuten ihan perberoksesta. Se on kaunyt selville jo muutaman kerran. :D Noh, Mumbai ainakin oli kylla ihan mahdoton suunnistaakin, risteysalueet esim ei oo niinku meilla, eli kaks tieta taydellisesti ristiin, vaan siita saatto helposti lahtee ite kuuteenkin suuntaa ja risteusalue pysty olee jotain 200m x 200m iso... Yritappa siina sitten osata oikeaan paikkaan.

Hotelli loyty siis hyvin. Mentiin sisalle ja kysyttiin, etta loytyyko vapaita huoneita. Poika huusi isalleen ja takahuoneesta kuulu jotain vastaukseks gujaratin murteella. Jai siks vahan epamaaraseks etta mita se oli, mutta se vesseli lahti anyway nayttaa mestoja meille. Huone oli oivallinen. Oma vessa ja suihku, puhtaus kouhtuullinen, jopa loistaav verrattuna Mumbain huoneeseen ja mika tarkeinta, parveke. Parvekkeelta nakyi kun papukaijat lensivat ohi. Kysytiin paikan tulevalta omistajalta etta "How much?" Vastaus tuli murtaen mutta ymmarrettavasti: "200 rupee." Vo pojat! Tiedettiin kylla etta taalla on halpaa, mutta vitt* tuommonen huone jossa kivat maisemat, jopa meri pilkottaa puiden valista ja vain 4e, eli 2 e per ukko! "Atcha, we take it!"

Kuositus alkoi valittomasti. Aaaaahh.... Lepo olikin tarpeen, silla oltiinhan me oltu Mumbain loppumattomassa kaaoksessa, tultu yks yo junassa, hortoiltu paiva 5milj ihmisen Ahmedabadissa ja tultu toinen yo dosassa. lisaks viela seuraavakin on toisaalta aika kuluttavaa, nimittain..

Taalla tapahtuu ihan sairaasti ja ihan koko ajan. Siis Intiassa. Enka nyt tarkoita semmosta mitaan ihmeellista, vaan ihan perus shittii mita kuuluu arkeen. Koko ajan on jotain uutta nahtavaa, paikasta riippumatta. Tilanteen herraks on mahdotonta paasta. Havannointi kyky ei riita. Sitten sita vaan unohtaa heti etta mita naki, kun seuraava tapahtuma vaatii huomionsa! Ja tata on ihan koko ajan. Aina aamusta nukkumaan menoon asti. Ihan koko ajan. Valilla se on raskastakin, kun yrittaa lansimaalaismielisyyspaissaan tyypillisesti lokeroida kaiken ja asettaa sen viela "oikealle paikalle" ymmartamisen salaperaisessa kirjastossa. Noh, taalla se ei vaan mene niin. Ymmartamaisen ei oo aikaa, on vaan elettava.

Monesti me kavellaankin pitkan aikaa ihan hiljakseen, kun ei oikein tieda etta mita sanoa, ku kaikkee vois kommentoida. Olo on siis kutakuinkin kun ois unessa. Sit sita vaan jostain muistaa etta: "ai niin, sitahan on aitin poika intiassa." Se on aivan sairaan mahtaa tunne. Sitten jostain kadulta kurkkaa lehma ja vetaytyy takas kujilleen. Tune uohtuu taas. Ihmetys katoaa ja alkaa vaan uudestaan. Aika parayttavaa!

Lakata ymmartamasta, ymmartaa kaikki?

-Jussi (ihan pihalla, aivan kujalla, ...kujalla?)