Tänään kun heräsin niin tajusin, että ei helevetti. Kello on 8.15. eikä edes väsytä! Oli helppo nousta. Oli helppo pukea vaatteet ja oli helppo katsoa vielä niin pimeää aamua. Tänään nimittäin alkoi minun matkani. Oikeastaan se alkoi jo silloin kun Diablon kanssa mentiin duunaamaan lumitöitä vähän yli vuosi sitten semmoseen päräyttävään firmaan kuin veljekset Toivanen. Massit sieltä kokoon ja budjettia kasvattamaan. Jotenki kaikki tuo historia kohtasi minut tänä aamuna.
Edellinen ilta oli ollut jäähyväisiä, osa niistä liiankin muka-tunteikkaita. Tuntui pahaenteisesti siltä, että kaikki hyvästeli, ihan niinkuin olisin kuolemassa tai en koskaan palaisi. Sinne ollaan menossa elämään, ei kuolemaan! Kuitenkin, tänä aamuna löin irvokkaaksi turvonneen repun selkääni, pussasin äitiä poskelle, saattelin pikkusiskon koulun penkille ja hyppäsin bussiin kohti rautatieasemaa ja kohti tuiki tuntematonta; kohti tuulen tyyssijaa; kohti kaikkeuden kotia....ja Helsinkiä...!
Junamatkalla koin ristiriitaisia tunteita. Miksi oikein lähden? Miksi en jää? Miksi en tee proseminaaria valmiiksi ja mene opettajakoulutukseen? En kyllä osaa vastata. Ja se on hyvä. Vastaus löytyy, jos löytyy. Ja niin sen kuuluukin. Hmmm..didaktiikka, esseet, kirjatentit, pakkanen... Palmut, rannat, aurinko, vapaus....
Junassa semmonen ex-lippatukkateekkari, nykyinen rikas ja menestyvä pikkutakkilippatukka-insinöörisäätäjämikälie tuli avautumaan minulle siitä, että istun sen paikalla. No saatoinpa istua, ja istuinhan minä, mutta parasta oli kun se sano, että " Ööö tota, sä istut MEIDÄN paikalla". Sitten se istu siihen yksin. Raha ja menestys tuo mukanaan me-muodon(mon.1.p.)? Teki mieli sanoa pari sanaa teekkareista ja pikkutakeista ja lippatukista. En sanonut vaan vaihdoin paikkaa ja mietin, että onkohan intialaisilla lippatukkia.
Hesassa olin pöllämystynyt kuin suurkaupungissa ainakin ja myöhästyin bussistani kohti jotaki Grädd
vikhaukiööölähtea. Lopulta harhailin perille ja kohtasin matkakumppanini Jussin, joka oli varmistanu mestoja jo viikon. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa, paitsi, että se oli ajellut karvansa (päästä) ja näin ollen menettänyt kaiken uskottavuutensa miehenä.
Tällä blogilla tosiaan yritettään jotain kertoa matkasta, tuntemuksista ja ajatuksista.
"It's easy to be social, it's easy to be cool, it's easy to be hungry when you ain't got shit to loose!" -Axl Rose
T. Juho
Jäähyvästit on useimmille frendeille jo heitetty, vielä pari kamua täällä stadissa ois moikattavana ennen lähtöä. Tuntuu hieman oudolta. Juho pimputtelee mun punkassa isänsä tekemää kitaraa. On yö. Se tuli tossa aiemmin ja mutsi lämmitti sille ja mulle pinaattikeittoa. Eipä oo äijä pahemmin muuttunu sitten reilun viikon näkemisten jälkeen.. Hyvä niin.
Miks lähteä? Tätä kysyy melkein kaikki joitten kanssa on juteltu... HAHAHAHHAHAHAHAHAA!!!! Ulkona on pimeetä ja märkäää ja kylmää ja kaikilla on kiire jonnekkin. On asioita joita "täytyy tehdä". Opiskella opiskella opiskella. Menestyä ja "rakentaa" elämää... Ja miks lähteä? HAHAHAHAHAHAHAH!!!! Ette voi olla tosissanne! :D
Vielä on asioita tekemättä. Pöydällä on lista huomista varten.
