kielikielikieli

Matkamme alkaa ajallisesti valua kohti loppuaan. Shit! Paluu oravanpyoraan ja harmaisiin rutiineihin tulee olemaan armoton. Fuck! Eika kiinnostais yhtaan. Vitt*! Mutta minkas teet, ei kai siina auta kun rueta tahkoamaan lisaa massia, jotta paasee kohti uusia seikkailuja.. Mutta sita ennen lyhyesti tarinaa englannin kielesta.

Ennen matkalle lahtoa minulle itselleni eras suurimmista haasteista oli enkun tablaaminen. Osasin kylla lukea enkun kielisia kirjoja varsin kelvollisesti ja ymmarsin kielta varsin hyvin kun katselin sarjoja tai leffoja televisiosta, tuosta babyloniin keskeisimmin sitovasta Saatanasta. Ymmarsin myos kohtuullisen hyvin puhuttua enkkua, mutta vain hyvin puhuttua ja vain vahan murretta silaltavaa. Oman kielen tuottaminen oli minulle sitavastoin aivan valtava haaste, silla aina puhuessani sita mina tunsin unohtavani kaikki sanat, jotka normaalisti ymmarsin. Pystyin puhumaan englantia lahinna kohtuullisella tasolla.

Olin tietoinen kielen tuomista haasteista, mutta en pelannyt niita liika matkalle lahtiessani. Tiesin parjaavani ihan riittavan hyvin. "Mita se haittaa jos joutuu vahan selittamaan ja saatamaan, eihan taa oo kun elamaa." Suurin ongelma tulisi olemaan smalltalkissa muiden travellereiden kanssa. Sekin tulisi kylla hoitumaan omalla painollaan. Mumbaissa karu totuus iski sitten vastaan. "Nyt sita ei suomea sitten puhutakaan, vaan vierasta kielta koko ajan.." Puhuminen onnistui kuitenkin lahes ongelmitta. Diussa sitten paasimme ensimmaisen kerran tutustumaan kunnolla muihin travellereihin. Oli miellyttavaa huomata, etta ymmarsi lahes taydellisesti muiden puhuman englannin, mikali sattui kuulemaan toisten keskustelua. Useamman henkilon keskeisiin keskusteluihin oli vaikea ottaa osaa. Mina joudun toisinaan vielakin kaantamaan enkun paassani ja sitten vastauksen ja useimpien henkiloiden kanssa keskustellessa tama on hidasta ja turhauttavaa, silla joko joku toinen kerkiaa ensin sanomaan saman tai sitten asia on jo mennyt kokonaan ohi. Yhta kaikki, ietya rutinoitumista alkoi tapahtua.

Eniten koko reissun aikana on ollut hyotya kielen oppimisen kannalta varmastikin kahdenkeskisista keskusteluista ihmisten kanssa. Siina on ollut paremmin aikaa miettia mita sanoo ja tarvittaessa on mahdollisesti voinut kayttaa kiertoilmaisuja tai yksinkertaisesti kysya vaikkapa etta "what is a word for...?" Ja aina se on mennyt hyvin ja ongelmitta, silla ne jotka puhuvat minua paremmin on karsivallisia ja avuliaita (aivan niinkuin mina olen jos joku puhuu minua huonommin, tietenkin), eivatka suinkaan esimerkiksi epakohteliaita tai muuten vaan vitt*maisia. Ja puhuttaessa kahden kesken ihminen kohtaa aina toisen, eika silloin ole niinkaan valia miten puhe luistaa, silla se on loppujen lopuksi vain huvin pieni osa kanssakaymista.

Tiettya samaistumista enkkuun on alkanut tapahtua. Esimerkiksi nykya ei edes huomaa puhuvansa englantia toivottaessaan hyvaa huomenta tai kysellessaan kuulumisia jne. Sita huomaa kielen vaihtuneen vain jos huomaa, ettei yht'akkia tiedakaan miten sanoa joku asia. Lisaksi sita huomaa, etta meinaa puhua Junnulle enkkua aina silloin talloin. Hyvahyva. Haaste on taalla siis tullut kohdattua ja kohtaaminen on mennyt hyvin. Kielin puhuminen on siis alkanut luistaa oikein hyvin, vaikka jotkut asiat ovat edelleenkin hieman vaikeaita ilmaistavaksi tavalla, joilla ne pystyisi ilmaisemaan aidinkielta puhuttaessa. Mutta onhan tassa vuosia, joina harjoitella.

Nyt enkun tablaaminen tulee sitten vissiinkin jaamaan tauolle, silla paluu Babyloniin lahestyy. Saakin nahda, tuleeko lopullinen flippaaminen systeemiin kohdattua sitten kotona. Vai nieleeko jarjestelma jopa Denguebrothersin?

"HELLLOHEELLO!"
- joku tati Mumbaissa rohkeasti englantia puhumassa

-Jussi (puhemies)