Adapteri
Hyttysmyrkky
Aurinkorasva
Narua/ohutta köyttä
Muovipusseja pakkausta varten
Minigrip-pusseja?
Hammastahnaa
Puhelinliittymä duunailut
Numero/osoitelistan laatiminen
Lääkkeet kuntoo (erityisesti lariam malariaa vastaan)
Fraasikirja (ei oo vielä oikein löytyny, vaikka etsitty on. kuulemma hyödyllinen)
Korvatulpat
Hygipägi
Päiväreppu
Massin vaihto (rupeet ja dolarit/punnat)
Kakkos kortti visan rinnalle?
Onkohan siinä kaikki? Kiireinen päivä tulossa.. Noh, vaikka jotain unohtuu, niin paikan päältä pitäs saada melkein kaikkea ja onhan tässä vielä koko keskiviikkokin aikaa hommata tarvittavat varusteet. Lennon ois tarkoitus lähteä klo 20.05 16.1.2008. On ihan sairaan siistiä lähteä! Asiaa on visioitu jo muutama vuos. Itse olen matkustamiseen tutustunut jo aiemmin, onhan porukoiden kanssa skidinä tullut pyörittyä läpi lähes koko Eurooppa. Jotenkin sieltä on päähän iskostunut kuva nuorista ihmisistä, jotka heittävät lentoasemalla repun selkään nauraen ja suuntaavat kohti tuntematonta hymy huulilla.
Masseja reissuun on kerätty aika tarkkaan vuosi, Toivaselta aloittaen, kuten Junnu jo mainitsi. Siellä paiskittiin lumitöitä. Nyt se kaikki on kuitenkin takana ja vihdoin on aika päästä nauttimaan rankan työn hedelmistä. Mahtavaa!
Juho tosiaan tuli tuossa aikaisemmin. Katseltiin läpi sen pakkaamat tavarat. Annoin ehdotuksia joidenkin tavaroiden hylkkäämisen suhteen ja oltiin enimmäkseen samaa mieltä. naurettiin paljon. Duunattiin myös kilroyn international student identity cardien kuvat kuntoon ja lähdettiin iltakävelylle meren rantaan.
t. Jussi-pussi
Ah, oli mahtavaa säätää kuvien kanssa. Ei jaksa lähtä passikuvia ottamaan, vaan päätetään ottaa kuvat ite. Vaikeaa ja säädöllistä bisnestä; varsinkin kun tietokoneet on niin paskasti handussa. Tämmönen douppimyyjä tuli minusta:
Edellinen ilta oli ollut jäähyväisiä, osa niistä liiankin muka-tunteikkaita. Tuntui pahaenteisesti siltä, että kaikki hyvästeli, ihan niinkuin olisin kuolemassa tai en koskaan palaisi. Sinne ollaan menossa elämään, ei kuolemaan! Kuitenkin, tänä aamuna löin irvokkaaksi turvonneen repun selkääni, pussasin äitiä poskelle, saattelin pikkusiskon koulun penkille ja hyppäsin bussiin kohti rautatieasemaa ja kohti tuiki tuntematonta; kohti tuulen tyyssijaa; kohti kaikkeuden kotia....ja Helsinkiä...!
Junamatkalla koin ristiriitaisia tunteita. Miksi oikein lähden? Miksi en jää? Miksi en tee proseminaaria valmiiksi ja mene opettajakoulutukseen? En kyllä osaa vastata. Ja se on hyvä. Vastaus löytyy, jos löytyy. Ja niin sen kuuluukin. Hmmm..didaktiikka, esseet, kirjatentit, pakkanen... Palmut, rannat, aurinko, vapaus....
Junassa semmonen ex-lippatukkateekkari, nykyinen rikas ja menestyvä pikkutakkilippatukka-insinöörisäätäjämikälie tuli avautumaan minulle siitä, että istun sen paikalla. No saatoinpa istua, ja istuinhan minä, mutta parasta oli kun se sano, että " Ööö tota, sä istut MEIDÄN paikalla". Sitten se istu siihen yksin. Raha ja menestys tuo mukanaan me-muodon(mon.1.p.)? Teki mieli sanoa pari sanaa teekkareista ja pikkutakeista ja lippatukista. En sanonut vaan vaihdoin paikkaa ja mietin, että onkohan intialaisilla lippatukkia.
Hesassa olin pöllämystynyt kuin suurkaupungissa ainakin ja myöhästyin bussistani kohti jotaki Grädd
vikhaukiööölähtea. Lopulta harhailin perille ja kohtasin matkakumppanini Jussin, joka oli varmistanu mestoja jo viikon. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa, paitsi, että se oli ajellut karvansa (päästä) ja näin ollen menettänyt kaiken uskottavuutensa miehenä.Tällä blogilla tosiaan yritettään jotain kertoa matkasta, tuntemuksista ja ajatuksista.
"It's easy to be social, it's easy to be cool, it's easy to be hungry when you ain't got shit to loose!" -Axl Rose
T. Juho
Jäähyvästit on useimmille frendeille jo heitetty, vielä pari kamua täällä stadissa ois moikattavana ennen lähtöä. Tuntuu hieman oudolta. Juho pimputtelee mun punkassa isänsä tekemää kitaraa. On yö. Se tuli tossa aiemmin ja mutsi lämmitti sille ja mulle pinaattikeittoa. Eipä oo äijä pahemmin muuttunu sitten reilun viikon näkemisten jälkeen.. Hyvä niin.
Miks lähteä? Tätä kysyy melkein kaikki joitten kanssa on juteltu... HAHAHAHHAHAHAHAHAA!!!! Ulkona on pimeetä ja märkäää ja kylmää ja kaikilla on kiire jonnekkin. On asioita joita "täytyy tehdä". Opiskella opiskella opiskella. Menestyä ja "rakentaa" elämää... Ja miks lähteä? HAHAHAHAHAHAHAH!!!! Ette voi olla tosissanne! :D
Vielä on asioita tekemättä. Pöydällä on lista huomista varten.
Adapteri
Hyttysmyrkky
Aurinkorasva
Narua/ohutta köyttä
Muovipusseja pakkausta varten
Minigrip-pusseja?
Hammastahnaa
Puhelinliittymä duunailut
Numero/osoitelistan laatiminen
Lääkkeet kuntoo (erityisesti lariam malariaa vastaan)
Fraasikirja (ei oo vielä oikein löytyny, vaikka etsitty on. kuulemma hyödyllinen)
Korvatulpat
Hygipägi
Päiväreppu
Massin vaihto (rupeet ja dolarit/punnat)
Kakkos kortti visan rinnalle?
Onkohan siinä kaikki? Kiireinen päivä tulossa.. Noh, vaikka jotain unohtuu, niin paikan päältä pitäs saada melkein kaikkea ja onhan tässä vielä koko keskiviikkokin aikaa hommata tarvittavat varusteet. Lennon ois tarkoitus lähteä klo 20.05 16.1.2008. On ihan sairaan siistiä lähteä! Asiaa on visioitu jo muutama vuos. Itse olen matkustamiseen tutustunut jo aiemmin, onhan porukoiden kanssa skidinä tullut pyörittyä läpi lähes koko Eurooppa. Jotenkin sieltä on päähän iskostunut kuva nuorista ihmisistä, jotka heittävät lentoasemalla repun selkään nauraen ja suuntaavat kohti tuntematonta hymy huulilla.
Masseja reissuun on kerätty aika tarkkaan vuosi, Toivaselta aloittaen, kuten Junnu jo mainitsi. Siellä paiskittiin lumitöitä. Nyt se kaikki on kuitenkin takana ja vihdoin on aika päästä nauttimaan rankan työn hedelmistä. Mahtavaa!
Juho tosiaan tuli tuossa aikaisemmin. Katseltiin läpi sen pakkaamat tavarat. Annoin ehdotuksia joidenkin tavaroiden hylkkäämisen suhteen ja oltiin enimmäkseen samaa mieltä. naurettiin paljon. Duunattiin myös kilroyn international student identity cardien kuvat kuntoon ja lähdettiin iltakävelylle meren rantaan.
t. Jussi-pussi
Ah, oli mahtavaa säätää kuvien kanssa. Ei jaksa lähtä passikuvia ottamaan, vaan päätetään ottaa kuvat ite. Vaikeaa ja säädöllistä bisnestä; varsinkin kun tietokoneet on niin paskasti handussa. Tämmönen douppimyyjä tuli minusta:
Selvittiin kuitenki ja iltakävely oli jotenki erikoisen päräyttävää.
Nimittäin, iltakävelyllä sattui jotain mystistä, jotain sellaista, joka oikeastaan inspiroi meidät aloittamaan tämän "Super trip in Indiaborg" (copyright Jussi Turunen) jo tänään. Paljon kerittiin vääntää baissia ennen ku päästiin ite asiaan. Eli:
Mentiin meren rantaan. Tuuli melko kovaa, meren laineet kertoivat rauhoittavaa tarinaansa. Ajattelin, kuinka kohta samanlaiset laineet hellisivät matkustamisesta väsynyttä vartaloani lämpimässä rantavedessä palmupuiden alla(Goalla veden lämpö 26celciusta). Mutta sen aika ei ollut vielä. Nyt edessämme oli jotain muuta. Kävelimme aallon murtajalle ja huomasin jotain valkeaa vedessä. " katovittu Jussi lintuja!" Mutta ne eivät olleet mitä tahansa lintuja, vaan tarumaisia joutsenia.
En ole koskaan nähnyt joutsenta niin läheltä kuin tänään. Ja täytyy sanoa, että se on mahtava luomus. Se onnistuu olemaan yhtä aikaa sulokas, aistillinen ja viehkeä eikä sen olemuksesta puutu voimaa ja vahvuutta. Joutsenet ovat niiiiiin kauniita. Ihmettelimme Jussin kanssa että wadöfak, ei Oulussa ole tähän aikaan joutsenia. Ainakaan en itte ole koskaan nähnyt. Kyykistyttiin aallonmurtajan reunalle ja katsottiin joutsenia lähempää.
Niitä oli vähän alle kymmenen, joukossa muutama naaras. Ne tuli tosi lähelle, kun napsin muutaman kuvan. Yksi iso sähisi minulle. Varmaan halusi sanoa, että pane kamera pois hippi ja sano kulipäälle vieressäsi että kasvattaa parran. Siinä oli meitä lähellä kolme joutsenta, kaksi ukkoa ja yks muija. Ne katselivat meitä ja me niitä. Ja yleensä vältän liiallista romantisointia eläin-jutuissa, mutta tunsin jonkinlaista yhteyttä noihin ylväisiin olentoihin.
Ympärillä oli pimeää. Jussilla oli vähän kylmä(kalju). Tuuli puhalsi meitä, mutta me emme tunteneet sitä vihamielisenä, vaan myötäilevänä. Oli pakko jatkaa aallonmurtajaa pitkin lähemmäs ulappaa. Joutsenet seurasivat meitä. On vaikea kuvailla uskottavasti ja tarpeeksi päräyttävästi, miltä tuntuu, kun luonto tulee lähelle noin yllättäen, Espoossa, tammikuun puolessavälissä, juuri kun matkamme on lähempänä kuin koskaan. Varmaan kaikki ovat nähneet joutsenen, mutta kuinka monesti olet oikeasti NÄHNYT joutsenen? Tämä oli minulle ensimmäinen kerta.
Istuin aallonmurtajan reunalle. Se sama joutsenkolmikko lipui hämmästyttävän sulavasti paikalle. Yksi niistä tuli tosi lähelle; lähes kosketti jalkaani. Olin yhtä hämmästynyttä hymyä, ja niin oli Jussikin. Hihitimme pieneen ääneen, koska hetken kauneus oli sellaista päräytysastetta, että luonnollisin purkautumistapa oli hihitys(Itkeä me miehet emme osaa). Olimme hyvässä tuulensuojassa, selkä vasten kiveä ja näimme kaistaleen elämän kauneutta edessämme. Se tuntui jotenkin niin tärkeältä, että molempien ajatuksena oli kirjoittaa siitä.
Nousimme ylös kiviltä, kun aika tuntui oikealta ja käännyimme kävelemään aallonmurtajaa pitkin kohti rantaa. Katsoimme sivulle ja ne samat joutsenet uivat vierellämme, aivan lähellä. Ne saattelivat meitä? Ne eivät pörhistelleet eivätkä raivonneet; ne vain chiluttivat menemään ja lungisti katselivat meitä. Minulle tuli hullun turvallinen olo matkaa koskien. Ei meitä mikään paha voi kohdata, sillä joutsenet saattelevat meitä! Kävelimme takasin metsäpolulle, käännyin katsomaan taakseni ja samat joutsenet vieläkin katsoivat! Ne nyökkäsivät, tuntui rauhalliselta, levolliselta. Aivan kuin joku olisi peitellyt lämpimällä peitolla.
Olimme Jussin kanssa lähes kuumottuneita hetken maagisuudesta, ja pientä siltaa ylittäessämme kuulimme kuinka tuuli puhalsi. Se ei kuitenkaan ollut aivan tavallista puhallusta, siinä oli jokin sanoma. Pysähdyimme. Siinä oli jokin, joka meidän piti kuulla. Ja me kuuntelimme; jostain syystä me kuuntelimme tarkemmin kuin aikaisemmin.
Voi vaikuttaa vähän hölmöltä jutulta kirjoittaa joutsenista näin pitkästi ja hartaasti, mutta oikeesti. Se oli todella alkuvoimaista ja kaunista. Pimeä meri, kaistaleittain näkyvä tähtitaivas, aaltojen kohina, tuulen puhallus. Valkeat joutsenet, ylväinä ja jollain lailla täynnä rakkautta, puhdasta elämää syleilevää rakkautta. Vieressä hyvä ystäväni, edessä uusi seikkailu. Olemme niin pieniä tässä kosmoksen pyörinässä, mutta silloin minusta tuntui, että kaikki oli oikeastaan edessäni; kerrankin muodossa, jota saatoin tulkita. En tiedä kenestäkään muusta, mutta minua se päräytti richterin asteikollisen verran.
" Päivä ilman tanssia on päivä heitetty hukkaan!" - Nietzsche
Juho(rakkauden marttyyri)
Aloimme siis kirjottaa. Reissun päällä näkee, että jaksammeko kirjoittaa, vai viekö uusi elämä kaiken huomion. Kuka tietää?
"Kirjoittaa jotain. Jättää jälkensä. Unta!
Ja herättyään sitä tajuaa ettei edes lukijaa ole."
-tuntematon
Jussi (filosofikuningas)
Nimittäin, iltakävelyllä sattui jotain mystistä, jotain sellaista, joka oikeastaan inspiroi meidät aloittamaan tämän "Super trip in Indiaborg" (copyright Jussi Turunen) jo tänään. Paljon kerittiin vääntää baissia ennen ku päästiin ite asiaan. Eli:
Mentiin meren rantaan. Tuuli melko kovaa, meren laineet kertoivat rauhoittavaa tarinaansa. Ajattelin, kuinka kohta samanlaiset laineet hellisivät matkustamisesta väsynyttä vartaloani lämpimässä rantavedessä palmupuiden alla(Goalla veden lämpö 26celciusta). Mutta sen aika ei ollut vielä. Nyt edessämme oli jotain muuta. Kävelimme aallon murtajalle ja huomasin jotain valkeaa vedessä. " katovittu Jussi lintuja!" Mutta ne eivät olleet mitä tahansa lintuja, vaan tarumaisia joutsenia.
En ole koskaan nähnyt joutsenta niin läheltä kuin tänään. Ja täytyy sanoa, että se on mahtava luomus. Se onnistuu olemaan yhtä aikaa sulokas, aistillinen ja viehkeä eikä sen olemuksesta puutu voimaa ja vahvuutta. Joutsenet ovat niiiiiin kauniita. Ihmettelimme Jussin kanssa että wadöfak, ei Oulussa ole tähän aikaan joutsenia. Ainakaan en itte ole koskaan nähnyt. Kyykistyttiin aallonmurtajan reunalle ja katsottiin joutsenia lähempää.
Niitä oli vähän alle kymmenen, joukossa muutama naaras. Ne tuli tosi lähelle, kun napsin muutaman kuvan. Yksi iso sähisi minulle. Varmaan halusi sanoa, että pane kamera pois hippi ja sano kulipäälle vieressäsi että kasvattaa parran. Siinä oli meitä lähellä kolme joutsenta, kaksi ukkoa ja yks muija. Ne katselivat meitä ja me niitä. Ja yleensä vältän liiallista romantisointia eläin-jutuissa, mutta tunsin jonkinlaista yhteyttä noihin ylväisiin olentoihin.
Ympärillä oli pimeää. Jussilla oli vähän kylmä(kalju). Tuuli puhalsi meitä, mutta me emme tunteneet sitä vihamielisenä, vaan myötäilevänä. Oli pakko jatkaa aallonmurtajaa pitkin lähemmäs ulappaa. Joutsenet seurasivat meitä. On vaikea kuvailla uskottavasti ja tarpeeksi päräyttävästi, miltä tuntuu, kun luonto tulee lähelle noin yllättäen, Espoossa, tammikuun puolessavälissä, juuri kun matkamme on lähempänä kuin koskaan. Varmaan kaikki ovat nähneet joutsenen, mutta kuinka monesti olet oikeasti NÄHNYT joutsenen? Tämä oli minulle ensimmäinen kerta.
Istuin aallonmurtajan reunalle. Se sama joutsenkolmikko lipui hämmästyttävän sulavasti paikalle. Yksi niistä tuli tosi lähelle; lähes kosketti jalkaani. Olin yhtä hämmästynyttä hymyä, ja niin oli Jussikin. Hihitimme pieneen ääneen, koska hetken kauneus oli sellaista päräytysastetta, että luonnollisin purkautumistapa oli hihitys(Itkeä me miehet emme osaa). Olimme hyvässä tuulensuojassa, selkä vasten kiveä ja näimme kaistaleen elämän kauneutta edessämme. Se tuntui jotenkin niin tärkeältä, että molempien ajatuksena oli kirjoittaa siitä.
Nousimme ylös kiviltä, kun aika tuntui oikealta ja käännyimme kävelemään aallonmurtajaa pitkin kohti rantaa. Katsoimme sivulle ja ne samat joutsenet uivat vierellämme, aivan lähellä. Ne saattelivat meitä? Ne eivät pörhistelleet eivätkä raivonneet; ne vain chiluttivat menemään ja lungisti katselivat meitä. Minulle tuli hullun turvallinen olo matkaa koskien. Ei meitä mikään paha voi kohdata, sillä joutsenet saattelevat meitä! Kävelimme takasin metsäpolulle, käännyin katsomaan taakseni ja samat joutsenet vieläkin katsoivat! Ne nyökkäsivät, tuntui rauhalliselta, levolliselta. Aivan kuin joku olisi peitellyt lämpimällä peitolla.
Olimme Jussin kanssa lähes kuumottuneita hetken maagisuudesta, ja pientä siltaa ylittäessämme kuulimme kuinka tuuli puhalsi. Se ei kuitenkaan ollut aivan tavallista puhallusta, siinä oli jokin sanoma. Pysähdyimme. Siinä oli jokin, joka meidän piti kuulla. Ja me kuuntelimme; jostain syystä me kuuntelimme tarkemmin kuin aikaisemmin.
Voi vaikuttaa vähän hölmöltä jutulta kirjoittaa joutsenista näin pitkästi ja hartaasti, mutta oikeesti. Se oli todella alkuvoimaista ja kaunista. Pimeä meri, kaistaleittain näkyvä tähtitaivas, aaltojen kohina, tuulen puhallus. Valkeat joutsenet, ylväinä ja jollain lailla täynnä rakkautta, puhdasta elämää syleilevää rakkautta. Vieressä hyvä ystäväni, edessä uusi seikkailu. Olemme niin pieniä tässä kosmoksen pyörinässä, mutta silloin minusta tuntui, että kaikki oli oikeastaan edessäni; kerrankin muodossa, jota saatoin tulkita. En tiedä kenestäkään muusta, mutta minua se päräytti richterin asteikollisen verran.
" Päivä ilman tanssia on päivä heitetty hukkaan!" - Nietzsche
Juho(rakkauden marttyyri)
Aloimme siis kirjottaa. Reissun päällä näkee, että jaksammeko kirjoittaa, vai viekö uusi elämä kaiken huomion. Kuka tietää?
"Kirjoittaa jotain. Jättää jälkensä. Unta!
Ja herättyään sitä tajuaa ettei edes lukijaa ole."
-tuntematon
Jussi (filosofikuningas)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti